Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Natalia Baer
Vähä ei riitä. Monet lajit tarvitsevat pärjätäkseen laajoja yhtenäisiä luontoalueita. Siksi yksittäisten metsäplänttien suojelu ei riitä. Tästä asiasta Ilkka Hanski on taittanut poliitikkojen kanssa peistä vuosikausia.
Vähiin käy
29.1.2010 9.40
Professori Ilkka Hanski on syystä surullinen. Luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen piti saada loppumaan tähän vuoteen mennessä. Toisin kävi.
Siniseen flanellipaitaan pukeutunut professori Ilkka Hanski, 56, näyttää väsyneeltä.
Hän on juuri palannut viikon matkalta Lontoosta maailman tiedeakatemioiden kokouksesta. Ensi viikolla Hanski puhuu eduskunnan Kansalaisinfossa väestönräjähdyksen vaikutuksista luonnon monimuotoisuuteen, eikä hänellä ole vielä hajuakaan, mitä hän aikoo sanoa.
Luonnon monimuotoisuus, eli biodiversiteetti, tarkoittaa kaikkia eläin- ja kasvilajeja sekä niitä vaihtelevia elinympäristöjä, joissa lajit elävät.
Professori Ilkka Hanski on maailman arvostetuimpia ekologeja. Tänä vuonna häntä odottaa varsinainen puhepyyntöjen tulva, sillä vuosi 2010 on kansainvälinen luonnon monimuotoisuuden teemavuosi.
”Mielelläni puhunkin, mutta työni ei ole olla mikään maailmanlopun saarnaaja”, professori hymähtää.
Vaikka eräänlainen maailmanloppu onkin käynnissä.
Oikeastaan luonnon monimuotoisuudesta ei pitäisi enää olla edes huolta.
Euroopan unioni lupasi vuonna 2001 pysäyttää sen köyhtymisen tähän vuoteen mennessä. Kaikki maailman valtiot ovat sitoutuneet vähentämään luonnon monimuotoisuuden kaventumista merkittävästi vuoteen 2010 mennessä.
Nyt on kuitenkin selvää, ettei tavoite tule täyttymään Euroopan unionissa eikä muualla. Päinvastoin, luonnon monimuotoisuus tuhoutuu kiihtyvää tahtia.
Parhaillaan on käynnissä kuudes sukupuuttoaalto, joka pyyhkäisee seuraavan sadan vuoden aikana maapallolta ainakin kymmenen prosenttia lajeista – hyvin todennäköisesti enemmänkin. Eikä sille Ilkka Hanskin mukaan voi enää oikein mitään.
Se tekee surulliseksi Hanskin, joka kiinnostui luonnonsuojelusta jo lapsena. Paljon ennen 1980-lukua, jolloin tietoisuus lajeja uhkaavasta sukupuutosta nousi suuren yleisön tietoisuuteen.
Akatemiaprofessori Ilkka Hanski on Suomen kansainvälisesti siteeratuimpia tiedemiehiä ja kuuluu oman alansa kärkinimiin. Hän on vasta toinen suomalainen, joka on päässyt brittiläisen tiedeakatemian Royal Societyn jäseneksi. Ensimmäinen, Johan Welin, valittiin jäseneksi vuonna 1741. American Academy of Arts and Sciences kutsui Hanskin kunniajäseneksi vuonna 2006.
Hanskin leipälaji on metapopulaatiobiologia. Hän on viimeiset kymmenen vuotta johtanut metapopulaatiobiologian tutkimusryhmää, joka on Suomen akatemian huippuyksikkö.
Metapopulaatio tarkoittaa pienistä paikallisista populaatioista koostuvaa verkostoa. Esimerkkinä metapopulaatiosta Hanskin ryhmä on tutkinut täpläverkkoperhosta vuodesta 1991 lähtien. Täpläverkkoperhonen katosi Suomen sisämaasta 1980-luvulla ja elää nykyään vain Ahvenanmaalla.
