Mikä natseissa kiehtoo?

9.3.2012 12.27

Vesa Sisättö

Pian elokuvateattereihin tuleva natsiaiheinen tieteiskomedia Iron Sky tehtiin käyttämällä crowdsourcingia, jossa fanit osallistuivat elokuvan tekemiseen. Vihreä Lanka käytti samaa metodia selvittääkseen, miksi natsit kiinnostavat yhä.

Vesa Sisättö: Mikä natseissa oikein kiehtoo? Toisen maailmansodan päättymisestä on kohta 67 vuotta, mutta yhä vain kelpaavat pahiksiksi populaarikulttuurissa. Miksi? (127 kommenttia)

Janne Lautamäki: Luulen, että natsit on samasta syystä kiinnostavia kuin merirosvot ja ritarit. Etäisiä ja vähän jännittäviä. Jos kaikki menee hyvin, niin viidenkymmenen vuoden päästä kirjastoissa on varmaan ”keskiajan ritareiden” ja ”karibian merirosvojen” rinnalla ”toisen maailmansodan natsit”.

Kirsi Saaros: Toinen maailmansota on monta kertaa tunnetumpi historian tapahtuma kuin ensimmäinen maailmansota tai vaikka Krimin sota. Ja natseilla oli ylivoimaisen näyttävät univormut. Natseista on myös helppo tehdä huumoria. Koska he olivat karikatyyrejä jo itsessään.

Johanna Sinisalo: Natsit ovat hyviä fiktiovihulaisia siksikin, että voidaan pitää natsien indoktrinoitua asennetta ja käytöstä annettuna perusasiana: natsivastustajaan voi suhtautua kuin ovelaan koneeseen, josta ei tarvitse vaivautua etsimään tunteita, inhimillisiä heikkouksia tai muita takinkääntöelkeitä, tai mitään sellaista piirrettä, jota sankarin pitäisi sääliä.

Jussi K. Niemelä: Natsismi on edelleen läsnä, se on aina ollut. Siinä on jotain ikiaikaista pahuutta tai ihmisen pimeää puolta symboloivaa, joka toisia vetää puoleensa ja toisia inhottaa. Oma mielenkiintoni on aatehistoriallista, mutta toki siihen sisältyy ihmisen pahuuden ja pimeän puolen pohdiskelua. Vaikka historia osoittaa, mihin natsismi johtaa, niin se siitä huolimatta tuntuu tarjoavan monelle nykyihmisellekin vielä utopian, joka kiehtoo.

Pekka Sauri: Natsien poikkeuksellinen piirre oli nimettyjen kansanryhmien demonisointi ja järjestelmällinen tuhoaminen. Tämä tekee kansallissosialismista oman lajinsa – muilta osin siihen pätee Hannah Arendtin termi ”the banality of evil” eli pahan normaalistuminen ja arkipäiväistyminen, joka vaanii aina ja kaikkialla. Meitäkin.

Sanna-Kreetta Lopperi: Suomessa – ja länsimaissa yleensä – tunnetaan syyllisyyttä siitä, että ymmärrettiin natseja pikkasen liian pitkään. Ja länsimaissa on juutalaisvihalla vuosisataiset perinteet, mutta sitten piti heristellä sormea, kun natsit meni liian pitkälle. Minusta tämä liittyy juuri tuohon, että natsit edustaa meissä kaikissa olevaa pimeyttä. Niiden pimeys on ehkä lähempänä meitä kuin jotkut punaiset khmerit.

Natsit ja estetiikka

Tuomas Saloranta: ”...you don’t have to agree with what the Nazis did, but, yes, to be honest about it, they did have the best uniforms.” – Andrew Eldritch

Sanna Tuppurainen: Mikä natseissa sitten kiehtoo, univormut mainittiinkin ja kyllä visuaalinen ilme on ylittämätön! Propagandamateriaali ynnä värivalinnat tehokkaat ja toimii mustavalkonakin. Ja sit ihan se mysteeri, että miten se oli mahdollista.

Natsit ja huumori

Vesa Sisättö: Onko natsien käsittely muuttunut vuosien mittaan? Onko nyt Iron Skyn myötä edetty hieman toiseen suuntaan natsien käsittelyssä populaarikulttuurissa?

Kirsi Saaros: Onhan käsittely muuttunut. Esim. Perikato-leffaa ei olisi hyväksytty vielä 10–20 vuotta aiemmin, vaikka se nytkin sai syytöksiä siitä, että esitti Hitleristä myös inhimillisiä puolia. Myös jenkkien valtavirtaleffoissa on ollut jo esillä ns. hyviä natseja. Esimerkkinä vaikka The Pianist ja Thomas Kretschmannin esittämä upseeri.

