Sven Simon

Tienraivaaja

23.1.2009 11.21

Terhi Brusin

Jonkun on oltava se ensimmäinen, sanoo Cem Özdemir, Saksan ensimmäinen maahanmuuttajataustainen kansanedustaja ja puoluejohtaja.

Maailma on muuttunut neljässätoista vuodessa vähemmän kuin Cem Özdemir olisi toivonut.

Kun hän vuonna 1994 pääsi Saksan liittopäiville ensimmäisenä siirtolaistaustaisena kansanedustajana, valinta kuohutti saksalaisia. Liittopäiville ja suoriin televisiolähetyksiin tulvi kommentteja, joiden mukaan ympärileikatulla turkkilaisella muslimilla ei ole asiaa kansanedustajaksi.

Marraskuussa, kun Özdemir valittiin Saksan vihreiden puheenjohtajaksi, mediamylläkkää johtivat ulkomaiset toimittajat. Sävy oli muuttunut, nyt valintaa juhlittiin merkkinä saksalaisen yhteiskunnan avautumisesta.

Silti kyse oli edelleen syntyperästä ja uskonnosta – ominaisuuksista, joiden perusteella luokittelun Özdemir toivoisi loppuvan.

Kun Joschka Fischeriltä muutama vuosi sitten kysyttiin, näkeekö hän puolueessa jonkun, joka voisi astua hänen saappaisiinsa, hän mietti tovin ja sanoi sitten "Cem".

Vastaehdokkaita puheenjohtajaksi ei ollut ainuttakaan. Aiempi kilpailija Volker Ratzmann perui hakemuksensa päätettyään jäädä osa-aikaiseksi koti-isäksi.

Pari viikkoa ennen puheenjohtajavaalia Özdemir sai kuitenkin takkiinsa kotiosavaltiossaan Baden-Württembergissä. Sikäläiset vihreät eivät ottaneet häntä ehdokaslistalle tulevan syksyn liittopäivävaaleissa, koska olivat sitä mieltä, ettei samalle ihmiselle pidä kasata montaa tehtävää.

Cem Özdemir syntyi Bad Urachin pikkukaupungissa lähellä Stuttgartia. Puheessa kuuluu yhä kevyt lounaissaksalainen aksentti.

Vanhemmat olivat tulleet Saksaan muutama vuosi sitten, isä Anatoliasta ja äiti Istanbulista, tutustuneet ja menneet naimisiin.

Isä työskenteli palosammuttimia valmistavassa tehtaassa ja äiti paperitehtaalla kunnes perusti pienen korjausompelimon. Cem, ainoa lapsi, oli päivät samassa talossa asuvan saksalaisen eläkeläispariskunnan hoivissa.

Myöhemmin tarhassa hän oli ryhmän ainoa selvästi ulkomaalaisen näköinen. Heti ensimmäisenä päivänä hänen oletettiin automaattisesti varastaneen toisen pojan lelun.

Koulussa samalla luokalla oli kaksi muuta ulkomaalaista ja heille povattiin alaluokilta saakka samanlaista elämää kuin vanhemmilleen. Opettaja ja koko luokka olivat tikahtua nauruun, kun Cem neljännellä luokalla sanoi aikovansa lukioon.

Özdemirit eivät olleet erityisen tyypillinen siirtolaisperhe. Tuttavapiiriin kuului sekä saksalaisia että turkkilaisia, ja turkin kielenkin poika oppi vain ontuvasti.

Kymppiluokan jälkeen Cem kouluttautui oppisopimuksella lastentarhanopettajaksi. Mies ja vielä turkkilainen sellaisessa työssä 1980-luvun alussa oli monelle kova pala. Tarhan lapsetkin uskoivat, että setä käy siellä vain leikkimässä ja menee iltaisin oikeisiin töihin.

