Verisiä timantteja ja likaista kultaa

9.2.2007 5.53

Taina Ahtela

Ystävänpäivä 14.2. on hyvä päivä kihloille. Mutta mitä sormeen enää uskaltaa pujottaa?

Tänään ensi-iltaan tuleva, Leonardo DiCaprion tähdittämä Blood Diamond -elokuva nostaa timanttiteollisuuden varjopuolet jälleen tapetille. Elokuva kertoo sisällissodan runtelemasta Sierra Leonesta, jossa laiton timanttikauppa lietsoo väkivaltaa ja kaaosta.

Timanteista saaduilla miljoonilla on ostettu aseita ja sotilaita myös muun muassa Angolassa ja Kongossa.

Ihmisoikeusjärjestöt Amnesty International ja Global Witness toivat konfliktitimantit suuren yleisön tietoisuuteen viime vuosikymmenellä.

Kampanjoinnin tuloksena raakatimanttien kauppaa seulomaan perustettiin 2003 Kimberley Process -niminen kansainvälinen sertifiointijärjestelmä. Muun muassa Suomi on mukana sopimuksessa, joka kieltää sotatimanttien maahantuonnin.

Timantti- ja koruteollisuuden edustajien mukaan konfliktitimantit alkavatkin olla historiaa. Laittoman sotatimanttikaupan tilkitsemiseksi perustetun yhteistyöelimen World Diamond Councilin mukaan enää alle prosentti maailman timanteista tulee sota-alueilta.

Kimberleyn järjestelmän luotettavuutta syö se, ettei sopimuksen toteutumista valvo järjestelmällisesti kukaan. Ihmisoikeusjärjestöjen ja YK:n mukaan kansainvälisille markkinoille salakuljetetaan edelleen sota-alueilta kymmenien miljoonien arvosta timantteja.

Amnesty on huomauttanut sopimuksen porsaanrei’istä ja kehottaa kuluttajia ja korukauppiaita aktiivisuuteen.

Suomalaiset jalokiviliikkeet luottavat erityisen vankasti maahantuojiin ja kotimaisiin keskusliikkeisiin.

”Varmin keino välttyä veritimantilta on timanttikorun ostaminen Suomesta”, diplomigemmologi Kari Huuskonen kirjoittaa uusimmassa Kello&Kulta-lehdessä.

Amnesty-lehden muutama vuosi sitten tekemien pistokokeiden perusteella helsinkiläiset jalokiviliikkeet eivät juuri kysele myymiensä kivien taustoja. Ani harva oli kuullut kansainvälisistä sertifikaateista ja vain yksi pystyi osoittamaan todistuksen timantin alkuperästä.

Kultaseppä-muotoilija Kalle Linnakko Suomen Kultaseppien Liitosta huomauttaa, että raakatimanttikauppaa sääntelevä Kimberleyn prosessi koskee Suomea itse asiassa vain epäsuorasti, sillä tänne ei tuoda lainkaan hiomattomia timantteja.

Konfliktikytkökset eivät ole korukaupan ainoa ongelma. Jalokivikauppias Vivien Johnston toteaa Observer-lehdelle, että ongelmia liittyy myös hiontaan.

”90 prosenttia timanteista hiotaan tällä hetkellä Intiassa, ja lapset ovat haluttuja työntekijöitä, koska heillä on näppärät sormet”, Johnston sanoo.

Suomeen tuotavia timantteja hiotaan muun muassa Intiassa ja Israelissa.

Boikotteja pelkäävät timanttiteollisuuden edustajat muistuttavat mielellään, kuinka tärkeä työllistäjä ala on. Timanttikaupassa liikkuvat suuret summat eivät kuitenkaan näytä valuvan kaivostyöntekijöille.

BBC:n mukaan keskiverto sierraleonelainen timanttityöntekijä tienaa alle 50 senttiä päivässä ja kupin riisiä päivässä.

Omat ongelmansa on myös jalometallien louhinnassa. Kaivosteollisuuden vahtikoira Earthworks sekä brittiläinen kehitysyhteistyöjärjestö Oxfam kampanjoivat parhaillaan kertoakseen kultakaivoksiin liittyvistä ihmisoikeus- ja ympäristöongelmista.

Järjestöjen mukaan kaivokset jyräävät alleen kyliä sekä pilaavat suuria ympäristöalueita. Yhden kultasormuksen tuottaminen synnyttää kampanjasivuston mukaan kaksikymmentä tonnia jätettä. Lisäksi työ on vaarallista ja kaivostyöntekijöiden oikeudet ovat usein heikot.

Mitä
nimettömään?

Kysy timantin ja jalometallin alkuperästä. Kimberleyn sopimus velvoittaa hiomot ja myyjät antamaan asiakkaalleen kirjallisen vakuutuksen sopimuksen noudattamisesta. Vähittäismyyjät voivat pyytää saman todistuksen timantti- ja korutoimittajaltaan.

Metalleissa ei ole kaivostyöntekijöiden työolojen tai ympäristön kannalta juurikaan eroa, sillä niitä louhitaan usein toistensa sivutuotteina.

Suosi perintö- ja antiikkikoruja. Monet kultasepänliikkeet myös muodistavat vanhoja koruja tai tekevät niistä uusia. Kulta on joka tapauksessa ehkä maailman kierrätetyin materiaali.

Tweet