Vesa Sisättö: Mulla oli hypoteesi, että käsittely olisi keventynyt vuosien mittaan – kuten Janne L. tuossa alussa esitti. Tehdäänkö natseista nykyään useammin pellejä kuin sanotaanko vielä 1970-luvulla?

Kirsi Saaros: Mun mielestä natsihuumorin kultakausi oli joskus 80-luvulla kun tuli Mel Brooksin leffoja joissa aina oli joku natsiviittaus ja To Be or Not to Be oli itsessään loistava komedia. Oli Allo Allot ja vastaavat. Ei nykyään ole sellaisia tai ei... nyt tule mieleen ainakaan.

Vesa Sisättö: Kirsi, olisikohan niin että 1970-luvun vakava natsiviihde (köh) aiheutti 1980-luvulla vastareaktion – esmes Allo Allohan on suoraa parodiaa Maanalaisesta armeijasta. Toisaalta natseja kyllä pistettiin halvalla jo Chaplinin Diktaattorissa (1940) ja Kevät koittaa Hitlerille -leffassa (1968).

Natsit ja populaarikulttuuri

Kirsi Saaros: Natseista saa aikaan myös monenlaista fiktiota. Niihin voi liittää Indiana Jones -tyyliin myyttien ja muinaisten taikaesineiden etsintää. Ei luistaisi ihan samalla tavalla, jos vaikka neukut pistettäisiin vastaavan hommaan. Voi tehdä puhdasta sotaelokuvaa ja aina uppoaa kansaan Atlantin valli murtuu -leffasta Pelastakaa sotamies Ryaniin. On salaperäistä rodunjalostushommaa ja lebensborn-ilmiö, löytyy kemiallisten aseiden ja rakettien kehittelyä ja keskitysleirit. Juutalaisten sekä muiden ryhmien vainot antavat varmaan ikuisiksi ajoiksi materiaalia kirjoihin ja leffoihin. Clive Cusslerin Atlantis -kirjassa puolestaan natsit havittelivat neljännen valtakunnan perustamista ja Iron Sky vei natsit tunnetusti taivaaseen saakka. Eikähän ne jossain kirjassa ole käyneet myös maan keskipisteessä.

Johanna Sinisalo: Komppaan Kirsiä. Jos verrataan Hitlerin aikaansaannoksia vaikkapa Stalinin tai Pol Potin hirmutekoihin, niin ihmishirviöistähän oli kaikkien suhteen kysymys. Mutta vain natseihin tuntuu liittyvän paljon myös tahattoman koomisia tai ainakin mustan huumorin sävyttämiä aineksia. Osalla Kolmannen valtakunnan nokkamiehiä oli mitä oudoimpia esoteerisia uskomuksia, kuten Hohlweltlehre (onton maapallon teoria) tai Hörbigerin Welteislehre, jonka mukaan muun muassa kaikki taivaankappaleet ovat jään peitossa ja Kuu uhkasi pudota niskaamme (sic!), – nämä olivat siis tärkeitä vastaiskuja inhottavalle, vääristelevälle juutalaistieteelle. Ihmishirviötä paljon kiinnostavampi hahmo on mumbo-jumbo-tieteeseen uskova ihmishirviö. (Tällä hetkellä pikimustan huumorin ja hirmudiktatuurin ehdoton yhdistelmä on Pohjois-Korea, jolle myös Iron Skyssa oli pakko hieman v-uilla.)

Mika Loponen: Älä sitten unohda vanhoja eksploitaatiokulttiklassikoita, kuten Ilsa - She-Wolf of the SS. :)

Sari Polvinen: Me eli populaarikulttuuria luova anglo-amerikkalainen kulttuuri voitti natsit. Stalin kuoli omia aikojaan ja punaisten khmerien hallinto kukistui Vietnamin hyökätessä. Helpottaa viholliskuvan luontia niin itse konfliktin aikana kuin jälkeenpäin.

Vesa Sisättö: Populaarikulttuurihan kävi itsekin natseja vastaan jo sodan aikana.

