Yhdessä, ei kilpailemalla

8.12.2006 0.00

Lena Björklund

Musapajassa lapsi oppii ymmärtämään kavereitaan ja heidän sielunelämäänsä. Aikuisilla olisi paljon opittavaa seitsemänvuotiaiden ennakkoluulottomasta yhteistyöstä.

Ilmastonmuutos tuo vähitellen monia uusia ongelmia, joiden ratkaisemisessa yhteistyökyky nousee ihan uuteen arvoon. Tulevina vuosikymmeninä suomalaisetkin tarvitsevat entistä enemmän sosiaalisia taitoja. Vaikeista ajoista selvitään vain yhteistyöllä.

Vielä ei eletä sitä aikaa. Nyt korostetaan kilpailukykyä ja itsekkyyttä. Moni aikuinen on kadottanut kyvyn olla tasaveroisesti yhteistyössä muiden kanssa. Aikuiset voisivat oppia lapsista.

”Lapselle yhdessä oleminen on paljon helpompaa kuin aikuiselle”, tietää musiikkikasvattaja Marjo Nyberg.

Hän on vetänyt Helsingissä sijaitsevan Pop & Jazz Konservatorion musapajatoimintaa viisi vuotta, yhtä kauan kuin opinahjossa on annettu soitinvalmennusta alle kymmenenvuotiaille. Hänen ohjauksessaan lapset opettelevat säveltämään ryhmässä omia biisejään, tekemään sanoituksia ja auttamaan toinen toisiaan kaikessa tässä, musisoimaan.

Pop & Jazz Konservatoriossa on myös ammattiopiskelijoita, mutta alle kymmenvuotiailla kyse on harrastuksesta. Lapset käyvät tavallista peruskoulua ja soitinvalmennuksessa kaksi kertaa viikossa.

He ovat yhdessä vähintään kolme vuotta. Millaiseksi porukka sen aikana muodostuu?

”Ihan ensimmäiseksi tulee mieleen aito välittäminen”, Nyberg pohtii. ”Sen näkee ja aistii. Parhaimmillaan se on sitä, että lapset ystävystyvät keskenään, ryhmä ei ole enää mikä tahansa porukka. Siellä on lämmin henki.”

Nyberg uskoo, että musapajan hengestä on evääksi pitkäksi aikaa. ”He osaavat huomioida muita ihmisiä, kun he varhaisesta vaiheesta saakka opettelevat yhdessä tekemistä.”

Nyberg opettaa kaikkiaan 22 ryhmää. Oppilaita hänellä on lähemmäs sata, vanhimmat ovat murrosiässä.

Nyberg näkee kehityskaaria, myönteisiä ja kielteisiä. Yksi yleinen kielteinen kehityskaari on se, että aikuisten arviointiin ja arvosteluun perustuva maailma alkaa rajata lasten luovaa ja ennakkoluulotonta maailmankuvaa. Jo kymmenvuotiaana lapsi on ihan erilainen kuin seitsemänvuotiaana, Nyberg sanoo. Jäykistyneempi, itsekriittisempi.

Nyberg ei pidä siitä, että lasten arviointi alkaa koulumaailmassa jo varhain. ”Myös itsearvioinnista on tullut suorastan trendi. Siinä on hyvätkin puolensa, mutta minusta tuntuu, että lapsilla itsearviointi toimii aika vahvasti sitä omaa itseä vastaan.”

Ääri-ilmiönä Nyberg pitää sitä, että itsearviointia opetellaan jo päiväkodissa. ”Lapselta vaaditaan aikuismaista jäsentelyä liian varhaisessa vaiheessa. Se estää häntä ilmaisemasta itseään vapaasti; se jyystää pois lapsessa olevaa hyvää innostusta.”

Nyberg yhtyy aivotutkija Matti Bergströmin ajatukseen, että lapsella on kyky olla kaaoksessa. ”Jos puhutaan terveestä luovasta kaaoksesta, niin eihän lapsi ajattele, että olen tässä nyt kaaoksen keskellä. Hänelle se on hakemista ja etsimistä, kykyä ihmetellä ja tehdä asioita ei-opitulla tavalla.”

Aikuinen taas vierastaa ja pelkää kaaosta. ”Aikuinen voi ajatella, että oppiikohan lapsi tuollaisesta musiikinopettamisesta. Tai että oppiiko hän jonkun asian väärin, kun hän ensiksi itse kokeilee.”

Soitinvalmennuksessa tehdään kolmen vuoden soitinpolkumatka. Lapset saavat kokeilla eri soittimia, vaihtaa niitä puolen vuoden välein. ”Ideana on, että he voivat itse löytää soittimensa. Ettei tulisi valittua pianoa vain siksi, että se on kotona.”

Musapajojen lapsilla on paljon yhteisiä esityksiä. Nybergin mukaan niitä odotetaan kuin kuuta nousevaa, kun ei vielä osata oikein jännittää, vain innostua. ”Minulla on monta ryhmää, jotka eivät suostu soittamaan muuta kuin omia tekemiään biisejä”, Nyberg nauraa heleästi.

