Natalia Baer

Suuren luokan talotalkoot

15.7.2009 10.22

Laura Kosonen

Salla Korpela aikoo pystyttää kavereiden kanssa kerrostalon keskelle Helsinkiä. Yhteisöllisyys on asumisen seuraava megatrendi.

Salla Korpela ei rakenna pilvilinnoja onnesta omakotitalossa. Hänen perustamansa yhdistys aikoo pystyttää yhteisöllisen kerrostalon keskelle kaupunkia.

Puheensorina täyttää viihtyisän salin uuden kerrostalon alakerrassa. Kauniisti katettujen pöytien ääressä ruokailee satakunta ihmistä. Seuraavan kerroksen kirjastotiloissa pari naapuria siemailee cappuccinoa ja selailee aikakauslehtiä.

Tilava hissi nousee nopeasti talon 11. kerrokseen saunaosastolle, jonka lasi-ikkunoista aukeaa merinäköala kolmeen suuntaan. Kattoterassilla joku hoitaa yrttiviljelmäänsä, toinen nauttii leppeästä kesäillasta. Alhaalla kadulla kolisee raitiovaunu. Se vie Helsingin keskustaan alle vartissa.

Tällaisessa idyllissä Salla Korpela, 42, aikoo asua vuonna 2013. Hän on Koti kaupungissa -yhdistyksen puheenjohtaja ja perustaja.

Hän haluaa naapureikseen ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa muutakin kuin saman osoitteen. Toistaiseksi unelmasta on valmiina tontin paikka: pätkä soratietä ja palanen joutomaata Helsingissä Ruoholahden ja suunnitteilla olevan Jätkäsaaren kaupunginosan rajamailla.

Kun kuuntelee Korpelan suunnitelmia ja seuraa päättäväistä kädenliikettä kohti vanhan satama-alueen kontteja, on helppo uskoa, että kyllä tähän vielä talo nousee.

Korpela on koonnut ympärilleen joukon ihmisiä, jotka aikovat rakennuttaa yhteisöllisen kerrostalon, kodin noin 50 perheelle lähelle Helsingin keskustaa.

Tavoitteena on hyvin suunniteltu, laadukas talo, jossa on jokaiselle perheelle tavalliset asunnot, mutta yhteisiä tiloja normikerrostaloa enemmän.

Hankkeessa on mukana keskituloisia, korkeasti koulutettuja kaupunkilaisia, joista useimmilla on jo asunto-omaisuutta: keski-ikää lähestyviä sinkkuja, yksinhuoltajia, iäkkäitä pariskuntia ja kokonaisia perhekuntia isovanhempineen.

”Ihmisiä, jotka ovat jotakin kautta kokeneet elämässään, että yksin ei ole hyvä”, Salla Korpela tiivistää.

Erityisen vahvasti edustettuna on kaksi ammattiryhmää, rakennusalan ihmiset ja psykoterapia-alan ammattilaiset.

”Hyvä niin, sillä tässä tarvitaan nyt molempien asiantuntemusta”, Korpela naurahtaa.

Hän kuvailee, kuinka kaksijakoisesti ihmiset suhtautuvat ajatukseen yhteisöllisestä asumisesta. ”Mahtavaa”, huudahtavat monet. ”Hullut”, toteavat toiset.

Korpelan vuosikausia kypsyttelemät asumishaaveet ovat nyt muuttumassa tositoimiksi. Kaupunginhallitus hyväksyi yhdistyksen tonttivaraushakemuksen helmikuun lopussa.

Varaus on voimassa kolme vuotta. Sinä aikana on löydettävä lopullinen, hankkeeseen täysillä sitoutuva porukka, perustettava asunto-osakeyhtiö, järjestettävä välirahoitus ja tehtävä konkreettiset rakentamissuunnitelmat. Ja ennen kaikkea on puhuttava siitä, mitä mukanaolijat yhteisöltä haluavat.

”Helkkarinmoinen keskustelurumba on edessä”, Korpela arvioi.

Hän korostaa, ettei yhteisöllisyys ole kiinni ihmisten välisistä kemioista. Asioista on keskusteltava niin pitkään, että voidaan kirjata ylös yksiselitteiset yhteisön arvot ja säännöt. Urakka vaatii kykyä kompromisseihin – ja myös halukkuutta rahoittaa ratkaisuja, jotka eivät ole täysin oman mielen mukaisia.

Korpela itse on kolmen kouluikäisen lapsen eronnut äiti. Ystäviä ja läheisiä on riittävästi, mutta silti arki on usein yksinäistä.

