Mikael Ahlfors

Viimeinen performanssi

29.6.2009 13.06

Jussi Karmala

Underground-taiteen kuningas Mattijuhani Koponen kohautti Suomea alastonperfomansseilla vuonna 1968. Tänä syksynä Koponen lähti politiikkaan – ja heti nousi uusi alastonkohu.

Underground-taiteilija Mattijuhani Koponen, 67, istuu Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla ikkunapöydässä, edessään tuoppi jäistä päärynäsiideriä. Syysaurinko paistaa korkeasta ikkunasta Koposen takaa ja säteilee hänen harmaantuneen siilitukkansa lomasta. Baarissa soi Radiohead, viereisiin pöytiin alkaa pakkautua iltapäiväluennoilta palaavia opiskelijoita.

Vanhan työntekijät kutsuvat Koposta osaksi henkilökuntaa, niin usein Koponen istuu baarissa ja juo vettä ja kahvia, joskus siideriä.

Joulukuussa 1968 Koponen esitti Vanhan lavalla Sperm-festivaaleilla performanssin, jossa hän simuloi yhdyntää nuoren naisen kanssa flyygelin kannella. Koponen joutui esityksen vuoksi kaksi kertaa vankilaan eikä sittemmin saanut vakituista työpaikkaa.

Nyt Koponen on vihreiden kunnallisvaaliehdokkaana, omien sanojensa mukaan ”koska vihreillä ei ole ryhmäkuria”. Lähteekö underground-taiteilija tosissaan politiikkaan vai onko ehdokkuus Koposen viimeinen performanssi?

Koposen elämäntarina on yhtä suurta performanssia.

Lappeenrannassa syntynyt Koponen opiskeli 1960-luvun alussa Tampereen yliopistossa tiedotusoppia, asui hetken Pariisissa, kunnes muutti ylioppilasteatterin mukana Helsinkiin vuonna 1963. Helsingissä hän perusti kokeellisen underground-yhtyeen The Spermin.

”Suomen kruunaamaton underground-kuningas”, luki lokakuun 25. päivän Ilta-Sanomien kannessa vuonna 1968.

Kansikuvassa seisoi tennissukkia lukuun ottamatta alaston Koponen, joka luki runoa nuorelle yleisölle Helsingin Natsalla YK-juhlassa. Runo kertoi asematunnelin syrjäytyneistä irtolaisista.

Vain kuukausi myöhemmin Koponen esiintyi jälleen alasti. Nyt hän makasi nuoren, ihonvärisiin trikoisiin pukeutuneen naisen päällä flyygelin kannella Vanhan lavalla ja simuloi yhdyntää. Performanssi oli osa The Spermin underground-sinfoniaa. Yhdyntä symboloi idän ja lännen yhdistymistä, jonka lapsena syntyy rauha. Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton aseistariisuntaneuvotteluja järjesteltiin parhaillaan Helsinkiin.

”Ei multa koskaan kysytty, että mistä oli kyse. Kysyttiin vain, että sainko.”

1960-luvun lopun Suomi oli sulkeutunut, ahdasmielinen ja sotamuistojen traumatisoima. Koponen sai alastonperformansseista kahdeksan kuukautta ehdotonta vankeutta. Näytöksi oikeudelle riittivät Hymy-lehden flyygeliyhdyntää esittävät valokuvat, jotka myöhemmin paljastuivat lavastetuiksi.

”Jos Koposta ei vangita, Suomi tuhoutuu viidessä vuodessa”, Koposen syyttäjä Jorma Seise perusteli kovia tuomioita.

Koponen istui neljä kuukautta Turun lääninvankilassa – ja nautti.

”Kuin hoviin olisi päässyt. Olin vankilaan joutuessani asunnoton, nälkiintynyt ja rahaton.”

Koponen pääsi ehdonalaiseen helmikuussa 1970, Matin nimipäivänä.

Koponen palasi Helsinkiin, tapasi Vanhalla nuoren naisen, sai hänet raskaaksi ja meni naimisiin. Underground-irtolaisen elämäntyylin piti muuttua. Performansseilla ei perhettä elätetty.

Koponen sai työpaikan Joensuusta pelimannipajan ohjaajana ja alkoi kirjoitella kulttuurijuttuja Karjalaiseen. Pian paikallinen demarilehti Pohjois-Karjala tarjosi hänelle kesätoimittajan paikkaa. Syksyllä lehtiyhtiön hallituksen puheenjohtaja lupasi jatkoa, jos Koponen ottaa jäsenkirjan. Koponen liittyi demarien radikaaliin nuoriso-osastoon.

Vuoden 1975 eduskuntavaaleissa Koponen teki vaalityötä Matti Puhakalle, ja Puhakka nousi eduskuntaan. Lehtiyhtiön hallituksen puheenjohtaja ei ollut Puhakan miehiä, joten Koponen siirrettiin aluetoimittajaksi Lieksaan.

