Vihreää terveydenhuoltoa

Natalia Baer.

Elämän laatua. Kirjoittajan mielestä yhteiskunta ei tue pienituloisten ja varattomien hyvinvointia.

25.1.2008 0.00

Marjaana Sanila

Terveydestä kirjoitetaan paljon. Terveys itseisarvona ei silti ole kiinnostava aihe. Terveyden tekee kiinnostavaksi se, mitä terveyden avulla voidaan saavuttaa – oli se sitten voimantunnetta, kauneutta, seksiä tai vaikkapa rahaa. Sairaus merkitsee lähes aina puutteita jollain elämisen alueella.

Kun sairaus pitkittyy tai on parantumaton, vammauttava ja neljän seinän sisään sitova, hyvinvointipeli vihelletään poikki. Viheltäjänä on harvoin itse sairastunut. Useimmiten pelin keskeyttävät yhteiskunta, terveydenhuollon ja sosiaalipuolen toimijat.

Palvelut ja virikkeet vähenevät, ja sairastuneen elämänlaatu laskee. Pientenkin etujen hakemiseen kunnalta ja Kelalta tarvitaan pino paperia ja mielellään sosiaalipolitiikan perustutkinto.

Mitä vakavammasta ja pitkäaikaisemmasta sairaudesta on kysymys, sitä korkeammiksi nousevat sen välilliset ja välittömät kustannukset sairastuneelle. Pienistä tuloista sairaus haukkaa leijonanosan huolimatta maksukatoista ja kelakorvauksista.

Säännöllisessä työssä käyvien, koulutettujen ja hyvätuloisten terveyspalvelut on sitä vastoin taattu hyvin.

Julkista palvelua tukee vielä yksityissektori ja maksuton työterveyshuolto. Lääkehoidot eivät ylitä maksukykyä. Yksityisen syöpävakuutuksenkin voi ottaa.

Pienituloiset ja varattomat maksavat tuloihinsa nähden suhteettoman suuren summan terveysjärjestelmästä, joka takaa heille vähiten toimivaa palvelua.

Palvelujen lisäksi terveys jakautuu epätasaisesti. Sosiaalisella osattomuudella, yhteisöttömyydellä ja terveydellä on yhteys. Köyhyys on sosiaalista osattomuutta. Kaarina Hazardia lainaten köyhyys on ”kanssakäymisen välineiden takavarikointia”.

Osattomuus ja yhteisöttömyys johtavat helposti mielenterveyden ja muiden terveysongelmien kierteeseen. Osa väestöstä on jäämässä sosiaalisten ja kulttuuristen mahdollisuuksien ulkopuolelle. Yksinkertaiset asiat, kuten kirjasto, lähikauppa tai aiempi sosiaalinen yhteisö, voivat äkkiä olla ihmisen ulottumattomissa pohjimmiltaan köyhyydestä johtuvista syistä.

Terveys tai sen puute ei kuitenkaan ole ennalta määrätty kohtalo. Siihen voi ja tulee vaikuttaa myös politiikan arkipäätöksillä. Tuskin haluamme yhteiskuntaa, joka niin terveydenhuollossa kuin muuallakin toimii kuin tosi-tv:n pudotuspeliformaatti.

Kunnallisvaalivuonna ja vaalien välilläkin valtio ja kunta ovat edelleen resursseja, joiden tulisi pyrkiä tarjoamaan hyvinvoinnin autonomia jokaiselle. Elämän laatuun käytetty raha kiertyy lopulta takaisin kansantalouteen siinä missä erilaiset ja jatkuvasti nousevat terveydenhuollon omavastuuosuudetkin.

Hyvinvoinnin tasainen jakautuminen on kaikkien etu. Köyhyyden poistaminen on vuosisadan terveysteko.