Kohuväitteitä ei ehditä kumota

15.2.2008

Tuija Brax

Olin nuorena kesätöissä Yhdysvalloissa. Kun työkaverini kuulivat, että opiskelen oikeustiedettä, alkoi monen illan tv-piina. He luulivat, että haluan katsoa rikosuutisia ja oikeussalidraamoja. Kesti jokunen tovi ennen kuin he uskoivat, että kyseiset kanavat olivat mielestäni kammottavia, skandaalinhakuisia, sosiaalipornahtavia ja kaikkea muuta kuin analyyttisiä saati opintojeni kannalta hyödyllisiä.

Suomessa yksittäiset oikeustapaukset nousivat tuohon aikaan julkisuuteen vain, kun niillä oli ennakkotapauksen luonnetta tai jos niihin liittyi vallan väärinkäytösepäilyjä tai muuta hyvin poikkeuksellista.

Tuosta kesästä on jo yli 20 vuotta ja uutisointi on meilläkin muuttunut. Lähes viikoittain uutisvirtaan mahtuu niin sanottu kohuoikeudenkäynti, joka joskus voi viitata yllä kuvaamiini kriteereihin, mutta usein ei.

Kohuoikeudenkäynti syntyy muun muassa silloin, kun tuomioistuin perustelee päätöstään laiskasti. Syntyy esimerkiksi käsitys, että työssäkäyvät saavat lievempiä raiskaustuomioita kuin työttömät, vaikka tarkoitus lienee ollut perustella sitä, miksi kyseessä olleessa tapauksessa yhdyskuntapalvelu sopii lisärangaistukseksi. Kohu ei synny siitä, että tuomio on epäselvästi kirjoitettu, vaan väärintulkinnasta, joka alkaa elää omaa elämäänsä.

Kohu syntyy usein myös silloin kun uhrina on lapsi tai nuori, mikä empaattisena reaktiona on tietysti täysin ymmärrettävä. Analyyttisen keskustelun tuolle puolelle kuitenkin mennään, kun mieltä kuohuttavasta kärsimyksestä aletaan tehdä johtopäätöksiä vailla laajempia perusteluja.

Yhtenä kesänä koko Suomi uskoi, että Itä-Suomen hovioikeus antaa muita lievempiä rangaistuksia raiskauksista. Toisena kesänä kansa saatiin uskomaan, että meillä tapon ja murhan kriteerit poikkeavat muista länsimaista. Ja tuoreimmassa keskustelussa on muun muassa väitetty, että ensikertalainen lapsen seksuaalisesti hyväksikäyttäjä saa vain ehdollisen vankeustuomion.

Yksikään näistä väitteistä ei pidä paikkaansa. Ensimmäisen kumoamiseen meni yli puoli vuotta, sillä sitä nopeampaan työhön eivät oikeuspoliittisen tutkimuksen rahat riittäneet. Puoli vuotta on niin pitkä aika, että väärä väite on ehtinyt muuttua yleiseksi uskomukseksi.

Oikeusministeriö on vaatinut itselleen sellaisia tutkimusresursseja, että puoli vuotta saadaan lyhennettyä muutamaan viikkoon. Toistaiseksi meitä ei ole kuultu ja niinpä olemme taas sietämättömän pitkän odotuksen edessä.

Tutkimustieto siitä, miten lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista on rangaistu 2000-luvulla, saataneen vasta puolen vuoden päästä. Siihen asti on vain kestettävä kuohuntaa ja iloittava niistä tahoista, jotka haluavat perehtyä asiaan jo käytettävissä olevien tutkimusten palasten avulla.

Tweet