”Ei olisi pitänyt lähteä”, Koponen sanoo nyt.

Lieksassa Koponen soitti joka ilta paikalliselle nimismiehelle ja kyseli uutisia.

Yhtenä iltana nimismies soittikin Koposelle.

”Kuule Matti, minun pitäisi vangita sinut.”

”Mitä sä höpiset, ei nyt ole aprillipäivä.”

”Minulle tuli sellaiset paperit, joiden mukaan sinä olet etsintäkuulutettu, vaarallinen rikollinen.”

Koposen ehdonalainen oli keskeytetty tuntemattomasta syystä. Demarien puoluetoimiston avulla Koponen pääsi istumaan rangaistustaan Kuopion lääninvankilaan, josta hän kävi päivisin töissä kuopiolaisessa demarilehdessä. Koponen kulki aamuisin vankilasta toimitukseen tarkoin määrättyä reittiä. Työpäivän jälkeen hän puhalsi vankilan ovella alkometriin.

Koponen vapautui helmikuussa 1978, taas Matin päivänä. Yleisradio palkkasi Koposen tekemään yhteiskunnallista nuortenohjelmaa televisioon, ja hän muutti perheineen Espooseen.

Suomessa kuohui syksyllä 1979. Joukko hippejä ja moderneja liberaaleja olivat perustaneet leirin Forssan Koijärvelle. He rakensivat patoa ja yrittävät pelastaa lintujärven. Ympäristöprotesti sai mediassa performanssin piirteitä.

Koponen seurasi Koijärven tapahtumia etäältä, tuskin niitä rekisteröiden. Samana syksynä soi kuitenkin Koposen puhelin. Suomen luonnonsuojeluliitto pyysi Koposelta sanoituksia ympäristövuoden 1980 kunniaksi julkaistavalle levylle, jonka muusikko Upi Sorvali oli luvannut säveltää.

Koponen innostui, pitkästä aikaa taideprojekti! Hän alkoi perehtyä ympäristöasioihin ja kokeneena kirjoittajana runoili nopeasti kolmetoista ympäristöaiheista tekstiä.

Koponen näytti valmiita tekstejä tuttaville. Vasemmistolaisia kavereita nauratti. Luonnonsuojelu tuntui niin epäolennaiselta asialta.

Aurinko ja Tuuli -levy julkaistiin keväällä 1980. Koponen oli pettynyt siihen, ettei levyä juurikaan noteerattu. Hän oli sentään kirjoittanut ydinsaasteista, alkoholiongelmista, ympäristömyrkkyjen aiheuttamista keskenmenoista ja rakennusyhtiöiden vallasta.

Vaimo tarttui Koposta korvasta, veti tämän kylpyhuoneeseen ja osoitti pyykkikasaa.

”Nyt pitää saada pesukone.”

Myyrmäkeläinen vuokratalo oli uutuuttaan hohtava betonilaatikko, mutta siitä puuttui pesutupa. Koponen oli juuri muuttanut Vantaalle, työskenneltyään jonkin aikaa Ruotsissa Yleisradion jälkeen.

Koponen käytti viimeiset säästönsä pesukoneen hankintaan, marssi Ilta-Sanomien toimituspäällikön puheille, esitteli itsensä ja sai pestin Ilta-Sanomien avustajaksi. Koponen avusti lehteä kuusi vuotta, mutta lehden päätoimittaja ei vakinaistanut häntä flyygelikohun vuoksi. Koponen oli hyvä toimittaja. Hänen reportaasejaan käytettiin mallikappaleina Sanomien toimittajakoulussa.

Vuonna 1986 Koponen oli kyllästynyt toimittajan pätkätöihin. Hän halusi alkaa tehdä taas taidetta. Koponen otti lopputilin Ilta-Sanomista ja vuokrasi hylätyn maatilan Vironlahdelta. Hän alkoi äänittää lintujen laulua, aikomuksenaan tehdä lintusinfonia. Teos jäi kesken, sillä Koponen sairastui vakavasti. Samaan syssyyn tuli avioero. Hän jäi työeläkkeelle vuonna 1990.

Koponen kävi Moskovassa esittämässä oman 50-vuotisjuhlaperformanssinsa vuonna 1991. Hän joutui lähtemään maasta ennen aikojaan, sillä isännät sanoivat Koposen olevan hengenvaarassa. Paljaaksi ajeltu, buddhalaisen munkin kaapuun pukeutunut, punaista Tunturin maastopyörää ajava Koponen kieltämättä erottautui sosialismin viimeisiä kuukausia elävän Moskovan katukuvasta. Kun hän kiipesi raitiovaunuun, mummot alkoivat tehdä ristinmerkkejä ja tarjosivat istuimensa.

Suomessa pääministeri Paavo Lipponen alkoi tehdä laman jälkeisiä leikkauksia. Koponen lähetti kirjeen demareiden puoluetoimistolle ja irtisanoi jäsenyytensä. Hän ei sietänyt Lipposen kokoomuslaista politiikkaa.

