Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
24.10.2011 9.25
Puheenjohtaja Ville Niinistö asetteli viikonloppuna vihreiden askelmerkkejä ensi vuoden kuntavaaleihin. Tuoreen jäsenkyselyn perusteella puolueen tärkeimpiä teemoja kuntavaaleissa ovat terveyspalvelut, joukkoliikenne ja ympäristö.
Niinistö korosti jäsenkyselyn ja jäsendemokratian merkitystä vihreissä. Hän muistutti, että myös puolueen periaateohjelman valmisteluun voi vapaasti osallistua.
”Tätä Suomen puoluekentässä ainutlaatuista jäsendemokratiaa ja kentän kuuntelemista haluan edistää jatkossakin. Vihreiden tulee olla avoin, demokraattinen ja kuunteleva puolue, jonka jokainen jäsen tuntee omakseen”, Niinistö sanoi vihreiden puheenjohtajapäivillä.
Kyselyn perusteella 68 prosenttia vihreistä kannattaa kuntaliitoksia, kunhan ne ovat järkeviä eivätkä heikennä palveluita.
”Nämä ennakkoehdot voi helposti allekirjoittaa; emme me kannata kuntaliitoksia itseisarvon takia, vaan siksi, että päätöksenteko olisi aidosti kuntalaisten ulottuvilla”, Niinistö sanoi.
Niinistön mukaan esimerkiksi paikallisesta leikkipuistosta ei ole välttämättä järkevää päättää kaukana kuntalaisista, kun taas esimerkiksi maankäytöstä pitää pystyä sopimaan laajempaa kokonaisuutta silmällä pitäen.
”Jos Sami tai Salla Skeittaaja haluaa asuinalueelleen skeittiparkin tai jos lasten vanhemmat haluavat organisoida leikkipuistotoimintaa, heidän pitää löytää riittävän läheltä se oikea henkilö, jolle voi aloitteen asiasta tehdä”, Niinistö sanoi.
Tweet