Musapajassa kaikki tehdään ryhmässä, myös säveltäminen. Se tapahtuu hyvin konkreettisesti. Ensin valitaan teema ja joskus se piirretään paperille. Kuvien perusteella ruvetaan tekemään sanoitusta. Jokaisesta kuvasta tulee sävellykseen jotakin.

Lasten riimittelyä on ihana seurata, Nyberg sanoo. ”Seitsemänvuotiaat rakastavat sanojen maistelua, se on heille ihan parasta, hurjan luonteista.”

Kun on syntynyt kokonaisia lauseita, alkaa säveltäminen. Pienimmille lapsille Nyberg soittaa sointukulkuja, joista he valitsevat sävellyksen tunnelman. Sitten siirrytään melodiaan. ”Vanhemmat lapset saavat toki etsiä sävelkulkunsa itse. Heille pyrin tekemään itseni tarpeettomaksi, se on mottoni”, Nyberg painottaa.

Hän nauraa usein ja hersyvästi, kun hän kertoo musapajalaisistaan. Hän on kiintynyt sekä lapsiin että heidän opinahjoonsa, Pop & Jazz Konservatorioon, jossa käydään jatkuvaa arvokeskustelua.

”Niin tervetullutta keskustelua”, Nyberg huokaa. ”Olen itse ollut lapsena ja nuorena musiikkioppilaitoksessa tosi autoritaarisessa ohjauksessa. Musiikkioppilaitoksissa on paljon sellaisia asioita, joista ei puhuta. Niissä tehdään suorastaan henkistä väkivaltaa konservatiivisella, autoritaarisella opetustavalla. Sen seurauksena monesta musiikinopiskelijasta on loppujen lopuksi tullut musiikin vihaaja.”

Pop & Jazz Konservatoriossa näitä asioita on nostettu päivänvaloon. Opetustyön perusteita on pohdittu kunnolla. ”Meillä henkinen kasvu on hurjan tärkeää ja ydinasia siinä on, että oppijan motivaatiota kunnioitetaan, on hän minkä ikäinen tahansa.”

Arvokeskustelu on johtanut suuriin uudistuksiin opetussuunnitelmissa. ”Pyrimme vähentämään suorituskeskeistä ajattelutapaa. Enää ei ole kurssitutkintotilanteita. Arvioinnit ja palautteet ovat konserttien muodossa.”

Nyberg itse aloitti viulunsoiton seitsemänvuotiaana ja tunsi heti löytäneensä instrumenttinsa. Sibelius-lukio muutti ajatukset ammattimuusikon urasta. ”Lukioon saakka olin soittanut klassista musiikkia, mutta siellä löysin upeita juttuja rytmimusiikin puolelta, löysin kansanmusiikin ja koko maailmanmusiikin kulttuurin.”

Musiikkikasvatusta opiskelevat kaverit saivat Nybergin innostumaan alasta. ”Valitsin musiikkikasvatuksen, koska minulle tuli lukiossa vahva halu jakaa elämäni muiden kanssa: kulkemalla pieni pala elämää eri ihmisten kanssa niin, että siihen liittyy musiikki.”

Marjo Nybergillä on ollut muutamia hyvin kannustavia opettajia, joita hän muistaa lämmöllä. Mutta hänellä on myös huonoja kokemuksia. Henkinen väkivalta opetuksessa on selvästi hänelle omakohtaisen tärkeä aihe. Hän huokaa monta kertaa kertoessaan Pop & Jazz Konservatorion opetussuunnitelman suuresta uudistuksesta. Huokaa helpotuksesta.

Nyberg arvelee, että nitistävät opetusmenetelmät juontuvat taiteilijamyytistä.

”Kun olet taiteilija, saat käyttäytyä särmikkäästi oppilastasi kohtaan. Se on täysin väärä lähtökohta. Kenenkään ei pitäisi päästä jyräämään kasvavaa lasta tai nuorta omalla rikkinäisyydellään. Liian paljon on ihannoitu boheemiutta ja taiteilijasieluisuutta.”

Teatterikorkeakoulun näyttelijätyön professorina viime vuosikymmenen vaihteessa toiminut Marcus Groth kiteytti Nybergin mielestä asian hyvin. ”Hän sanoi, että taiteilijat eivät halua luopua neurooseistaan. Ajatellaan, että se on sitä taiteilijan luonnetta.”

”Taiteen tekemisen ei kuulu sattua. Parhaimmillaan taide eheyttää ja tuo hyviä kokemuksia. Ja vaikka se sivuaisi raskaitakin asioita, siitä pitäisi jäädä se hyvänolon tunne.”

Aikuinen on oppinut pihistelemään itseään, antamaan itsestään annoksina, taktikoimaan. Lapsi antaa ainakin vielä seitsemänvuotiaana itsestään kaiken. ”Seitsemän- ja kahdeksanvuotiaat ovat vielä näitä ennakkoluulottomia vuorenvalloittajia. Heidän joukostaan löytyy sankarikitaristeja”, Nyberg nauraa.

Ilmastonmuutoksen viitoittamalla tiellä ei voi edetä kuin lasten esimerkkiä seuraten.

kulttuuri  koulutus  lapset 

Tweet