Hamppari

30.9.2011 13.35

Anu-Elina Lehti

Menestyskirjailijoiden luottomies ja kustannusguru Harri Haanpää jää eläkkeelle vastalauseena WSOY:n kehnolle kustannuspolitiikalle.

”Haluatko tulla kirjailijaksi?”

Se on kysymys, jonka WSOY:n kustannuspäällikkö Harri Haanpää on esittänyt jokaiselle kustannustoimittajalle työhaastattelussa. Hän ei ole koskaan palkannut ihmistä, joka on vastannut myöntävästi.

On nimittäin muutamia sääntöjä.

1.Kustannustoimittaja ei voi kirjoittaa kaunokirjallisuutta, sillä muuten kirjailijat kokevat hänet kilpailijakseen.

2. Kustannustoimittaja ei voi olla kirjailijan ystävä.

3. Kustannustoimittajan tulee käyttää aina kynää, ei kumia, ja hänen on oltava kirjailijalle suora ja rehellinen.

4. Kustannustoimittajan on tunnettava jo kirjoitettu kirjallisuus: se, mikä on kirjoitettu ja miten.

5. Kustannustoimittajan on vaikea olla absolutisti, mutta hänen ei pidä juoda kaikkea mitä eteen kannetaan. Pää on pidettävä kirkkaana lukemattomiin valomerkkeihin asti.

Syyskuun lopussa eläkkeelle jäävä Haanpää, 60, on pitänyt koko uransa kiinni näistä säännöistä. Tosin numero kakkosesta hän on viime vuosina lipsunut.

Ravintola Kerhonen on Helsingin Töölössä sijaitseva eltaantunut kaljakuppila. Sen seinällä olevaan tauluun on lätkäisty Mannerheimin päiväkäsky. Jostain 1980-luvun alusta peräisin olevan harmaan nahkasohvan yläpuolella roikkuu kömpelö taidejäljennös Ferdinand von Wrightin Taistelevista metsoista.

Täällä Harri Haanpää on tavannut kirjailijoita, kuten Jari Tervoa ja Sofi Oksasta. Syy saattaa olla se, että Haanpään vuokra-asunto sijaitsee viereisellä Väinämöisenkadulla, mutta muutenkin paikka istuu pitkätukkaisen ketjutupakoijan habitukseen. Ravintola ei koreile estetiikalla vaan keskittyy olennaisimpaan asiaan: sopuhintaiseen alkoholiin, jota asiakkaat saavat nauttia loosien suojissa.

Haanpäällä on legendaarinen maine. Hän on vuosikymmenet kustannustoimittanut Suomen parhaita kirjailijoita ja saanut monet heistä pysymään WSOY:llä, vaikka tyytymättömyys kustantamoon on ajoittain ollut suurta.

Syy, miksi Suomen arvostetuin kustannustoimittaja on päättänyt jäädä eläkkeelle on mies nimeltä Jacques Eijkens ja ”hänen juoksutyttönsä”, kuten Haanpää toimitusjohtaja Baijarsia luonnehtii.

Kustantamon entisen omistajan Sanoman hollantilaisjohtaja Eijkens antoi viime vuonna Haanpään suojatille ja WSOY:n kultamunalle Sofi Oksaselle potkut. Syynä ennenkuulumattomaan reagointiin oli se, että Oksanen oli julkisesti arvostellut kustantamoaan ja sen johtajaa Anna Baijarsia.

Haanpää ei ole antanut anteeksi. Erityisen järkyttynyt hän oli tavasta, jolla potkut annettiin. Haanpään vastustuksesta huolimatta ulkomailla olevalle Oksaselle lähetettiin asiasta kesäkuussa 2010 vain lyhytsanainen sähköposti.

Haanpään mukaan kirjailijat ovat taiteilijoita, eivät diplomaatteja tai virkamiehiä, joiden päätehtävä on pokkuroida esimiestään.

”On aika kummallista yrittää hiljentää ihmistä, jonka koko työ perustuu sanomisen vapauteen.”

Sanoma myi WSOY:n huhtikuussa ruotsalaiselle Bonnierille. Se oli Haanpäälle iloinen uutinen, sillä kahteen vuoteen talossa ei ole puhuttu mitään kirjoista. Kaikki energia on mennyt kustantamon sisäisten sotkujen vatvomiseen.

