Lanka arvioi: Lone Ranger

3.7.2013 11.50

Lasse Leipola

Alunperin 1930-luvulla radiokuunnelmana syntynyt Lone Ranger -tarinaperhe levisi 1950-luvulla suurempaan tietoisuuteen tv-sarjan ja elokuvien myötä. Nyt Lone Rangerista sorvataan henkistä (ja taloudellista) jatkoa lähes loppuun kalutulle Pirates of Caribbean -sarjalle.

Uuden Lone Rangerin avainpalikat ovat täsmälleen samat kuin ensimmäisissä Pirates of Caribean elokuvissa: kassamagneettituottaja Jerry Bruckheimer, viihdeohjaaja Gore Verbinski ja näyttelijänlahjojaan pelleilyyn haaskaava Johnny Depp.

Ja miksi lähteä sotkemaan kuviota, sillä ensimmäiset neljä Pirates-elokuvaa maksoivat yhteensä alle miljardi dollaria ja tuottivat lähes neljä. Tosin se, että joku asia tuottaa hyvin rahaa ei kuitenkaan tee siitä välttämättä erityisen hyvää tuotetta niille, jotka eivät siitä rahallisesti hyödy.

Näyttelijäsuoritukset ovat muovisia ja vitsit huonoja, mutta eniten elokuvassa häiritsee se, että Lone Ranger on todella omituinen genre-sekoitus. Se on ennen kaikkea energinen seikkailuelokuva, mutta välillä Deppin toilailut vievät sitä enemmän slapstickin suuntaan ja taas välillä teurastetaan joukottain intiaaneja, jolloin kyseessä on enemmänkin vakavamielinen historiallinen draama.

Koska elokuva on kuitenkin pitkälle hiottu tuote, jaksaa se viihdyttää katsojaa 2,5-tuntisen kestonsa ajan. Se lienee tällaisen elokuvan perimmäinen tarkoitus, mikä ei tarkoita sitä, etteikö tuota aikaa voisi käyttää järkevämminkin.