Lanka arvioi: Lincoln

17.1.2013 16.29

Lasse Leipola

Steven Spielbergiä vaivaa neljän tähden kirous. Hän on niin ammattitaitoinen ja kokenut, että hänen elokuvansa ovat lähes poikkeuksetta hyviä. Toisaalta ne ovat aina niin sovinnaisia, etteivät ne koskaan ole ainutlaatuisen erinomaisia.

Tämän tutun ja turvallisen laatuskaalan yläpäähän sijoittuu Lincoln, pätevä kuvaus orjuuden lakkauttamista edeltäneestä poliittisesta taistosta Yhdysvaltain edustajainhuoneessa sekä siihen liittyneestä suhmuroinnista kulisseissa.

Poliittisena draamana Lincolnissa on yhtä paljon hyvää kuin yhdessä jaksossa West Wingiä – ja se on muuten melko paljon se! Valitettavasti se hyvä on venytetty kolme kertaa pidemmälle ajalle, minkä vuoksi kerronta hyytyy välillä.

Historiallisena kuvauksena elokuva on kuitenkin uskottava ja tärkeä muistutus siitä, ettei politiikassakaan ole koskaan ollut mitään vanhoja hyviä aikoja vaan korruptio, voitelu ja kiristys ovat aina olleet jopa kaikkein arvostetuimpien valtiomiesten työkaluja. Ja siitä, ettei orjuuden lakkauttaminen ollut pohjoisille osavaltioille niin merkittävä asia kuin usein esitetään.

Elokuvan ylivoimaisesti parasta antia on Daniel Day-Lewisin roolityö kiivaasti kaikin keinoin orjuutta vastustavana presidentti Abraham Lincolnina, jonka hän aloitti jo kuukausia ennen kuvauksia lähettelemällä tekstareita Mary-vaimoa näyttelevälle Sally Fieldille. Häikäisevän muuntautumiskykyinen Day-Lewis on täysin ansaitusti yksi ensi kevään Oscar-gaalan suurimmista ennakkosuosikeista.