Hanski on erityisen kiinnostunut siitä, miten elinympäristön pirstoutuminen näkyy lajien biologiassa ja evoluutiossa. Kysymys on tärkeä lajien säilymisen kannalta, sillä elinympäristöt ovat ihmistoiminnan seurauksena pirstoutuneet.
Ahvenanmaan täpläverkkotutkimus on herättänyt mielenkiintoa maailmalla, ja lajista on kehkeytynyt alan tutkimuksen mallilaji.
Hanskin mukaan tehokkain keino pirstoutumisen pysäyttämiseksi on suojella laajoja yhtenäisiä alueita. Suomessa olisi mielekkäintä suojella metsiä, koska suurin osa lajeista elää metsissä. Etelä-Suomen metsistä on tällä hetkellä suojeltu noin prosentti.
”Yksittäisiä pieniä alueita suojelemalla ei voida säilyttää lajien elinvoimaisia kantoja. Jos haluamme säilyttää koko suomalaisen metsäluonnon, pitää suojella noin 10–20 prosenttia Etelä-Suomen metsistä. Muutaman tuhannen hehtaarin suojeleminen vuodessa on vain pisara meressä.”
Hanski rukkaisi mielellään uusiksi myös nykyistä, pitkälti avohakkuisiin perustuvaa metsätaloutta.
”Lähes plantaasimainen metsätalous on kaikkein huonoin vaihtoehto metsäluonnon säilymisen kannalta: metsässä kasvaa vain yksi puulaji ja ikäluokka. Eikä tuollainen metsä ole viihtyisä ihmisellekään.”
Hanski katsoo, että suuri osa lajistosta säilyisi myös suojelemattomissa talousmetsissä, jos metsätalous siirtyisi jatkuvan kasvatuksen malliin, eli metsässä olisi eri-ikäisiä ja -kokoisia puulajeja, eikä kaikkia kaadettaisi kerralla. Tosin tällainenkin metsätalous pitäisi toteuttaa tavalla, joka ei tähtää vain puuntuotantoon.
Ilkka Hanski kiertää ahkerasti puhekeikoilla, koska hänen mielestään ekologi ei voi olla pelkkä tiedemies, luonnontieteellisen tiedon tuottaja. Ekologin pitää kantaa vastuuta myös siitä, mihin hänen tuottamaansa tietoa käytetään.
Hän itse on pyrkinyt edistämään metsiensuojelua. Hanski edusti Suomen luonnonsuojeluliittoa Metso-toimikunnassa ja käynnisti tutkijoiden vetoomuksen Lapin luonnonmetsien säästämiseksi. Hän on toiminut myös Luonto-Liitossa.
Kuudes sukupuuttoaalto on suurimmaksi osaksi ihmisen syytä. Ilman ihmistä lajeja häviäisi sata tai jopa tuhat kertaa vähemmän kuin nyt. Luonnon monimuotoisuuden tuhoutuminen on alkanut kaikkialla, minne ihmisen vaikutus ulottuu.
Ja lisäksi on tämä ilmastonmuutos. Hanskin arvion mukaan noin kolmannes lajeista uhkaa ajautua sukupuuttoon ilmastonmuutoksen vuoksi vuoteen 2050 mennessä. Muutos on pysyvä. Lajit eivät enää palaa takaisin.
”Osa lajeista saattaa sopeutua, mutta jos muutos on niin nopea ja raju kuin miltä nyt näyttää, enemmistö lajeista ei kykene sopeutumaan siihen.”
Hanski syyttää luonnon monimuotoisuuden köyhtymisestä politiikkaa ja huonoja instituutioita.
”Ilmastonmuutos on erinomainen esimerkki. Se on koko ajan poliittisella agendalla, mutta siitä huolimatta valtiot eivät kykene toimenpiteisiin. Meillä on institutionaalinen ongelma: politiikka ei kykene tuottamaan toimia, joita ihmiset oikeasti haluavat.”
Ihmiskunta käyttää vääriä mittareita.
