Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Mikael Ahlfors / Keksi
LINJA PITÄÄ. 17 vuotta Säteilyturvakeskusta johtanut Jukka Laaksonen jää ensi vuonna eläkkeelle. ”En usko, että muutan puheitani sen jälkeen, vaikka olen vapaampi sanomaan mitä haluan.”
Faktamies
21.4.2011 16.00
Säteilyturvakeskuksen pääjohtajalla Jukka Laaksosella on riittänyt kiirettä siitä saakka, kun hyökyaalto tuhosi Fukushiman ydinvoimalan. Onnettomuuksista huolimatta hän ei näe ydinvoimalle hyviä vaihtoehtoja.
Useimmat valtion virastot alkavat perjantaisin hiljentyä jo lounasajan jälkeen, mutta Säteilyturvakeskuksen pääkonttorissa Roihupellon teollisuusalueella on täysi höyry päällä vielä viideltä iltapäivällä.
Fukushiman ydinonnettomuus on stukilaisille yhtä kuin kouluampumiset uutistoimittajille: ilmapiirin sähköistävä katastrofi, yhtä aikaa pysäyttävän kauhea ja kutkuttavan jännittävä.
”Työntekijät näyttävät olevan kauhean innoissaan. Niitä saa oikein ajaa kotiinsa”, myöntää 17 vuotta Stukia johtanut Jukka Laaksonen.
Hän istuu työhuoneessaan arkisessa neuletakissa ja vihreäraitaisessa Jokapoika-paidassa ja kuorii sämpylää kelmusta. Vielä kaksi viikkoa Japanin tuhoisan tsunamin jälkeen hänellä on niin kiire, ettei lounaalle ole jäänyt aikaa.
Menneiden viikkojen aikana hän on lähettänyt suomalaisille voimayhtiöille vaatimukset uusista turvatarkastuksista, käynyt Kiinassa työmatkalla ja isännöinyt Länsi-Euroopan ydinturvallisuusviranomaisten kokousta Suomessa.
Lisäksi hän on tietenkin kommentoinut ja arvioinut medialle Japanin tilannetta lukuisia kertoja. Vihreän Langan haastattelua seuraavana sunnuntaina Laaksonen kommentoi Ylen uutisille valtavia säteilyarvoja, jotka myöhemmin osoittautuvat mittausvirheeksi – ensin suomeksi ja heti perään sujuvasti toisella kotimaisella. Päällään hänellä on sama vihreäraitainen paita.
Monet poliitikot ja toimittajat pitävät Laaksosta puolueettomana erotuomarina ydinvoimalobbareiden ja -kriitikoiden välillä. Kuitenkaan hän ei edes tässä lehtijutussa pysty olemaan ottamatta kantaa hyvänä pitämiensä ydinvoimaratkaisuiden puolesta.
Laaksonen osaa kommentoida asioita tarpeen tullen tylyn terävästi mutta myös kiihkottomalla rauhallisuudella. Osin siksi Stuk sai Fukushiman ydinonnettomuuden aikaan kritiikkiä sekä yliampuvista että vähättelevistä tilannearvioista.
Laaksonen ampuu kovilla löytäessään siihen syytä. Ja niitähän löytyy: huonoa työskentelyä, vääriä faktoja, valehtelevia aktivisteja ja mustamaalaavia lehtijuttuja.
”Olemme ihmetelleet IAEA:n asiantuntijoiden kanssa, että miten voi olla niin vaikeaa hoitaa pelastustoimet”, Laaksonen töksäytti Ylen Radio 1:n Ykkösaamussa kuusi päivää Japanin tsunamin jälkeen.
Pitkän linjan kansalaisjärjestöaktiivi kuvaa Laaksosta kahden moodin mieheksi.
”Tilanteessa, jossa asiat voidaan vielä hoitaa takahuoneen kautta, hän on aika vahvasti sordino päällä. Toisaalta jos jokin menee selkeästi pieleen, hän sanoo sen todella kärkkäästi.”
Omasta mielestään Laaksonen ei rauhoittele eikä pelottele.
”Meidän tehtävänämme on kertoa asioista juuri niin kuin ne ovat. Se nähdään usein rauhoitteluna, koska ihmiset ovat usein paljon huolestuneempia kuin mihin olisi syytä.”
