Brändi

18.11.2011 10.36

Anu-Elina Lehti

Urheilu- ja kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki kertoo juuri oikeanlaisia tarinoita ja saa toimittajat syömään kädestään. Hänestä povataan jo Timo Soinin veroista mediapeluria.

Urheiluvälinevalmistaja Karhulla on käynyt tuuri, sillä parempaa mainospaikkaa ei tästä maasta taida löytyä: Paavo Arhinmäki istuu eduskunnan kokoushuoneessa oikomassa Karhun tennistossuihin tungettuja jalkojaan. Urheilu- ja kulttuuriministerin posket punoittavat, sillä hän on juuri saapunut aamutreeneistä Helsingin yliopiston kuntosalilta.

Haastatteluun ja kuvaamiseen on aikaa puoli tuntia, mikä on näin ison jutun kohdalla vähän, mutta Arhinmäki on ammattilainen. Hän poseeraa kuvaajalle tottuneesti ja vastaa kysymyksiin tavalla, josta toimittajat pitävät. Hän osaa kertoa tarinoita, sellaisia humoristisia kuvauksia lapsuudestaan ja nuoruudestaan, joilla on helppo aloittaa myönteinen henkilöjuttu.

Yhdestä tarinasta Arhinmäki taitaa pitää erityisesti, sillä sen hän kertoo melkein jokaiselle toimittajalle. Sama lapsuusmuisto löytyy myös Arhinmäen vuonna 2006 ilmestyneestä vaalikirjasta Punavihreä sukupolvi.

“Toimin lakkokenraalina ensimmäisen kerran jo ala-asteella. Muistan, kuinka protestoimme, kun ruoka loppui kesken. Hakkasimme ruokailuvälineitä muovilautasten pohjaan ja vaadimme safkaa. Emme suostuneet poistumaan ruokalasta.”

Lopulta keittiöhenkilökunta löysi mielenosoittajille lisää ruokaa.

Arhinmäestä kirjoitetut lehtijutut kertovat aina katu-uskottavasta jalkapallofanista, Helsingin Pasilassa kasvaneesta oikeudentuntoisesta pojasta, josta tuli kuolonkorinoissa urahtelevan vasemmistoliiton pelastus. Se vähäinen kritiikki, mitä lehdistö Arhinmäkeä kohtaan on esittänyt, on liittynyt lähinnä penkin alle menneisiin tv-esiintymisiin.

Oikeastaan ensimmäinen kunnon mediakohu syntyi vasta tänä syksynä. Arhinmäki päätti elokuussa jättää väliin Helsingin Musiikkitalon avajaiset ja mennä sen sijaan katsomaan Suomen koripallomaajoukkueen avausottelua EM-kisoissa.

Sanomalehdet spekuloivat viikkokaupalla oliko Arhinmäen teko harkittu kannanotto korkeakulttuuria ja orkesterimusiikkia vastaan. Joku pohti, oliko Musiikkitalon boikotointi makasiineja puolustaneen Arhinmäen kosto.

Arhinmäki selviytyi kohusta tyylikkäästi: hän antoi maltillisia lausuntoja lehdistölle eikä provosoitunut vaikka provosoitiin.

Jälkeenpäin kohu tuntuu Arhinmäestä ainoastaan huvittavalta. Hän lupaa jatkossakin jättää monet avajaiset väliin, sillä ministerit menevät harvoin tilaisuuksiin vain juomaan kahvia ja kuuntelemaan muiden puheita.

“Jyrki Katainen oli pyydetty valtiovallan edustajaksi pitämään puhetta, minulla ei ollut roolia tilaisuudessa. Katsoin, että läsnäolollani on isompi merkitys koripallon EM-kisoissa. Helpommalla kuitenkin olisin päässyt, jos olisin ymmärtänyt valita toisin.”

Henkilönä Arhinmäki vaikuttaa saippuapalalta, joka luiskahtaa kädestä juuri kun luulee saaneensa hänestä tukevan otteen. Hän on miellyttävä ja avoin tiettyyn rajaan asti.

Todellista Paavoa ei moni tunnu tuntevan. Soittokierros Arhinmäen kanssa työskennelleille ihmisille tuottaa kuvan kunnianhimoisesta miehestä, joka ei ole niinkään joukkuepelajaa kuin johtajatyyppi.

