Valta vanhenee muttei vaihdu

13.6.2008 12.35

Jukka Vahti

Eläkeläiset päättävät Suomessa pian kaiken, koska nuoriso ei vaivaudu äänestämään. Pelkkä äänestysikärajan alentaminen ei tilannetta paranna.

Jos eläkeläiset äänestävät mutta nuoret eivät, syntyy epätasapainoinen kokonaisuus. Tuolla kokonaisuudella on jo nimikin: Suomi.

Tutkimusten mukaan alle 30-vuotiaat äänestävät Suomessa selvästi laiskemmin kuin heitä vanhemmat. Suomalaisnuoret ovat pohjoismaisista nuorista veltoimpia äänestäjiä.

Samaan aikaan suomalaisten ikärakenne muuttuu ennennäkemättömällä vauhdilla: tilastokeskuksen mukaan 2030 maassamme on 60 prosenttia enemmän yli 60-vuotiaita kuin nyt. Tämä harmaantuva kansanosa on tottunut äänestämään ja päättämään. Valtahan on heillä jo nyt.

Kaiken lisäksi nuoremmat ikäluokat, ne jotka eivät edes äänestä, ovat jatkuvasti pienempiä.

Elämmekö siis kohta eläkeläisten mielivallassa? Päättävätkö yhteiskunnan saamapuolella olevat ikäihmiset tulevaisuudessa yhteisten varojen jakamisesta niin kuin itselleen parhaaksi näkevät?

Kuntaliiton tuoreen selvityksen mukaan nuoret, ja toistaiseksi myös iäkkäät, ovat kuntien valtuustoissa aliedustettuja. Valtuutetuista kuusi prosenttia oli alle 30-vuotiaita ja samoin kuusi prosenttia oli yli 65–vuotiaita. Kummankin ikäryhmän osuus väestöstä on noin 15 prosenttia.

Kuntaliiton erityisasiantuntija Sinikka Mikola muistuttaa, että toimiva demokratia edellyttää kaikkien väestöryhmien edustusta poliittisessa päätöksenteossa. Kuntien uudet rakenteet ja palveluiden uudistaminen vaikuttavat eri tavalla eri ihmisryhmiin – ja siksi niistä pitäisi myös päättää yhdessä.

Viime kunnallisvaaleissa valittiin yhteensä noin 12 000 valtuutettua, joista alle 30-vuotiaita oli noin 700. Kunnanvaltuutettujen keski-ikä lähentelee viittäkymmentä, eikä sen uskota laskevan syksyn kunnallisvaaleissa, päinvastoin. Ihmisillä on tapana äänestää itsensä ikäisiä ehdokkaita. Naisvaltuutettujen ikä on keskimäärin 46 vuotta ja miesten 50 vuotta.

Viime vuoden eduskuntavaaleissa valituksi tuli vain kaksi alle 30-vuotiasta kansanedustajaa – vihreiden Oras Tynkkynen ja keskustan Tuomo Puumala.

Luvut puhuvat puolestaan. Nuorten ääni on päätöksiä tehtäessä heikko. Mutta mitä tästä seuraa? Miten yhteiskunta voi toimia, jos yksi porukka tekee päätökset ja muut katselevat sivusta?

Tutkija Anu Gretschel Nuorisotutkimusverkostosta sanoo, että epäsuhta voi pahimmillaan halvaannuttaa koko yhteiskunnan.

”Voidaan ajautua tilanteeseen, jossa päätöksentekokoneisto päättää tehdä jotain, mutta kukaan ei toimi sen mukaan, koska kukaan ei enää luota siihen, että päätökset perustuvat oikeaan tietoon ja ovat yhteisen tahdon mukaisia”, Gretschel sanoo viitaten muun muassa tulevaisuudentutkija Mika Mannermaan tutkimuksiin.

Gretschel on mukana Suomen nuorisoyhteistyö Allianssin hankkeessa, jossa selvitetään nuorten näkemyksiä vaikutusmahdollisuuksistaan. Tänä vuonna 20 paikkakunnalla järjestettävissä tilaisuuksissa nuoria kannustetaan tekemään aloitteita kuntapäättäjille.

Gretschelin mukaan tilaisuuksissa on huomattu, että alle 18-vuotiailla nuorilla on aito halu vaikuttaa. Vaikka kaikilla nuorilla ei paikalle tullessaan olisi mitään mielikuvaa kunnallisesta päätöksenteosta, iltapäivään mennessä he ovat yleensä keksineet useita aloitteita kotikuntansa päättäjille.

