Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
21.6.2012 12.23
Älä stressaa, matkaile kotona. Vihreän Langan kirjavinkeillä matkustat riippumatolla maailman ympäri.
Ei ole yllätys, että Téa Obrehtin suosikkikirjailija on Gabriel García Márquez. Yllätys sen sijaan on se, että Obreht on vain 24-vuotiaana kirjoittanut äärimmäisen taidokkaan kuvauksen Jugoslavian hajoamisesta.
Tiikerin vaimo -kirjassa lääkärinä työskentelevä Natalia on viemässä rokotelähetystä pitkän ajomatkan päässä sijaitsevaan orpokotiin. Kesken matkaa hän saa tiedon isoisänsä kuolemasta.
Tapahtuma sysää liikkeelle tapahtumaketjun, jossa vuorottelevat isoisän värikkäät kertomukset kylien ihmisistä ja eläintarhan eläimistä sekä kuvaukset siitä, miten sota vaikutti ihmisten välisiin suhteisiin.
Obrehtin kieli on nautittavan tarkkaa ja elokuvallista. Detaljit ovat koskettavia. Sodan aikana Natalia alkaa seurustella yhdentekevän miehen kanssa vain siksi, että hän omistaa korvalappustereot ja c-kasetteja. Musiikki on sotaa käyvässä maassa mustan pörssin tuote siinä missä merkkikäsilaukutkin.
Kirjan nimi olisi voinut olla osuvampi. Turhan moni jättää teoksen hyllyyn, koska kuvittelee sen sisältävän romanttista hömppää.
Maailma on kirjallisuudessa kierretty monesti – harvoin kuitenkaan tässä suunnassa. Olli Jalosen kirjassa 14 solmua Greenwichiin käydään kilpa Telluksen ympäri napojen kautta.
Romaani on juuri omiaan kaltaiselleni maantietofriikille, mutta mukana on myös mukava tujaus jännitystä ja romantiikkaa. Päämäärä ei ole tärkeintä varsinkaan silloin, kun se on sama kuin lähtöpiste.
Uskottavuus on huipputärkeää fiktiossakin, ja Jalonen suoriutuu siinä uskomattoman reitin varrella loistavasti. Kirjailija on tehnyt kotiläksynsä hyvin: millainen maasto ja kulttuuri on 0-pituuspiirillä Malissa, entä päivärajalla Etelämeren saarilla.
Jalonen ei katsonut Googlesta vaan kävi paikan päällä. Aikaa meni viitisen vuotta, ja matkakilometrejä kertyi 90 000.
14 solmua Greenwichiin on yksi parhaista road trip -kirjoista. Tie vain on useimmiten niin off roadia kuin olla voi. Ei muuta kuin hatusta kiinni ja Saharaa, Antarktista ja valtameriä ylittämään!
Halusin lukea kirjan, jossa olisi aidontuntuista avaruusmatkailua vastapainoksi startrekkimäiselle sujahtamiselle galaksin halki alta aikayksikön. Lisäpisteitä hakemani kirja saisi klaustrofobisesta tunnelmasta.
Nappivalinnaksi osoittautui brittiläisen tieteiskirjailijan Stephen Baxterin Titan.
Kirjassa viisi astronauttia matkustaa tuunatulla avaruussukkulalla kuusi vuotta Maasta Titaniin, Saturnuksen suurimpaan kuuhun. Ensimmäiset pari vuotta matka tosin menee päinvastaiseen suuntaan, sillä vauhtia otetaan kieppaamalla Venuksen ympäri.
Perillä huvennutta joukkoa odottaa pimeä ja vihamielinen maailma, jossa taivas on alituisesti pilvessä ja pakkasta parisataa astetta. Napamatkakirjoja muistuttavassa loppuosassa retkikunnan jäljelle jääneet matkaavat Titanin pinnalla kohti El Doradoksi nimittämäänsä kraatteria, josta pitäisi löytyä henkiinjäämiselle välttämättömiä raaka-aineita.
Jahkaavalla tyylillään romaani valottaa hyvin, kuinka valtava ja ihmiselle vihamielinen paikka avaruus on. Hyytävä Titan saa tyypillisen suomalaisen kesäsään tuntumaan lämpöiseltä paratiisilta.
Richard Curreyn esikoisromaani Musta valo on runollinen kuvaus amerikkalaisen lääkintämiehen kokemuksista Vietnamin sodassa. Tarina on jaettu kuuteen osaan, jotka kuvaavat vuoroin niin Vietnamiin lähtöä, maan sekavaa tilannetta kuin vaikeaa kotiinpaluutakin.