Vuosikymmeniä Laaksosen kanssa työskennellyt yhteistyökumppani kuvaa häntä hyvin aikaansaavaksi ja perinpohjaiseksi.
”Hänellä on jämäkkä suhtautuminen asioihin. Hän on ollut myös luomassa toimintaa, jossa ulkomaiset ydintuvallisuusviranomaiset keskustelevat keskenään. Hän on substanssiasioihin painottunut eikä poliittinen johtaja.”
Laaksonen oli tarkka faktoista jo lapsena. Koulussa hän sai ilman ponnisteluja liki pelkkiä kiitettäviä. Ainoastaan historian numero oli päästötodistuksessa kahdeksan.
Hän kirjoitti kuuden laudaturin ylioppilaaksi Sammon yhteislyseosta Tampereelta ja valitsi opiskelualansa Teknillisessä korkeakoulussa sen perusteella, minne oli vaikeinta päästä.
”Huomasin, että teknillinen fysiikka oli aivan eri vaikeusasteella sisäänpääsyn suhteen. Ajattelin, että sellaisesta paikasta, johon on vaikea päästä, saa hyviä oppeja.”
Ydinenergiatekniikan pariin hän ajautui puolivahingossa, kun hänen alkuperäinen diplomityöideansa hylättiin. Uuden aiheen tarjosi Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen pääjohtaja Pekka Jauho, suomalaisen ydinturvallisuus- ja reaktoritekniikan pioneeri.
Valmistumisen jälkeen Laaksonen työskenteli muutaman vuoden Jauhon aivojen jatkeena.
”VTT:n pääjohtajan kansliassa työskenteli neljä henkilöä: pääjohtaja, sihteeri ja kaksi nuorta insinööriä. Me ratkoimme hänen esittämiään ongelmia, joita hän ei itse ehtinyt miettiä.”
Vuonna 1974 Laaksonen siirtyi Stukiin. Samana vuonna hän liittyi myös Atomiteknillisen seuran jäseneksi ja oli 1970-luvulla sen hallituksessa. Seura määrittelee tehtäväkseen ydintekniikan tuntemuksen ja kehityksen edistämisen Suomessa. Tällä hetkellä seuran hallituksen jäsenet ovat kolmen suomalaisen ydinvoimayhtiön, VTT:n, Aalto-yliopiston ja Stukin työntekijöitä.
Laaksonen katsoo työhuoneensa ikkunasta tuulista, hämärtyvää kevätiltaa vakavan ja hiukan väsyneen oloisena. Hän tietää hyvin saavansa kritiikkiä ydinvoimamyönteisyydestä.
Esimerkiksi Greenpeace on kutsunut häntä ”pukiksi kaalimaan vartijana”, viranomaiseksi, joka toimii liian lähellä ydinvoimateollisuutta pysyäkseen työssään puolueettomana.
Laaksosesta kritiikki on mustamaalaamista, ja hän kutsuu puolestaan Greenpeacea joukoksi ihmisiä, ”joille maksetaan siitä, että he valehtelevat”.
”Ydinvoiman vastustamisen kannalta on arvioitu, että on edullista kyseenalaistaa minua henkilönä.”
Laaksonen pitää suomalaista ydinvoimakritiikkiä muutenkin faktoihin väliinpitämättömästi suhtautuvana mutu-toimintana.
”Heillä ei ole sitä tietoa, mitä meillä, jotka olemme miettineet näitä asioita 30 vuotta yötä päivää. On tärkeää, että puhutaan oikeista asioista eikä luulon varassa.”
Esimerkiksi tiedetoimittaja, tieteiskirjailija Risto Isomäestä Laaksosella on oma arvionsa.
”Hän on ollut täällä kanssamme juttelemassa asioista, ja saimme joitakin hänen pinttyneistä käsityksistään muutettua. Joitakin juttuja hän ei edelleenkään tunnu ymmärtävän ja kertoo niitä yhä tuolla maailmalla”, hän sanoo vähääkään kiihtymättä.
Isomäen mukaan Laaksonen pitää monia turvallisuusongelmia niin epätodennäköisinä, ettei niihin tarvitse varautua tai niistä pidä edes keskustella julkisesti.