Uudella vuosituhannella performanssien tekeminen hiljeni. Koposen päivärytmiksi muodostui lounas herttoniemeläisessä baarissa, ja iltapäiväkahvit Vanhalla. Underground-aikojen kaverit alkoivat vanheta ja kuolla pois.

Koposesta kuitenkin tuntui, että tarmoa ja terveyttä olisi vielä. Keväällä 2008 hän marssi vihreiden puoluetoimistoon ja otti jäsenkirjan. Helsingin vihreiden puheenjohtaja Ville Ylikahri ja toiminnanjohtaja Maaria Haikarainen kävivät Koposen kanssa ehdokaskeskustelun, joka päättyi siihen, että kaikki kolme itkivät yhdessä Olavi Virran traagista kohtaloa. Helsingin vihreät lupasivat ottaa Koposen kuntavaaliehdokkaaksi.

Koponen käveli kopiointifirmaan ja painatti itselleen vaaliesitteen. Esitteen kansikuvassa Koponen seisoi alasti keskellä viljapeltoa, ylöspäin törröttävä tuohitorvi peniksensä päällä.

Kuvan päällä luki: ”Life is creation, creation is life”.

Pian Helsingin vihreiden toimistoon alkoi tulla puhelinsoittoja, joissa kerrottiin Koposen jakavan alastonkuvia Vanhalla. Helsingin vihreiden hallitus sai käsiinsä Koposen esitteen. Vihreiden mielestä kuva oli hyökkäävä ja epäsopiva. He vaativat pippelikuvat piiloon. Koponen suostui, ja kuntavaaliehdokkuus sinetöitiin alkusyksystä.

Uudessa vaalikuvassa Koponen pönöttää perusasennossa punainen purjehdustakki päällään.

”Jostain syystä alastomuus on ollut niin kauheata, että siitä on saanut Kainin leiman koko elämäkseen. En kadu mitään niistä kahdesta esityksestä, mutta turha lähteä toistamaan mitään, ennen kuin on täyttänyt 80 vuotta.”

Koposelle alastomuus symboloi vastasyntyneen lapsen viattomuutta. Nyt hän kuitenkin sanoo, että kuntavaaliehdokkuus ei ole taiteen genreen kuuluva asia.

”Tämä on selvä maailmankatsomuksellinen yhdentyminen sellaiseen ryhmään, joka yhtä asiaa lukuun ottamatta ajaa niitä asioita, joita minäkin ajan.”

Se yksi asia on köyhien ja syrjäytyneiden sivuuttaminen Helsingin vihreiden vaaliohjelmassa. Heidät Koponen lisäsi uuteen vaaliesitteeseensä.

Koponen nousee Vanhan pöydästä ja hakee toisen siiderin. Aurinko ja Tuuli -levy on tänä syksynä julkaistu ensimmäistä kertaa cd-levyllä. Laitan levyn kännykän soittimeen valmiiksi. Koponen istuu tuopin kanssa pöytään ja nostaa luurit päähänsä.

”Me saimme kauniin maan, me saimme auringon ja tuulen”.

Koposen itse lausuma runo aloittaa levyn.

”Voi kun liikuttavaa kuulla. Onpas mulla nuoren pojan ääni”, Koponen sanoo.

Hän kuuntelee pätkiä muistakin kappaleista. Aion jo sammuttaa soittimen, mutta Koponen pyytää saada kuulla levyn viimeisen biisin. Takaisin elämään -kappaleessa lauletaan siitä, miten ihminen tarvitsee toista ihmistä, vaikka asuisikin lähiössä grynderien betonilaatikoissa.

”Se on niin pateettinen”, Koponen sanoo.

Kappale alkaa. Koponen katsoo pöydän pintaa. Puna nousee poskille, Koponen vie käden silmilleen. Kyyneleet alkavat valua. Koponen itkee.

”En mä pystyisi tänä päivänä tekemään tällaista. Hyvä kun aikanaan tein.”

Koponen ei ole kuullut levyä 1980-luvun jälkeen. Kolmenkymmenen vuoden takainen tunneryöppy on voimakas. Koponen kuivaa silmiään.

Pian hän taas hymyilee.

Kuka?

Mattijuhani Koponen, 67

• Undergroundtaiteilija.
• Työskennellyt taiteilijana, toimittajana, sekatyömiehenä, pelimanniohjaajana, näyttelijänä ja au-pairina Pariisissa.
• Hakee taiteilijaeläkettä nyt viidettä kertaa.
• Koposella ei ole omia nettisivuja. Hän avasi ensimmäisen sähköpostiosoitteensa syyskuussa 2008.
• Perhe: Kolme lasta, neljä lastenlasta.
• Lempiruoka: Pinaattikeitto.
• Motto: Älä aina valita. Toimi.

Tweet