Musta valo perustuu Curreyn omaan palvelusaikaan Vietnamissa. Yhtään sotaa kokemattoman pullamössönuoren on tietysti vaikea arvioida tarinan realistisuutta, mutta malarian aiheuttamat kuumehoureet ja miehitetyn Saigonin sekava tilanne välittyvät silti tuskallisen hyvin. Currey ei mässäile sodan kauheuksilla, vaan esittää tarkkaan valittuja toteavia kohtauksia sieltä täältä.
Vietnamin sota ei ehkä ole kaikkein keveintä kesäluettavaa, mutta Curreyn runollinen kieli maalailee viidakon esiin niin elävästi, ettei kirjasta voi luopua terassillakaan. Ajattelua ja pohdiskelua sopii harrastaa riippukeinussakin.
Rakkaan ihmisen kuolema on riipaiseva kokemus, mutta vielä kovempi paikka voi olla se, jos tuo ihminen palaa yllättäen elävien kirjoihin.
Näin käy ruotsalaisen John Ajvide Lindqvistin pari vuotta sitten suomennetussa romaanissa Kuinka kuolleita käsitellään, joka johdattaa lukijansa ajatusmatkalle perimmäisten kysymysten äärelle.
Realismia, kauhua ja fantasiaa yhdistelevässä kirjassa Tukholmaan iskevä selittämätön sähkömagneettinen ilmiö herättää kaikki viimeksi kuluneiden kahden kuukauden aikana kuolleet ihmiset henkiin, tai ainakin melkein henkiin. Rajan takaa palanneet eivät nimittäin ole perinteisten zombietarinoiden kliseisiä ihmislihanmetsästäjiä, vaan pyrkivät vain tyhjin katsein takaisin koteihinsa.
Odottamattoman ylösnousemuksen aiheuttama uhka muodostuukin ennen kaikkea moisen luonnottomuuden kauhistaman valtaväestön peloista ja aggressioista.
Kuinka kuolleita käsitellään tarjoaa huomattavasti perusjännäriä enemmän pohdittavaa. Se myös jää kummittelemaan mielen perukoille pitkäksi aikaa.
Jos laillis-ajankäytöllisistä syistä ei kesälomalla voi syventyä reippaaseen huumeidenkäyttöön, siihen voi tutustua myös kirjallisesti.
Suuri hainmetsästys lienee kattavimpia esityksiä Gonzo-journalismin isäksi tituleeratun Hunter S. Thompsonin tuotannosta.
Suuren hainmetsästyksen noin 600 sivulla on uudelleenjulkaistuna Thompsonin lehtijuttuja 1950-luvulta 1970-luvun loppuun.
Alkuaikojen jutut ovat perinteisempää havainnoivaa reportaasia, mutta 1970-luvun teksteissä repeää. Kentucky Derby -laukkakilpailuja kuvaavasta jutusta lähtien pääosassa ovat enemmänkin kirjoittajan tulkinnat ja - usein huumaavien aineiden vääristämät - kokemukset.
Perinteiseksi matkakirjaksi tämä on huono. Esimerkiksi nimijutun paikkakunta Jukatanin niemimaalla jää jutussa yksiulotteiseksi kulissiksi, eikä merellekään juuri päästä. Mutta matkalle sekoitetun mielen syövereihin näillä jutuilla pääsee. Ja kiinni myös 1970-luvun Yhdysvaltojen ajankuvaan ja tunnelmaan.
Mitä tulee mieleen Sisiliasta? Herkullinen ruoka, täyteläinen viini, polttava aurinko, pitkä historia. Sekä tietenkin mafia. Australialaisen Peter Robbin kirjoittama Midnight in Sicily ei pura näitä mielikuvia vaan solmii kaiken tämän taitavasti yhteen.
Kuvailevaan reportaasityyliin kirjoitettu kirja paljastaa paljon enemmän Sisiliasta kuin pelkkä turistimatka, perinteisistä opaskirjoista puhumattakaan. Robb käy läpi saaren ja Cosa Nostran yhteistä historiaa toisesta maailmansodasta 1990-luvulle selittäen ilmiöitä sisilialaisten pitkien perinteiden avulla.
Jos haluaa säilyttää romanttisen kuvan aurinkoisesta paratiisisaaresta, kannattaa etsiä jotain muuta luettavaa. Robb keskittyy kaikkein eniten mafian ja italialaisen politiikan sitkeään yhteyteen. Kirjan päähahmoksi nouseekin monesti pääministerinä toiminut Giulio Andreotti ja hänen mafiayhteytensä.
Tweet