Juho P.E. Salo: Puhun nyt populaarikulttuurin näkemyksistä, en todellisuudesta tai historiallisista faktoista. Suuri osa ”pahiksista” on oman tien kulkijoita, sääntöjen rikkojia ja persoonallisia ihmisiä. Jos kyse on pahisten organisaatiosta, niin selkäänpuukotus, korruptio ja huono motivaatio loistaa jo kauempaa: esimies hakkaa alaisiaan, jotta nämä noudattavat ohjeita; alaiset hakkaavat paikallisia. Kansa on orjuutettu ja valmis nousemaan valtiaitaan vastaan. Moraalista ylemmyyttä on helppo tuntea. Pahiksen heikko kohta on helppo osoittaa. ”Hyvikset” puolestaan pukeutuvat siististi, noudattavat sääntöjä eivätkä pistä omaa etuaan yhteisen hyvän edelle. Organisaation ”hyvyys” tarkoittaa tehokkaampaa toimintaa ja vähemmän hävikkiä, jolla ”hyvikset” voittavat vain itseään palvelevat pahikset. Mutta natsit eivät ole geneerisiä pahiksia. Kyllä, he valloittavat, tappoivat ja rosvosivat ympäri Eurooppaa, mutta tekivät sen osoittaen saksalaista täsmällisyyttä, korkeaa työmoraalia ja sivistynyttä käytöstä. Juuri se tekee natseista mielestäni niin loistavia ”kuningasvastustajia”. Heillä ei ole niitä heikkouksia, jotka normaalisti yhdistämme pahuuteen. Päinvastoin, heidän tärkeimmät ominaisuutensa ovat ”hyvien” ominaisuuksia, mutta vietynä äärimmäisyyksiin ja ilman minkäänlaista moraalia. Uskoisin, että siksi natsikortin heiluttelu on niin helppoa. Muut pahuuden muodot on helppo identifioida tekemällä työnsä huonosti; natsiuden tunnistaa siitä, että haluaa tehdä työnsä liian hyvin.

Natsit ja muut pahikset

Vesa Sisättö: 1900-luvulla oli monia muitakin hirmuhallintoja, kuten Stalinin Neuvostoliitto ja punaisten khmerien Kamputsea. Jos jotain eroa eri totalitarismien välille hakee, voisiko olla niin että natsit eivät edes erityisesti yrittäneet esittää olevansa hyviä? Ainakaan muille kuin omilleen. Toisaalta kyllä sieltä hirmuhallintokommunistmistakin löytyy väkivallan ihannointia.

Jussi K. Niemelä: Saksalaiset nimenomaan USKOIVAT olevansa hyviä, herrarotua. Siinä oli sen kultin yksi ratkaisevia viehätystekijöitä. Tuo Kirsin ja Johannan mainitsema herkullinen rajatietohörhöily on muuten erinomaisesti dokumentoitu mm. Heather Pringlen kirjaan Himmlerin suuri suunnitelma. Hieman vanhempi, mutta sitäkin hauskempi, on Yrjö Grönhagenin omakohtainen kuvaus teoksessa Himmlerin salaseura (keräilyharvinaisuus, valitettavasti).

Jarmo Puskala: Se, että natsit eivät olisi vaivautuneet esittämään hyviä on ehkä suurimpia harhoja, joita natsien käsittely on aiheuttanut länsimaissa.Jos lukee natsien ”älymystön” kirjoituksia 30-luvulta, niin tekstien ulkoinen sävy on usein huomattavasti ystävällisempi ja lempeämpi kuin mitä esimerkiksi eräät suomalaiset kansanedustajat tällä hetkellä kirjoittavat... Vaikea tänä päivänä uskoa, että kirjoittajat olisivat itse uskoneet vakuutteluihinsa, mutta ainakin yritys oli kova vaikuttaa hyviksiltä. Eli nykyään unohdetaan se, että natsit eivät tulleet lavalle käkättäen nahkahanskoihinsa, vaan todellakin esittivät kansan ja ihmiskunnan ystäviä. Me toistelemme länsimaissa sitä, että natsien hirmutekoja ei sovi unohtaa, etteivät ne koskaan tapahdu uudestaan. Mutta kun tie, joka niihin johti, on painunut unohduksiin, pelätään länsimaissa symboleja, uniformuja ja hakaristeja samalla kun 30-luvun retoriikka hiipii päivänpolitiikkaan aivan huomaamatta. Jos jokin on vaarallista, niin se.

Keskusteluun osallistuivat

• Janne Lautamäki: tutkija, Tampereen teknillinen yliopisto
• Mika Loponen: kiistaton asiantuntija
• Sanna-Kreetta Lopperi: proviisori, biokemian opiskelija
• Jussi K. Niemelä: kirjailija
• Sari Polvinen: FM
• Jarmo Puskala: elokuvakäsikirjoittaja, Iron Sky -elokuvan alkuperäisidean keksijä
• Kirsi Saaros: FM, kotiäiti
• Juho P. E. Salo: asiantuntija
• Tuomas Saloranta: kirjailija, päätoimittaja, yleinen kulttuurivaikuttaja
• Pekka Sauri: apulaiskaupunginjohtaja
• Johanna Sinisalo: kirjailija, Iron Sky -elokuvan käsikirjoitus perustuu löyhästi hänen alkuperäistarinaansa.
• Vesa Sisättö: Vihreän Langan toimittaja
• Sanna Tuppurainen: työtön yksinhuoltaja

Iron Skyn ensi-ilta Suomessa 4. huhtikuuta.

Tweet