Tosiasiassa Cem oli iltaisin ympäristö- ja maailmankauppa-aktiivi, joka liittyi vihreään puolueeseen jo 16-vuotiaana. Samana vuonna hän haki Saksan kansalaisuutta välttääkseen joutumasta Turkkiin armeijaan. Kansalaisuus myönnettiin hänen täytettyään 18 vuotta.

Vähän sen jälkeen Cem Özdemir suoritti ylioppilastutkinnon ja pääsi ammattikorkeakouluun opiskelemaan sosiaalipedagogiaa.

Saksojen yhdistyttyä maata koetteli uusi ulkomaalaisvastaisuuden aalto. Vihreiden piirissä toivottiin, että siirtolaisasioihin ja kansalaisoikeuksiin ottaisi kantaa joku, jolla on maahanmuuttajatausta.

Özdemir alkoi itsekin haluta kansanedustajaksi näyttääkseen muille ulkomaalaistaustaisille nuorille, että heille on paikka yhteiskunnassa, vaikka heitä kohdellaankin vähempiarvoisina. Tultuaan valituksi 1994 hän oli 28-vuotias.

Toisen kansanedustajakauden lopulla 2002 Özdemirin maine tahraantui, kun paljastui, että hän oli monien muiden poliitikkojen lailla käyttänyt työmatkoilta kertyneitä bonuspisteitä yksityisiin lentoihin.

Hän päätti vetäytyä näyttämöltä ja lähti Yhdysvaltoihin, jossa hän perehtyi German Marshall Fund of the US:n stipendiaattina Saksan ja Yhdysvaltojen suhteisiin ja etnisten vähemmistöjen asiaan.

Palattuaan Saksaan Özdemir pääsi 2004 vihreiden edustajaksi europarlamenttiin, jossa hän on ulkoasiain valiokunnan jäsen ja vihreiden euroedustajaryhmän ulkopoliittinen vastaava.

"Cem on oikein fiksun tuntuinen meppi. Hän työskentelee aivan erilaisten asioiden parissa kuin minä, en ole yhdessäkään samassa valiokunnassa, joten vaikutelmani perustuu lähinnä hänen toimintaansa ryhmäkokouksissa. Harkitsevan ja selkeäsanaisen tuntuinen“, kertoo europarlamentaarikko Satu Hassi.

Saksassa elää 2,5 miljoonaa turkkilaistaustaista ihmistä, joista 700 000:lla on Saksan kansalaisuus. Saksassa syntyneistä ulkomaalaisten lapsista on tullut saksalaisia vasta kymmenen viime vuoden ajan.

Koko Saksan 82-miljoonaisesta väestöstä ulkomaalaistausta on yli kymmenellä prosentilla. Liittopäivillä 612 paikasta etnisten vähemmistöjen edustajilla on 10 paikkaa.

Erityisen voimakkaasti luokkaeroja pitää yllä saksalainen koululaitos. Työläisten ja ulkomaalaisten lapset opiskelevat selvästi vähemmän kuin muissa Euroopan maissa.

"Koulun pitäisi antaa kaikille lapsille samat mahdollisuudet. Parhaat lastentarhat ja koulut pitäisi olla juuri ongelmakortteleissa, jotta paremmin toimeentulevat eivät muuta muualle ja jätä aluetta slummiutumaan", sanoo Özdemir.

Parantamisen varaa hän näkee myös siirtolaisissa itsessään.

"Siirtolaisten ei pidä nähdä itseään ulkopuolisina ja ajatella olevansa läpikulkumatkalla, vaan heidän pitää osallistua yhteiskuntaan. Punaista mattoa turha odottaa. Siirtolaisen pitää aina olla muita parempi menestyäkseen. Sen ymmärtävät parhaiten naiset, jotka tuntevat saman ilmiön.”

Özdemir uskoo, että myöskään ympäristöasiat eivät saa jäädä saksankielisen koulutetun keskiluokan asiaksi. Siksi hän esimerkiksi auttoi kotiseutunsa ekosähköyhtiötä kääntämään esitteensä myös turkiksi.

