Lapset ilman syyllisyyttä

24.11.2006 0.00

Lena Björklund

Kodin ilmapiiri vaikuttaa lapsen kehitykseen paljon enemmän kuin konkreettiset kasvatusmenetelmät, sanoo vanhemmuutta tutkinut psykologi Kaisa Aunola. Hyväkään kasvatus ei tue lasta, jos siihen liittyy syyllistävää kaksoisviestintää.

Miten aikuiset voivat tukea lastensa hyvinvointia ja kehitystä maailmassa, joka on muuttumassa vielä nykyistäkin tasapainottomammaksi kun ilmastonmuutoksen vaikutukset vähitellen voimistuvat?

Kysyn asiaa motivaatio- ja vanhemmuustutkija Kaisa Aunolalta, 33, joka sai elokuussa kansainvälisen Psykologia 2006 -kongressin myöntämän nuoren tutkijan palkinnon. Hän on tutkinut sekä lasten ja nuorten kehitystä että vanhemmuutta.

Aunola muuttaisi mieluummin yhteiskuntaa kuin lasta. ”Ainakaan en haluaisi tukea lapsissa mitään suorituspaineita tai kilpailuhenkisyyttä. Lapsen näkökulmasta onnistuneen elämän lähtökohtia ovat luovuus, oppimisen ilo ja se, että saa olla hyväksytty sellaisena kuin on”, hän sanoo.

Aunolasta tulee äiti ensimmäistä kertaa vasta ensi kesänä. Hänellä on silti paljon kerrottavaa lapsista ja vanhemmuudesta, koska hän on 1990-luvun lopulta saakka osallistunut laajaan selvitykseen, jossa on tutkittu korpilahtelaisia ja muuramelaisia lapsia, perheitä ja opettajia.

Nykyään ajatellaan, että lapsilla on omat synnynnäiset temperamenttipiirteensä. Tämä on myös Aunolan lähtökohtana kun hän sanoo, että lapset ovat erilaisia, eikä heitä pidä ryhtyä suuntaamaan samanlaisiksi.

Biologispohjaisina pidettyjä temperamenttipiirteitä ovat muun muassa sosiaalisuus, ujous, sinnikkyys, jännityshakuisuus, rauhallisuus, vilkkaus, rytmisyys, emotionaalisuus ja reaktioalttius. ”Toiset reagoivat nopeasti ja herkästi ärsykkeisiin, toiset sietävät enemmän ärsytystä”, Aunola havainnollistaa.

Hän varoittaa lajittelemasta perustemperamenttipiirteitä hyviksi ja huonoiksi ominaisuuksiksi. ”Vain sen kautta miten piirteittensä kanssa toimii ja elää, muodostuu hyvä ja huono toiminta.”

Aunola korostaa, että sosiaalisuus – eli muiden ihmisten seurasta nauttiminen – ei ole sama asia kuin sosiaaliset taidot. ”Sosiaalisiin taitoihin kuuluvat esimerkiksi se, että osaa ottaa muut huomioon, osaa kuunnella, on empaattinen ja osaa toimia vuorovaikutuksessa.”

Vaikka itse sosiaalisuutta ei voi oppia, sosiaalisia taitoja siis voi. Ne ovat tarpeen aina, mutta tulevat olemaan vieläkin enemmän tarpeen, jos ilmastonmuutos aiheuttaa sellaisia luonnonmullistuksia ja maailmanlaajuisia konflikteja kuin ennustetaan.

Lämpenevässä maailmassa tarvitaan myös kykyä sopeutua muutoksiin. Aunolan mukaan se on yksi perustemperamentin piirteistä. Toiset sopeutuvat helposti tilanteeseen kuin tilanteeseen, toisille kaikki uusi on vaikeaa.

Temperamenttia ei voi muuttaa, eikä siihen Aunolan mielestä ole mitään syytäkään. Mutta lasta voi tukea tulemaan toimeen sen kanssa. Ujokin oppii esiintymään, sen tietää Aunola itsestäänkin. Ja kaikentyyppisissä lapsissa vanhemmat voivat tukea stressinsietokykyä ja sen hallintakeinoja, eli muutoksen kohtaamista.

”Perhe on avainasemassa siinä, miten siellä toimitaan ja tuetaan lasta vaikeissa tilanteissa. Kaiken lähtökohta on, että kun lapsi saa ehdotonta hyväksyntää ja rakkautta, hänelle kehittyy perustava turvallisuudentunne. Se auttaa selviytymään vaikeista tilanteista.”

Istumme kahvilassa Jyväsjärven rannalla. Kaunis järvi levittäytyy kuin meri, sen toisella puolella on Aunolan työpaikka: Jyväskylän yliopisto ja sen Oppimisen ja motivaation huippututkimusyksikkö. Iltapäivän hämärässä keskustelu ajautuu niin konkreettisesti lapsiperheiden arkeen, että välillä tuntuu kuin oltaisiin tosi-tv:ssä.