”Esimerkiksi tietyt hyötöreaktoreihin tai terrori-iskuihin liittyvät asiat ovat ehdottomasti sellaisia, joita Stuk vähättelee. Joissakin asioissa hän pitää sitkeästi kiinni omista kannoistaan todistusaineistoa vastaan”, Isomäki sanoo.
Ydinvoiman vastustajien tylytyksen perusteella Laaksonen on helppo leimata sen toisen ääripään kannattajaksi. Onko ydinvoimakriitikoiden kritisoija kuitenkaan automaattisesti ydinvoiman puolustaja?
Ydinturvallisuusasioita lähietäisyydeltä seurannut veteraanipoliitikko sanoo, että Laaksonen tulkitaan usein väärin, kun hän peräänkuuluttaa pitäviä ja tieteellisiä perusteluita.
”Ydinvoiman vastustajat esittävät usein vääriä argumentteja ja kun hän sitten panee ne aivan pataluhaksi, ihmiset suhtautuvat asiaan niin kuin Laaksonen olisi varauksettomasti ydinvoiman puolella. Laaksonen on voimakkaasti oikeiden argumenttien puolella.”
Mutta onko väitteille Laaksosen ydinvoimamyönteisyydestä sitten kunnon perusteita? Yksi sellainen löytyy haastattelunauhalta.
”Ydinvoima on yksi energialähde muiden joukossa. Jos on parempia keinoja, niin käytetään niitä. Niin kauan kun ei ole hyviä vaihtoehtoja, ydinvoimaa pitää käyttää.”
Näin Laaksonen siis vastaa kysymykseen henkilökohtaisesta ydinvoimakannastaan, vaikka hän keskustelun edetessä kieltää useampaankin kertaan koskaan ottaneensa kantaa ydinvoiman puolesta. Hämmentävää.
Liki yhtä hämmentävää on Laaksosen jämäkkä tapa kieltäytyä kommentoimasta Fortumin hamuamaa voimalalupaa tai mahdollista ydinvoimarenessanssin hiipumista, kun hän kuitenkin hetken päästä kertoo mielipiteensä Fennovoiman ydinjätteiden sijoituskeskustelusta.
”Minusta tuntuu hullulta, että Fennovoiman loppusijoituksesta vouhkataan. Siitä voitaisiin alkaa keskustella 30–40 vuoden päästä enkä ymmärrä, minkä takia sitä pitäisi nyt kovinkaan paljon miettiä.”
Laaksosen mielestä ydinjätettä aletaan todennäköisesti lähitulevaisuudessa kierrättää uudentyyppisten reaktoreiden polttoaineena sen sijaan, että kerran käytetty polttoaine säilöttäisiin peruskallioon sadaksituhanneksi vuodeksi.
Hän sanoo, että Posivan louhima Onkalo Eurajoella kannattaa rakentaa, mutta ei usko, että sitä käytetään ydinjätteen loppusijoituspaikkana kovinkaan pitkään.
Miten pitää suhtautua Suomen korkeimman ydinvoimaturvallisuusauktoriteetin julkisuudessa esittämiin kantoihin esimerkiksi ydinjätteen loppusijoituksesta? Onko tämä henkilökohtainen mielipide, viranomaisen suositus vai poliittinen kannanotto? Laaksosen mielestä ei mitään näistä.
Se on fakta.
Jukka Laaksonen, 63 v.
- Säteilyturvakeskuksen pääjohtaja vuodesta 1997.
- Arabiemiraattien hallituksen ydinturvallisuusasiantuntija, Länsi-Euroopan ydinvalvontaviranomaisten järjestön Wenran puheenjohtaja.
- Laaksosta tituleerattiin IAEA:n entisen pääjohtajan ja Egyptin vallankumouksen oppositiojohtajan Mahmoud ElBaradein ”luottomieheksi”, kun hän johti johti ydinasemateriaalien valvontakäytäntöjen arviointia 2003.
- Perheeseen kuuluu vaimo, neljä lasta, kolme lastenlasta ja kaksi kääpiösnautseria.
- Kotoisin Tampereelta, asuu Espoon Karhusuolla rintamamiestalossa.
- ”Tsernobyl oli vedenjakaja tällä alalla, mutta ei se minulle henkilökohtaisesti ollut mikään käännepiste. Meillä oli paras sienivuosi, kun naapurit eivät poimineet suppilovahveroita meidän lähimetsistämme.”
.jpeg%3Fitok=dS47oFx3)