”Jopa ammattiopiston sähköosaston pojat menevät esittämään asiansa päättäjien eteen, vaikka he ovat saattaneet tulla paikalle vain siksi, että saavat olla poissa koulusta” Gretschel sanoo.

Jos intoa kerran on niin paljon, eikö tuon saman poppoon voisi päästää äänestysuurnille? Äänestysikärajan laskemista on väläytelty tasaisin väliajoin poppakonstina nuorten aktivoimiseksi.

Oikeusministeri Tuija Braxin mukaan äänestysikärajan laskemista selvitetään parhaillaan oikeusministeriössä. Samaan aikaan selvitetään vaihtoehtoisia keinoja nuorten yhteiskunnallisen osallistumisen lisäämiseksi.

Selvitysten tuloksia ei ehkä kannata odottaa henkeä pidätellen. Tähän asti valtionhallinto ja puolueet ovat nimittäin olleet hämmästyttävän avuttomia nuorison kosiskelussa.

Ennen eduskuntavaaleja oikeusministeriö houkutteli nuoria uurnille pipojen, lasinalusten ja kynien avulla. Puolueiden keski-ikäiset puheenjohtajat saavat silloin tällöin nuorekkuuskohtauksia ja julistautuvat milloin hevin ja milloin rapin suurimmiksi ystäviksi.

Ja sitten ihmetellään porukalla, kun politiikka ei kiinnosta.

Äänestysikärajan laskemista olisi voitu kokeilla jo syksyn kunnallisvaaleissa. Se olisi onnistunut Kainuussa, suomalaisen kansanvallan koelaboratoriossa. Parhaillaan toteutettavan maakuntahallintokokeilun yhtenä tavoitteena on kerätä kokemuksia kansalaisten osallistumisesta.

Kainuu olisi ollut kokeilulle siinäkin mielessä sopiva paikka, että nuoret muuttavat sieltä mielellään pois.

Nuorten äänestämisessä on nimittäin yksi erityisen kiinnostava piirre: ensi kertaa äänestävät 18-vuotiaat ovat ahkerampia äänestäjiä kuin esimerkiksi 19- ja 20-vuotiaat. Anu Gretschelin mukaan se johtuu suureksi osaksi siitä, että 18 ikävuoden jälkeen nuori muuttaa usein pois lapsuudenkodistaan. 20-vuotiaista nuorista joka neljäs on vaihtanut paikkakuntaa.

Tällöin myös äänestyshalut usein hiipuvat, jos niitä on koskaan ollutkaan. Vanhemmista ei enää oteta yhtä paljon mallia, eivätkä uuden paikkakunnan asiat ja ehdokkaat välttämättä tunnu läheisiltä.

Kainuun nuorisofoorumi teki äänestyskokeilusta aloitteen, jota maakuntahallitus päätti kannattaa. Kokeilu olisi järjestetty kunnallisvaalien yhteydessä pidettävissä Kainuun maakuntavaaleissa.

Kainuulaisten päättäjien mielestä ikärajan laskemista ei kuitenkaan kannata kokeilla edes Kainuussa. Maakuntavaltuusto kaatoi hankkeen reilu vuosi sitten äänestyksessään yhden äänen erolla.

”Vaikka Kainuun maakunta on nimenomaan areena, jossa kokeillaan demokratian uusia toimintamalleja, sielläkään tämä ei onnistunut. Kainuulla ei mene kovin hyvin. Miten kainuulaisilla, vanhemmilla päättäjillä oli varaa jättää tällainen kortti katsomatta?” Kainuusta kotoisin oleva tutkija Gretschel ihmettelee.

Ikärajan laskemisen tiellä on muitakin pulmia. Kuten se, että suurin osa kohderyhmästä, nuorista, ei halua laskea ikärajaa. Viime vuonna julkaistun nuorisobarometrin mukaan vain kolmannes alle 30-vuotiaista laskisi ikärajaa 16 vuoteen.

Helsingin yliopiston nuorisotutkijan Kari Paakkunaisen mielestä nuorisobarometrin tulos kertoo nuorison hajanaisuudesta. Nuorilla sukupolvilla ei ole yhteisiä avainkokemuksia, jotka sitoisivat ikäluokkia yhteen ja antaisivat niille yhteisen äänen.

