Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
29.11.2011 9.26
Suomalaisten on entistä vaikeampi sanoa, ketä he aikovat äänestää tammikuun presidentinvaaleissa. Tänään tiistaina julkaistussa HS-gallupissa, ”ei osaa sanoa” -ryhmä on kasvanut aiempien gallupien 13–15 prosentista peräti 20 prosenttiin.
Eniten mahdollisia äänestäjiä on menettänyt ennakkosuosikki Sauli Niinistö (kok), jonka kannatus (41 prosenttia) on yhä moninkertainen muihin ehdokkaisiin verrattuna.
Myös perussuomalaisten Timo Soini (9 prosenttia), keskustan Paavo Väyrynen (8 prosenttia) ja vihreiden Pekka Haavisto (5 prosenttia) ovat menettäneet kannatustaan edelliseen gallupiin verrattuna. Kärkiehdokkaista ainoastaan Paavo Lipponen on pitänyt osuutensa (7 prosenttia) ennallaan.
Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäkeä äänestäisi neljä prosenttia äänioikeutetuista. Rkp:n Eva Biaudetin kannatus on kolme ja kristillisten Sari Essayahin kaksi prosenttia.
presidentinvaalit 
Tweet