Lannalla vai ilman?

18.8.2008

Janne Länsipuro

Edellisten viikonloppujen festariputken, eli Faces-festarin, jossa pidimme ravintolaa, ja oman Sahalla soi! -tapahtumamme jälkeen emme jaksaneet enää.

Meiltä jäivät väliin sekä Tampereen Vegfest-vegaanitapahtuma että Hämeenlinnan keskiaikamarkkinat, johon olimme suunnitelleet keskiaikaisen kasvisravintolan ja esoteeris-alkemistisen maustekaupan yhdistelmän.

Vegfestiin osallistumista miettiessämme syntyi hyvä keskustelu siitä, miten pitkälle vegaanius on järkevää viedä. Henkilöt, jotka olisivat lähteneet Tampereelle myymään yrttejämme miettivät, miten perustella vihaiselle anarko-vegaanille, että käytämme viljelyssämme tuotantoeläinten – joskin luomusellaisten – lantaa.

Monista vegaanilähteistä voi löytää laskelmia siitä, kuinka maailma voidaan ruokkia lannattomalla luomuviljelyllä, jossa typensaannista vastaavat pelkästään viljelykierrossa olevat palkokasvit.

Ihan kiva, mutta koska vegaaniviljelyä ei pahemmin ole, valitseeko tiukkisvegaani lannalla tuotetun luomutuotteen vai tavanomaisen?

Tavanomaisen typpilannoitekilon tuottamiseen kuluu kahta diesel-litraa vastaava määrä fossiilisia polttoaineita, ja sen torjunta-aineet tappavat roppakaupalla eliöitä.

Ja mitä niille lehmille sitten tehtäisiin? Naudat ja muutkin kotieläimet ovat eläneet ihmisen kanssa kymmenisentuhatta vuotta.

Nykymuodossaan näiden eläinten lajinmukaista käyttäytymistä on elää vuorovaikutussuhteessa ihmisen kanssa. Metsään päästettynä ne eivät kovin pitkään pärjäisi.

Itse en koe tunnontuskia lannan käytöstä, vaikka tiedän, että lantaa tuottavan eläimen päivät päättyvät ennen aikojaan ihmisen päätöksellä.

Tärkeintä on, että ennen sitä eläin on saanut elää mukavasti – ja on sitä paitsi varjellut aterioinnillaan uhanalaista laidunbiotooppia ja auttanut meitä vähentämään öljyriippuvuttamme merkittävästi.

Kirjoittaja on Pernajassa asuva luomuyrittäjä. Lisää Länsipuron blogitekstejä löydät täältä.

Tweet