Aunola puhuu pitkään siitä, että aikuinen voi auttaa lasta tunnistamaan vaikkapa raivostumisen takana olevat tunteet. Se auttaa lasta säätelemään omaa käyttäytymistään.

Tunteet vaikuttavat myös vanhempien toiminnan taustalla voimakkaammin kuin he usein oivaltavat. ”Vanhemmat, etenkin äidit, piiloviestivät usein lapsilleen syyllistävää ajattelumallia. He osoittavat myönteisiä tunteita: minä välitän sinusta, olet minulle tärkeä. Mutta antavat sitten ymmärtää, että lapsen pitäisi tietää kuinka paljon vanhempi uhrautuu lapsen vuoksi.”

Vanhempi siis toisella tasolla viestii, ettei olekaan tyytyväinen lapseensa.

Kasvatustyylit jaetaan yleensä auktoritatiivisiin, autoritaarisiin, salliviin ja laiminlyöviin sen mukaan, ovatko vanhemmat lämpimiä vai etäisiä, hyvin kontrolloivia vai neuvottelevampia. Tai ovatko he niin sallivia, että sitä voi jo kutsua välinpitämättömyydeksi. Aunola on huomannut tutkimuksissaan, että lämpimyys ja kontrolli eivät riitä kasvatustyylien ulottuvuuksiksi. Mukaan on liitettävä vanhempien kaksoisviestintä: syyllistäminen ja psykologinen kontrolli, johon yhdistetään myönteisten tunteiden osoittaminen.

”Kahtaalta viestintä”, Aunola muotoilee, ja antaa esimerkin: ”Jos lapsi tulee koulusta ja näyttää arvosanan, johon vanhempi ei ole tyytyväinen, käyttäytyy vanhempi lasta kohtaan tavallista viileämmin. Tai kun lapsi on samaa mieltä vanhempiensa kanssa, vanhemmat osoittavat välittävänsä hänestä. Jos taas lapsi erehtyy ilmaisemaan eriäviä mielipiteitä, vanhemmat vetäytyvät vuorovaikutuksesta.”

”Tutkimusteni mukaan tämä on kaikkein haitallisinta lapsille, vielä haitallisempaa kuin rajojen tai rakkauden puute.”

”Kaksoisviestintä lisää lapsen ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta ja myös ongelmakäyttäytymistä kaverisuhteissa. Se myös heikentää oppimistuloksia. Kaksoisviestintä jättää jälkensä lapsen persoonallisuuteen.”

Kasvatustyylit näyttävät Aunolan tutkimuksen mukaan olevan kotien kestävintä kalustoa. ”Se on harmillinen tulos”, Aunola pahoittelee. ”Kasvatustyylit ovat hyvin pysyviä vanhempien ominaisuuksia. Kolmen vuoden seurannassa ei tapahtunut mitään muutosta. Vanhempien kasvatustyyliin ei vaikuttanut se, miten lapsi toimii.”

Tulos viittaa siihen, että kasvatustyylin taustalla on vanhempien oma persoonallisuus. Se ei tuosta noin vain muutu. Haitallisiin kasvatustyyleihin voidaan yrittää vaikuttaa tiedolla ja asioista puhumalla, mutta Aunolan mielestä eniten vaikuttamalla vanhempien hyvinvointiin.

”Vanhempien hyvinvointi vaikuttaa sekä siihen, mitä vanhemmat ajattelevat lapsistaan että kasvatukseen. Jos vanhemmat ovat masentuneita ja heillä on heikko itsetunto, he eivät usko lapsistaankaan hyvää. He ikään kuin siirtävät lapselleen sen saman olotilan, mikä heillä itsellään on.”

Siinä näkökulma, joka sopisi pitää mielessä myös silloin, kun yhteiskunnan tasolla mietitään, miten vanhemmuutta voisi tukea. ”Kun vanhempi voi hyvin, hän kykenee tarjoamaan myös lapselleen emotionaalisesti lämpimän kasvatusympäristön.”

Tutkimukset ovat osoittaneet senkin, että kasvatustyylit vaikuttavat enemmän kuin kasvatuskeinot. ”Konkreettiset käytännöt, kotiintulo- ja nukkumaanmenoajat, palkitseminen tai rankaiseminen, eivät ole niin tärkeitä. Olennaisempaa on kodin vuorovaikutus, eli yleinen ilmapiiri kotona.”

”Huomasimme, että kasvatuskeinot voivat olla enemmän riippuvaisia lapsesta kuin vanhemmista. Jos lapsi on hyvin herkkä ja tajuaa pienestäkin, keinot ovat erilaiset kuin jos lapsi on sellainen, jolle pitää monta kertaa sanoa, ennen kuin asia menee perille.”

Kodin yleinen ilmapiiri ja kasvatustyylit taas ovat vanhemmista riippuvaisia. ”Ja nimenomaan niillä on vaikutus lapsen kehitykseen.”

ilmastonmuutos  koulutus  tutkimus  lapset 

Tweet