Haanpään mukaan Sanoma pumppasi WSOY:n tyhjiin. Erityisen tympeäksi Haanpää koki sen, että kesäkuussa 2010, keskellä yhtiön sisäistä kriisiä Eijkens kertoi Helsingin Sanomien kokosivun haastattelussa pitävänsä WSOY:n kaunokirjallisuusosastoa taloudellista tappiota tuottavana taakkana.

”Itse asiassa kaunokirjallisuus on kymmenen viime vuoden aikana tuottanut WSOY:lle suuret voitot. Joku toinen omistaja olisi voinut olla siitä suunnattoman ylpeä”, Haanpää murahtaa.

Hänen mielestään kustannustaloja ei tulisi viedä pörssiin lainkaan. Kvartaalitalous ja tarkka kuukausiraportointi eivät sovellu alaan, joka elää sesongeista ja jonka tärkein pääoma ovat luovat, joskus huonostikin käyttäytyvät kirjailijat.

Haanpää sanoo suurimman muutoksen tulleen taloon toimitusjohtaja Baijarsin mukana. Hän kertoo saaneensa tukun erilaisia ohjeita, miten kirjailijoille tulisi puhua. Samalla esimiehet utelivat toistuvasti, minkälaisia keskusteluja Haanpää kirjailijoiden kanssa käy.

”Se oli käsittämätöntä. Kirjailijoiden kanssa käydyt keskustelut ovat ehdottoman luottamuksellisia. Isoin moka, minkä kustannustoimittaja voi tehdä, on pettää kirjailijansa.”

Kirjailijoiden ja johdon välien tulehduttua pahimmilleen WSOY:n ykkösjohtaja Eijkens ramppasi Bulevardilla jatkuvasti. Sofi Oksasen ohella myös Haanpää joutui moneen kertaan Eijkensin puhutteluun.

”Se oli joka kerta kuin kolmannen asteen kuulustelu. Tosin ilman kidutusta.”

Eijkens ehdotti Haanpäälle useasti, että hänen ja Oksasen kannattaisi perustaa oma kustantamo.

”Jälkikäteen ymmärsin, että hän vain yritti miettiä helppoa tapaa päästä minusta eroon.”

 Vaikka Haanpää ei ole koskaan haaveillut kaunokirjallisuuden kirjoittamisesta, saati runoillut pöytälaatikkoon, hän aikoo kirjoittaa muistelmateoksen. Kirjojen toimittamista hän saattaa jatkaa – tai sitten ei.

”Peter von Bach on ajatellut kirjoittaa vittumaiset muistelmat. En voi varastaa hänen ideaansa, mutta jotain sen tyyppistä on ehkä luvassa.”

Tulevissa muistelmissa saatetaan ehkä kertoa seuraavaa: Harri Haanpää syntyi 60 vuotta sitten Porissa, Urho Kekkosen syntymäpäivänä 3. syyskuuta. Isä työskenteli Outokummun tehtaalla, äiti Friitalan nahkatehtaassa. Lapsia oli kuusi, neljä poikaa ja kaksi tyttöä.

Harri oppi lukemaan 4-vuotiaana, ja oppikouluun päästyään hän sai lainata kirjastosta virkailijan erikoisluvalla aikuisten kirjoja. Kotona oli pieni kirjakaappi, josta löytyi muun muassa F.E. Sillanpään teoksia. Aikuisena Haanpää tosin kuuli äidiltään, että kirjat olivat kuuluneet kaapin hintaan. Ratkaisevinta oli Timo K. Mukan teosten löytäminen.

Nuori ylioppilas muutti 1970-luvun alussa Helsinkiin ja aloitti yliopistossa taidehistorian ja yleisen kirjallisuuden opinnot. Hän oli silloin jo tavannut tulevan vaimonsa, jonka kanssa sai myöhemmin kaksi lasta. Opiskeluaikoinaan Haanpää senttaili henkensä pitimiksi eri lehtiin ja Yleisradioon. 1980-luvun puolivälissä hän työskenteli Ilta-Sanomien toimittajana, mutta jättäytyi pian freelanceriksi.

Ollessaan vuoden osa-aikaisena toimittajana Kulttuurivihkot-lehdessä Haanpää sai esimieheltään tehtäväksi tutkia toimitukseen lähetettyjä käsikirjoituspinoja. Tekstinippuja oli valtava läjä, mutta vain yksi niistä teki Haanpäähän vaikutuksen.