Arhinmäki on seurustellut eläinlääkärinä työskentelevän puolisonsa kanssa vuosikausia. Heillä on koira. Kaveripiiri on paljolti politiikan ulkopuolelta lapsuudesta ja nuoruudesta. Arhinmäki ei juuri näyttäydy julkisuudessa puolisonsa tai kavereidensa kanssa, koska hän haluaa pitää politiikan ja yksityiselämän erillään.

Facebookissa Arhinmäki on ahkera ja epäpoliitikkomainen statuspäivittäjä, jonka statuspäivityksiä seuraa 11 500 ihmistä.

Yksi Arhinmäen tuntevista politiikantekijöistä pitää häntä Timo Soinin veroisena brändinrakentajana ja laskelmoivana kansansuosikkina.

“Arhinmäki on media-ajan poliitikko. Hänen tyylinsä on äärimmäisen mietitty, mutta ei kuitenkaan teennäinen. Hänessä ja Timo Soinissa on paljon samaa. He ovat molemmat työväenluokkaan vetoavia populisteja, jotka tuovat mielellään julki jalkapallofaniutensa.”

Arhinmäki suhtautuuu ristiriitaisesti Soini -vertaukseen. Hänestä on mukava tulla rinnastetuksi lahjakkaana pidettyyn politiikkoon, mutta ajatus imagonrakentamisesta tuntuu vieraalta.

“En ole mielestäni laskelmoiva. Soinia pidetään ihmisenä, joka voisi kannatuksensa vuoksi tehdä mitä vain.”

Henkilöbrändiin liittyvät kysymykset saavat Arhinmäen lähes riehaantumaan ja irvistelemään.

“Juu, kyllähän se on niin, että vasemmistoliiton puoluetuesta valtaosa käytetään konsultteihin, jotka pohtivat pukeutumistani, sanomisiani ja ulostulojani”.

Sitten hän vakavoituu.

“Varmaan jonkinlainen brändi on vuosien varrella rakentunut, sillä media aina tarttuu tiettyihin asioihin ja rakentaa karikatyyrejä. En ehkä ole muuttunut niin räikeästi asemani myötä kuin moni muu, ja sitä pidetään kiinnostavana.”

Jotain Arhinmäen medianhallinnasta kertoo se, että hänen juuri remontoituun työhuoneeseen valittavista tauluista on hänen kertomansa mukaan tulossa yksinoikeudella luvattu juttu aikakauslehteen. Siitä hän sopi tutun kanssa Corona-baarissa.

“Lehden päätoimittaja sanoi minulle, että nyt kun sinulla on juttuidea ja kuvaaja mielessä, niin haluatko vielä esittää kuka jutun kirjoittaa”, Arhinmäki hörähtää.

Myöhemmin Arhinmäki sanoo, että toimittaja ymmärsi väärin eikä mitään juttua ole tulossa. Kyseessä oli pelkkä vitsi.

Hän kertoo olevansa iloinen siitä, että ministerit saavat lainata työhuoneeseensa teoksia Valtion taidemuseosta.

“Lähetin Kiasmaan pitkän listan erilaisista teoksista, joista pidän ja taiteilijoista, jotka minua kiinnostavat.”

Arhinmäki on vasemmistolaiseksi harvinaisen vihreä. Hän on kasvissyöjä – ainoana Suomen tämänhetkisistä puoluejohtajista. Kirjassaan Punavihreä sukupolvi hän kuvasi ahdistustaan edustaa puoluetta, jossa moni tukee turkistarhausta ja vastustaa homojen avioliitto- ja adoptio-oikeutta.

”Ei minulla ole minkäänlaistä ahdistusta edustaa puoluetta, vasemmistoliitto on muuttunut viidessä vuodessa paljon. Sitä paitsi puolueella on yksimielinen puoluekokouskanta homojen avioliitto- ja adoptio-oikeudesta.”

Kun Arhinmäeltä kysyy suoraan, miksi hän ei ole vihreä, vastaus tulee taas vinon kierteen kautta.

“En ole vihreä, koska olen vasemmistolainen. En mielestäni ole näsäviisas ja ajattele, että olisin muita fiksumpi”, hän vitsailee .

