Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Hippi vetää pulkkaa
Jatkokertomus. Hippien perheen elämää seurataan aina tiistaisin.
31.1.2012
Marjutta Hippi raastoi pulkkaa pitkin sepelillä kuorrutettua Hämeenkatua, kyydissään kaksi halutonta lasta. Patti oli päättänyt, ettei hän haluaa enää koskaan yhteenkään ”tilaisuuteen” ja Paju-vauva toisti päättäväisesti kaiken sen, mitä isosisko sanoi. ”Ei tilaisuuteen, äiti!” –huuto tiivistyi Pajun ilmaisussa muotoon ”eiää”.
Kumpikin lapsi kailotti rytmikkäästi omaa totaalikieltäytymistään, mutta Marjutta piti päänsä. Hänen oli päästävä keskustorille tapaamaan presidenttiehdokas Pekka Haavistoa, sillä Marjutta halusi tietää, miten ehdokas edisti luonnonmukaista elämäntapaa, hyötyhampun viljelyä, vaihtoehtoista lääketiedettä ja toisaalta kuinka ehdottoman pontevasti tämä vastusti Natoa, geenimanipulointia ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.
Keskustorin avautuessa Hippien silmien eteen, alkoi myös tie sulkeutua. Tuhatpäinen väkijoukko höyrytti ilmaa, vaikka suihkulähde oli kiinni, eikä ilotulituksia näkynyt. Sitkeä Marjutta raivasi tietään kohti sitä kohtaa väenpaljoudessa, johon ihmisten katseet tuntuivat kiinnittyneen. Siellä se Haavisto oli, korokkeella, mikki kädessä ja – paljain päin.
”Äiti, eikö presidentit käytä pipoa?”
”Öh, empi Marjutta kun ei heti keksinyt oikeaa vastausta.”
”Minäkin haluan presidentiksi”, ilmoitti Patti alkaen kiskoa kypärälakkia pois.
”Pipa päähän tai aivot jäätyy”, kivahti Marjutta.
”Onko Pekka Haaviston aivot jäätynyt?”
”Hän pitää palopuhetta, se suojelee pakkaselta.”
” Mikä on palopuhe?”
”Se on sellainen puhe, jonka osaa pitää sellainen ihminen, joka on lukenut ja kirjoittanut monta kirjaa, kiertänyt maailman ympäri, pelastanut muita ihmisiä hädästä ja pukeutunut niin lämpimästi, että tuli hehkuu sisällä.”
Patti vaikeni hetkeksi. Mutta vain hetkeksi. Marjutan vastaus oli ollut aivan liian pitkä ja tylsä toimiakseen mielenkiihokkeena muutamaa sekuntia pidemmäksi ajaksi. Niinpä Patti – ja Paju tietysti perässä – aloitti uudestaan tilaisuuksienvastaisen mielenosoituksensa. Lasten kiljunta oli ikävä vastakohta sille hartaalle tarkkaavaisuudelle, jolla ihmiset imivät ehdokkaansa sanoja.
Pulkkaseurueessa enemmistön diktatuuri siis voitti. Marjutan oli käännyttävä takaisin kohti kotia. Kiskoessaan hän mietti, kuinka ihmisistä tulee suosittuja poliitikkoja. Hän havahtui vasta Stockmannin kulmalla tuntiessaan pulkan oudon kevyeksi.
Pulkasta oli pudonnut pohja pois. Ja lapset eli elämä sen mukana. Sydän jätti lyönnin välistä Marjutan lähtiessä juoksemaan takaisin. Sepelin tuhoama pulkanranka jäi niille sijoilleen. Viimein Rosson kulmalta hän löysi lapsensa. Siinä ne istuivat tyytyväisenä, samassa asennossa kuin pulkassa hetki sitten ja katselivat kaikessa rauhassa pilvien liikettä pimeällä taivaalla.
”Miksi te ette voineet istua rauhassa siellä missä Pekka Haavisto puhui?”
Rauha oli murrettu. Lapset huusivat jälleen: ”Ei tilaisuuteen, äiti”, ”Eiää”. Jos haluaa voittaa, on jaksettava toistaa.
Kirjoittaja on entinen vihreä kansanedustaja. Tarina jatkuu kahden viikon kuluttua tiistaina.
Tweet
.jpeg%3Fitok=dS47oFx3)