”Sieltä ei ole nousemassa samanlaista vaatimusliikettä kuin 1960- ja 1970-luvun vaihteessa, jolloin ikärajaa laskettiin nykyisiin rajoihin. Silloin oli valtava sukupolvivaatimus. Nyt sellaisesta ei voi puhua”, Paakkunainen sanoo.

Nykyinen nuorisolaki astui voimaan pari vuotta sitten. Laki edellyttää, että nuoret pääsevät osallistumaan alueellisen ja paikallisen nuorisotyön ja

-politiikan käsittelyyn. Lain mukaan nuoria pitää kuulla heitä koskevissa asioissa. Käytännössä kunnat voivat soveltaa lakia kuten parhaaksi näkevät. Koulujen oppilaskuntien ja ja kuntien nuorisovaltuustojen todellinen valta vaihtelee huomattavasti eri paikkakunnilla.

Herää kysymys, lisäävätkö muodon vuoksi perustetut oppilaskunnat tai nuorisovaltuustot nuorten osallistumisintoa vai vähentävätkö ne sitä? Tämä on tärkeää, koska kokemus vaikuttamisen mahdollisuudesta on nuorten aktivoimisessa tärkeämpää kuin parin vuoden ero äänestysiässä.

Aidon vaikutusvallan tärkeydestä puhuvat sekä Gretschel, Paakkunainen että Allianssin puheenjohtaja Ossi Heinänen. Allianssi on ajanut äänestysikärajan laskemista jo pitkään. Heinänen kuitenkin muistuttaa, että se ei ole ainoa eikä edes tärkein keino nuorten aktivoimiseksi.

”Ikärajan lasku ei yksin riitä mihinkään. Tärkein asia on, että aikuisten asenteet muuttuisivat pikku hiljaa siihen suuntaan, että lasten ja nuorten ääni otettaisiin oikeasti huomioon”, Heinänen sanoo.

Samalla kun nuorille annetaan äänioikeus, heidät pitää Gretschelin mukaan valmentaa siihen ja antaa kokemuksia vaikuttamisesta koulussa ja vapaa-aikana.

”Äänestämisen oppiminen tulee vasta myöhemmin, sitten kun nuoret ovat ensin päässeet keskustelutilaisuuksiin, tekemään aloitteita ja rakentamaan esimerkiksi grillikatoksia ja lumilautahyppyreitä”, hän sanoo.

Heinänen selventää äänestämisen merkitystä kahdella esimerkkihenkilöllä: nuorella, joka on mukana lukuisissa kansalaisjärjestöissä ja pohtii kulutusvalintojaan mutta ei äänestä, ja aikuisella,  jonka ainoa yhteiskunnallinen teko on äänestäminen parin vuoden välein.

”Voiko tämän aikuisen silloin katsoa suorittaneen kansalaisvelvollisuutensa?”

Ikärajan laskemisen lisäksi pitäisi Kari Paakkunaisen mukaan lisätä nuorisovaltuustojen todellista valtaa ja avata kouluopetusta järjestöille.

Allianssin Ossi Heinänen ihmettelee, miksi kouluissa suorastaan pelätään puolueita. Hänen mielestään puolueet pitää päästää keskustelemaan oppilaiden kanssa.

Jos nuorena saatu kokemus vaikuttamisesta tosiaan ruokkii yhteiskunnallista osallistumista myös myöhemmin, ainakin yksi seikka antaa toivoa: monien kansalaisjärjestöjen, kuten Greenpeacen, Amnestyn, Suomen luonnonsuojeluliiton ja 4H-kerhojen, lahjoitus- ja jäsenmäärät ovat viime vuosina selvästi kasvaneet.

Järjestöissä nuorten osallistuminen kytkeytyy usein yksittäisiin, projektiluonteisiin hankkeisiin. Tämä ei kuitenkaan ole vaarallista, koska sellaistahan politiikkakin on, sekä valtakunnallisesti että kunnallisesti. Oma ehdokas ja edustaja on muutaman vuoden projekti, jonka voi seuraavissa vaaleissa vaihtaa parempaan.

Luulisi järjestöjen kasvun näkyvän ennemmin tai myöhemmin myös äänestysprosenteissa.

nuoret  vaalit  vanhukset 

Tweet