”Yksi suuri ongelma on jatkuvan talouskasvun korostaminen ja se, että kasvu määritellään edelleen bruttokansantuotteen kautta. Taloustarkasteluissa eivät näy luonnon ihmisille tarjoamat palvelut, eivätkä ihmisen toiminnan luonnolle aiheuttamat menetykset. Tässä mielessä arviot ovat hyvin vinoutuneita.”
Lontoon kokouksessa esiteltiin laskelmia Aasian ja Afrikan maiden hyvinvoinnin kehittymisestä 1970-luvulta vuoteen 2000. Kun laskelmissa huomioitiin luonnonvarojen käyttö ja hiilipäästöt, hyvinvointi näytti useissa maissa heikentyneen, vaikka bruttokansantuotteella mitattuna se oli parantunut.
”Tämä oli lisäksi hyvin konservatiivinen arvio, jossa ei huomioitu läheskään kaikkia ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tärkeitä tekijöitä.”
Luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen uhkaa myös taloutta ja poliittista vakautta. Asiantuntijat ovat arvioineet, että vuoteen 2050 mennessä se heikentää globaalia bruttokansantuotetta seitsemän prosenttia vuodessa.
”Sitä on surullista seurata. Kehitys johtaa ihmiskunnan kannalta todella kielteisiin seurauksiin.”
Hanski ihmettelee, miten kuuhun matkustanut ja hämmästyttävät määrät tietoa universumista kerännyt ihminen ei tässä yksinkertaisessa kysymyksessä pysty parempaan kuin muut eliölajit, joiden kanta on kasvanut liian suureksi.
”Jos kehitys jatkuu samanlaisena seuraavat sata vuotta, seuraa vakava kriisi – ja muutos. Kyse on vain siitä, miten muutos tulee. Itse toivon, että ajaudumme pieniin ympäristökatastrofeihin, jotka havahduttavat ihmiskunnan toimintaan.”
Lajien elinympäristöjen pirstoutumisen ja ilmastonmuutoksen lisäksi luonnon monimuotoisuutta uhkaavat vieraslajit, jotka leviävät alueille, joille ne eivät alun perin kuulu.
Maapallon sadan haitallisimman vieraslajin listalta löytyy muun muassa joukko vesikasveja, jotka lisääntyvä niin valtavasti, että ne peittävät lammet, järvet ja tekoaltaat alleen.
”Luonnon globalisoitumisessa on se nurja puoli, että kullekin alueelle ominaiset lajit uhkaavat hävitä, kun vieraslajit valtaavat alaa.”
Se tarkoittaa, että maailman lajisto yhtenäistyy. Erityisen suurta tuhoa vieraslajit aiheuttavat saarilla ja trooppisella vyöhykkeellä. Monet vieraslajit ovat onnistuneet tappamaan kokonaisia lajeja sukupuuttoon. Hanski kertoo tästä runsaasti esimerkkejä kirjassaan Viestejä saarilta.
Klassinen esimerkki on kissa tai minkki, joka tuhoaa saaren lintukannan: maailman viimeiset kalliopeukaloiset elivät Stephen-saarella Uuden-Seelannin lähistöllä, kunnes majankanvartijan kissa Tibbles saalisti ne 1800-luvulla sukupuuttoon.
Vieraslajit levittäytyvät usein ihmisen välityksellä, ja myös ilmastonmuutos helpottaa lajien leviämistä.
”Suomeen tulee jatkuvasti uutta lajistoa, joka leviää ilmaston lämpenemisen seurauksena kohti pohjoista”, Hanski sanoo.
Boreaalisella ilmastovyöhykkeellä, jolla Suomikin sijaitsee, uhka muulle luonnolle on pienempi kuin lämpimämmillä alueilla. Lauhkeilta ilmastovyöhykkeiltä saapuvien vieraslajien voi olla vaikea sopeutua viileään.
Tosin citykanien invaasio Etelä-Suomessa todistaa, että tässäkin on poikkeuksia. Iberian niemimaalta Etelä-Euroopasta peräisin oleva laji näyttää viihtyvän Helsingissä erittäin hyvin.
Ihminen on onnistunut tekemään jotain hyvääkin. Mediahuomio ja suojelutoimet ovat hidastaneet nisäkkäiden ja lintujen sukupuuttoa, iloitsee Hanski.