Cem Özdemir on syntyjään muslimi, mutta luonnehtii olevansa yhtä uskonnollinen kuin useimmat kristityt. Koulussa hän osallistui evankeliseen uskonnonopetukseen.

Hänen argentiinalaissyntyinen vaimonsa tulee katolisesta perheestä. Oman lapsensa hän toivoo tutustuvan molempiin perinteisiin ja valitsevan oman kantansa aikanaan. Uskontoa tärkeämpi ovat arvot, varsinkin suvaitsevaisuus.

Aiemmin tänä vuonna Özdemir oli otsikoissa, kun hän sai yhdessä naapuriensa kanssa häädettyä asuintalonsa alakerrassa vuokralla olleen äärilinjan kurdimoskeijan sen aiheuttaman melun vuoksi.

Politiikkoa syytettiin kurdivastaiseksi ja uhkailtiin niin, että poliisi joutuu valvomaan hänen asuintaloaan.

Vanhempiensa kotimaahan Turkkiin Özdemirillä on kaksijakoinen suhde. Toisaalta hän kritisoi maan virallista politiikkaa usein kovemmin sanoin kuin saksalaiset uskaltavat, toisaalta hän haluaa tuoda esille edistyksellisiä turkkilaisia.

Uudella puheenjohtajalla on edessään epätavallisen tiivis vaalivuosi. Kesäkuussa valitaan europarlamentti ja syksyllä Saksan liittopäivät. Osavaltiovaaleja on tammikuussa Hessenissä ja syyskesällä kolmessa itäisen Saksan osavaltiossa. Kunnallisvaaleja on tänä vuonna kahdeksassa kuudestatoista osavaltiosta.

Saksan vihreiden käytännön mukaan puheenjohtaja ei voi olla kansanedustaja saati sitten ministeri. Liittopäivävaalien kärkinimet tulevat olemaan Jürgen Trittin ja Renate Künast, edellisen punavihreän hallituksen ympäristö- ja maatalousministeri. Eurooppaparlamenttiin vihreiden riveistä hakevat muun muassa Sven Giegold, Saksan Attacin perustajajäsen ja ympäristöaktiivi.

Özdemir luonnehtii itseään reaalipoliittiseksi pragmaatikoksi, joka ei halua sitoutua tiettyihin poliittisiin kumppaneihin vaan antaa yhteisten arvojen ratkaista. Tässä hän on samoilla linjoilla kuin edeltäjänsä Reinhard Bütikofer.

Vahvimmaksi omaksi teemakseen Özdemir näkee sosiaalinen oikeudenmukaisuuden, sen, että siirtolaisten ja köyhien työläisten lapsilla on mahdollisuus saavuttaa yhteiskunnassa parempi osa kuin vanhemmillaan.

Kuka?

• Cem Özdemir, 43 v.
• Saksan vihreiden puheenjohtaja yhdessä Claudia Rothin kanssa.
• Koulutukseltaan sosiaalipedagogi. Työskennellyt lastentarhanopettajana ja vapaana toimittajana. Kansanedustaja 1994-2002, europarlamentaarikko vuodesta 2004.
• Asuu Berliinin turkkilaisvaltaisimmalla alueella Kreuzbergin kaupunginosassa.
• Perheeseen kuuluvat argentiinalainen toimittajavaimo Pia Castro ja leikki-ikäinen tytär Mia Rasha.
• Pelaa sunnuntaisin jalkapalloa korttelin koulupoikien kanssa.
• Kirjoittanut elämästään kertovan Ich bin Inländer 1997 sekä siirtolaispolitiikkaan kantaa ottavat Currywurst und Döner 1999 ja Deutsch oder nicht sein 2000. Uusin kirja, nuorille suunnattu Die Türkei - Politik, Religion, Kultur ilmestyi syksyllä 2008.

Tweet