”Kaipaan toisten aikuisten seuraa, sitä että voitaisiin tavallisena tiistai-iltana juoda kupillinen teetä yhdessä.”

Suomessa yhteisöasumista pidetään marginaalisena puuhasteluna, mutta esimerkiksi Tanskassa hyvin monenlaiset ihmiset perustavat yhteisöjä.

Taannoisella opintomatkallaan Korpela joukkioineen vieraili niin lapsiperheiden melukylä-tyyppisessä yhteisössä kuin vanhojen akateemikkojen hillityn tyylikkäässä yhteisössä.

Kaikissa paikoissa tärkeä osa yhteisöllisyyttä olivat yhteiset ruokailut.

”Aiemmin olin sitä mieltä, etteivät kokkausvuorot sovi kiireisten kaupunkilaisten elämäntapaan. Nyt kuitenkin alan uskoa, että ruokailu on tärkeä yhteisöä koossapitävä liima”, Korpela sanoo.

Jos kerrostalollinen ihmisiä kokoontuu yhteiselle arkiaterialle pari kertaa viikossa, osuu keittiövuoro oman talouden kohdalle harvemmin kuin kerran kuukaudessa. Muulloin saa istua valmiiseen pöytään.

Yksi esimerkki uudesta kaupunkiyhteisöstä on Helsingin Arabianrantaan pari vuotta sitten valmistunut ikääntyvien yhteisötalo Loppukiri. Siellä asukkaat ovat järjestäytyneet kuuteen arjen hallinnan työryhmään, jotka vastaavat ruuanlaitosta ja siivouksesta.

Yhteisöasuminen voi siis olla muutakin kuin sottainen opiskelijakommuuni tai ekoyhteisö maaseudulla. Koti kaupungissa -hankkeessa on mukana paljon vihreitä vaikuttajia, mutta Salla Korpela korostaa, ettei suunnitteilla ole ideologinen yhteisö.

Rakentamisessa tehdään ekologisia ratkaisuja, mikäli rahoitus sen sallii. Energian säästäminen ja ajanmukaiset kierrätysjärjestelmät ovat yhteisten tilojen lähtökohta, mutta kenenkään yksityisautoilua tai ruokatottumuksia ei vahdata.

Korpelan luotsaama joukko aikoo rakennuttaa oman talonsa ilman turhia välikäsiä. He uskovat, että se tuo säästöä ja takaa rakentamisen laadun.

Jo ennen tonttivarausta suunnittelu vaati organisointikykyä, hyvää tietämystä kaavoituksesta ja rakentamisesta sekä suhteiden luomista kaupungin virkamiehiin.

”Kaupungin suuri suopeus uudenlaista rakentamistapaa kohtaan on yllättänyt. Meitä ei ole pidetty lainkaan hippeinä”, Korpela hämmästelee.

Jo tähän mennessä haave yhteisöstä on niellyt Salla Korpelan ja hankkeen toisen kantavan voiman, arkkitehti Eric Pollockin, vapaa-ajan.

”Mutta tämä projekti on myös onnellistuttanut minua valtavasti”, Korpela sanoo.

Perhe kirkasti Salla Korpelan ajatukset siitä, mitä hän elämältään haluaa. Ennen lasten saamista Korpela työskenteli diplomaattina ulkoministeriössä. Työtä oli paljon ja asunto loistopaikalla New Yorkissa, mutta silti Manhattan oli Korpelalle ”autiosaari”.

Kun hän palasi töihin hoitovapaalta kolmannen lapsensa jälkeen, oli muutamassa viikossa selvää, että ura ulkoministeriössä oli jo nähty. Nykyisin Korpela on viestinnän sekatyöläinen. Hän toimittaa, kääntää ja konsultoi – kotoa käsin ja niin, että on lastensa saatavilla.

Avioliitto päättyi eroon.

”Omalla kohdallani en usko enää pienen perheen paratiisiin, vaan paljon enemmän ystävyyteen. Perhekunta sisältää sukulaisia ja muita läheisiä ihmisiä, ja on mahtavaa, jos heidät kaikki saa saman katon alle.”

Korpela on vakuuttunut, että yhteisöllisyys on asumisen seuraava megatrendi.

”Yhä useampi miettii, mitä loppujen lopuksi elämältään haluaa.”

Korpelalle se on selvää. Hän rakentaa Jätkäsaareen taloa loppuelämäkseen.

Tweet