Kymmenisen prosenttia nisäkkäistä ja lintulajeista olisi jo menetetty ilman suojelutoimia.
Hanski muistuttaa, että suurella osalla Suomen suurista linnuista ja nisäkkäistä pyyhkii nyt paremmin kuin pitkään aikaan. Niiden lajien kannat ovat kasvussa, jotka ovat joustavia ja tulevat toimeen ihmisten muokkaamassa ympäristössä. Pienikokoiset lajit eivät ole yhtä joustavia. Jos ympäristö muuttuu, niille tulee vaikeuksia.
”Suomessa on menty parempaan suuntaan sutta ja saimaannorppaa lukuunottamatta. Suurikokoisten lintujen ja nisäkkäiden kantojen kasvu on tietysti iloinen asia, mutta ei pidä luulla, että se koskee koko Suomen lajistoa.”
Suomesta ovat jo hävinneet ekologisilta vaatimuksiltaan erikoistuneimmat lajit, etupäässä hyönteisiä ja muita selkärangattomia sekä kasveja ja sieniä. Etelä-Suomen soista lähes kaikki on ojitettu. Se on kova takaisku suolla eläville lajeille.
Iso osa eliöistä on sopeutunut elämään ihmisen muokkaamassa niin sanotussa kulttuuriperinnemaisemassa, eli perinteisen maatalouden yhteyteen syntyneillä kedoilla ja niityillä. Kun maatalous teollistuu, osa näistäkin lajeista katoaa.
Tänä vuonna YK päättää, perustetaanko luonnon monimuotoisuuden vaalimiseksi oma hallitustenvälinen paneeli IPBES (Intergovernmental Platform of Biodiversity and Ecosystem Services), ilmastonmuutoksen vaikutuksia arvioivan IPCC:n malliin.
YK solmi vuonna 1992 biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen, jonka on allekirjoittanut suurin osa maailman itsenäisistä valtioista. Biodiversiteettisopimuksen osapuolet kokoontuvat lokakuussa Japanissa päättämään, kuinka luonnon monimuotoisuus turvataan vuoden 2010 jälkeen.
Ilmastonmuutoksesta on helpompi neuvotella kansainvälisesti kuin biodiversiteetistä, koska ilmaston lämpeneminen on globaali kysymys ja myös helposti mitattavissa.
Luonnon monimuotoisuuden katoaminen sen sijaan vaikuttaa paikallisesti. Suomen metsien tapahtumilla ei ole juurikaan merkitystä Afrikan maiden metsäluonnolle.
”On tärkeää, että luonnon monimuotoisuutta lähestytään vakavasti myös paikallisella tasolla, koska muutokset ovat paikallisia”, Hanski sanoo.
Suomessa skarpattavaa on etenkin metsätaloudessa.
”Meidän pitää ehdottomasti muuttaa metsien käsittelyä, jos haluamme säilyttää metsäluonnon monimuotoisuuden Suomessa. Käytetyt keinot eivät missään nimessä tule riittämään.”
Ilkka Hanski, 56 v.
- Akatemiaprofessori. Johtaa Helsingin yliopistossa metapopulaatiobiologian huippuyksikköä.
- Kirjoittanut kirjat Kutistuva maailma (2007) ja Viestejä saarilta (2008). Toimittanut kirjan Kaikki evoluutiosta (2009).
- Vaimo Eeva Furman työskentelee biologina Suomen ympäristökeskuksessa. Perheeseen kuuluu kolme lasta Katri, 23, Matti, 18 ja Eveliina, 16.
- Asuu Helsingin Marjaniemessä. Kunnostaa kesäisin vanhaa maataloa Virolahdella.
- Harrastaa lukemista, ulkoilua ja työntekoa. ”Tutkimus on sen tyyppistä työtä, joka vie helposti kohtuuttomasti aikaa.”
- Lukee parhaillaan Amos Ozin kirjaa A Perfect Peace.
.jpeg%3Fitok=dS47oFx3)
