Lanka arvioi: Anna mun kaikki kestää

3.11.2011 14.58

Lasse Leipola

Mistä ihmeestä johtuu, ettei Pekka Haavisto tunnu lainkaan omahyväiseltä, vaikka hän kertoo itse omista hämmästyttävistä saavutuksistaan maailman kriisipesäkkeissä?

Ärtymyksen sijaan tuore Anna mun kaikki kestää -kirja herättää lukijassa paitsi ihailua myös inspiroivaa kateutta: miksi minä en osaa puuttua vääryyteen yhtä taitavasti ja päättäväisesti?

Kirjan takakansitekstin ja ensimmäisen luvun perusteella saattaa tuntua, että käsissä on neuvottelutaitojen oppikirja. Haavisto siirtyy kuitenkin ultrakevyen teoriaosuuden jälkeen muistelemaan omia kokemuksiaan eri puolilta maailmaa.

Sitten mennäänkin muutaman ulkopoliittisen analyysin kautta lapsuus- ja nuoruusmuistoihin, luontosuhteeseen ja lopulta Suomeen. Aikamoinen sekoitus siis.

Viimeinen luku sulkee kuitenkin ympyrän, sillä siinä Haavisto hahmottelee tehtävää Suomelle ja tasavallan presidentille: ”Uskon Suomen kykyyn toimia globaalien ongelmien ratkaisijana, kokoamme suurempana.”

Siitä on hyvä neuvotella lähikuukausien aikana äänestäjien kanssa.