Arhinmäen mukaan vasemmistoliitossa ja vihreissä on paljon samankaltaista ajattelua esimerkiksi ympäristöön, ihmisoikeuksiin ja perusturvaan liittyvissä kysymyksissä. Eroja Arhinmäki näkee erityisesti työelämäkysymyksissä.

“Aatteellinen lähtökohta yksityistämiseen ja ulkoistamiseen on puolueissa hyvin erilainen. Muun muassa tämän vuoksi vasemmistolainen ei oikein voi olla vihreissä.”

Kevään vaalien jälkeen monet kohottelivat kulmiaan, kun Arhinmäki valitsi liikenneministerin salkun sijaan kevyen kulttuuriministerin salkun.

Arhinmäen mielestä on tärkeää, että puolueessa on useita näkyviä kasvoja. Myös maantieteelliset seikat merkitsevät: liikenneministeriksi valittu Merja Kyllönen on pohjoisesta, jossa liikenneasiat ovat suuressa roolissa.

Ratkaisevaa oli myös se, että Arhinmäki on ollut sivistysvaliokunnan jäsen ja urheilu- ja kulttuurimiehiä myös siviilissä.

“Kulttuuri ja urheiluministerin salkku on paljon raskaampi kuin euroissa mitattuna, jos ajatellaan sitä, mikä kulttuurin ja urheilun merkitys on yhteiskunnalle. Kulttuuri on myös nopeasti kasvava teollisuudenala, sillä emme voi enää kuluttaa materiaalisesti niin paljon kuin ennen.”

Taloustaantumassa myös urheilu- ja kulttuuriministeri joutuu tekemään ikäviä päätöksiä.Hallitus pienensi budjettiriihessä suomalaisten kulttuurilaitosten valtionosuuksia. Teatterien valtionosuuksista leikataan 1,3 miljoonaa euroa, orkestereilta 208 000 ja museoilta 2,4 miljoonaa.

Hän pitää ministerintyönsä tärkeimpinä haasteina kulttuurintekijöiden sosiaali- ja eläketurvan parantamista sekä tekijänoikeuskysymyksiä.

Arhinmäkeä on sekä haukuttu että kehuttu piraattimyönteiseksi. Vuonna 2009 Arhinmäki sanoi Kansan Uutisissa, että “monet tiedon vapaalle jakamiselle asetetut keinotekoiset rajoitukset hyödyttävät lähinnä suuryrityksiä ja isoa rahaa, eivät taiteilijoita, muusikkoja tai tieteentekijöitä”.

Hän myöntää olevansa tekijänoikeuskysymysten keskellä valtavassa ristipaineessa, mutta suhtautuvansa kritiikkiin neutraalisti.

“En usko, että esimerkiksi nettisivujen sulkeminen on oikea tapa puuttua väärinkäyttöihin, sillä siitä on enää lyhyt matka Kiinan malliin. Toisaalta kun taas puolustan hyvitysmaksuja, saan piraateilta huutia.”

Puoli tuntia on kulunut liian nopeasti. Arhinmäellä on jo kiire toisaalle, mutta hän odottaa kohteliaasti, että aikavarkaat keräävät tavaransa ja vetävät takit niskaansa.

Sitten hän kertoo muutaman keventävän kaskun ja hymyilee valloittavasti.

Media-ajan poliitikko.

Paavo Arhinmäki

• Urheilu- ja kulttuuriministeri.
• Syntynyt 1976 Helsingissä.
• Asuu Helsingin Herttoniemessä avopuolisonsa kanssa.
• Vasemmistonuorten puheenjohtaja vuosina 2001–2005.
• Helsingin kaupunginvaltuutettu vuodesta 2001.
• Kansanedustaja vuodesta 2007. Vuode 2011 eduskuntavaaleissa Arhinmäki oli puolueensa sekä Helsingin vaalipiirin suurin ja koko maan neljänneksi suurin ääniharava keräten 17 226 ääntä.
• Vasemmistoliiton puheenjohtaja vuodesta 2009.
• Ennen kansanedustajan uraa Arhinmäki on toiminut muun muassa  kansanedustaja Esko-Juhani Tennilän eduskunta-avustajana, sekä työskennellyt Kansan Uutisten kesätoimittajana ja nurmikon leikkaajana Helsingin kaupungin puistoyksikössä.
• Harrastaa jalkapalloa, kuntosalilla käyntiä, pyöräilyä ja stadionbongausta.

Tweet