Tekstin oli lähettänyt kirjoittajanimimerkki Rosa Liksom.

”Olin siinä vaiheessa ottamassa kauheasti etäisyyttä kirjallisuuteen, koska minusta suomalainen kirjallisuus oli tylsää. Tekstit oli tehty oikeaoppisesti, mutta ne eivät jättäneet jälkeä. Liksom oli jotain ihan uutta.”

Haanpäästä tuli Liksomin kustannustoimittaja, ja vuonna 1990 WSOY:n kirjallinen johtaja kertoi alaisilleen palkanneensa taloon pitkätukkaisen hampparin.

Vuosien varrella hamppari on taluttanut kirjailijoita takseihin ja hotelleihin, pakottanut heitä syömään, vaikka ruoka ei ole maistunut sekä kuunnellut heidän murheitaan ja ilojaan aamuyön kosteina tunteina.

”Kustannustoimittaja, joka ei juo, on kirjailijoiden silmissä poliisi.”

Hän on myös haudannut monia kirjailijoitaan, esimerkiksi Timo Pusan, Juhani Peltosen ja Arto Salmisen. Pusan kuolema oli Haanpäälle niin suuri järkytys, että se sai hänet pohtimaan alanvaihtoa. Toisessa ammatissa suhteet kollegoihin eivät ehkä olisi niin intensiivisiä ja syviä.

Tuhansia käsikirjoituksia kahlannut Haanpää pitää suomalaisen kirjallisuuden vitsauksena heikkotasoista kirjoittajakoulutusta. Hän kertoo katsoneensa kauhulla, kuinka ihmiset, joiden käsikirjoitukset ovat WSOY:llä päätyneet ö-mappiin, opettavat suvereenisti suosituilla kirjoittajakursseilla.

Haanpään mielestä kurssit ovat hioneet liian monesta nuoresta kirjoittajasta särmät. Tekstejä, jotka ovat oikeaoppisia, mutta joissa ei ole lainkaan sanottavaa, on tarjolla liiaksi. Näkemyksestä on pulaa.

”Mieluummin löytää raakileen, jossa on aivan helvetinmoiset ainekset.”

Kaikkea kirjoittajaopetusta Haanpää ei vieroksu. Pirkko Saisiota hän pitää Suomen parhaana kirjoittajakouluttajana. Saisio on kouluttanut muun muassa Sofi Oksasen ja edesmenneen Reko Lundánin.

Uransa tärkeimpänä teoksena hän pitää Sofi Oksasen Puhdistusta.

Haanpää alkoi lukea käsikirjoitusta keskellä yötä, väsyneenä ja stressaantuneena. Hän tajusi heti, että käsissä on helmi.

”Sofi kirjoitti lähihistoriasta aivan toisesta valosta, mihin aikaisemmin oli totuttu. Tiesin, että kirjasta tulisi suuri menestys.”

Lojaali. Rehti. Vanhan liiton mies. Aivan mahdoton tavoittaa.

Kustannusalalla työskentelevät ihmiset tietävät, ettei Harri Haanpäälle kannata soittaa, sillä hän ei koskaan vastaa puhelimeensa. Sähköposteihin hän saattaa reagoida, jos sille päälle sattuu. Haanpäätä etsivän onkin usein helpointa kävellä Bulevardille WSOY:n sisäpihalle, jossa tupakkaa nopein vedoin polttava mies on tuttu näky.

Haanpään entinen alainen, nykyisin Helsinki kustannuksen toimituspäällikkönä työskentelevä Jyri Hänninen sanoo, että etäisyyden ottaminen on Haanpäälle selviytymiskeino.

”En tunne ketään, jonka puhelin soisi niin häiriintyneen paljon päivän aikana. Käsikirjoitusten perään kyselevät ihmiset pommittavat häntä jatkuvasti.”

Viestinnällisen mykkyyden vuoksi Haanpäällä on kusipään maine. Hännisen mukaan Haanpää on suuri persoona, jonka kanssa työskentely vaatii myös toisilta osapuolilta särmää.

”Jos olet itse syrjäänvetäytyvä tai sinussa ei ole vastusta, niin voi olla, että tulee tunne, että Haanpää dominoi liikaakin.”

Hänninen sanoo oppineensa Haanpäältä kustannusalasta lähes kaiken. Haanpää suosii vanhanaikaista kustantamisen tyyliä: kaikki lähtee kirjasta, eikä kirjailijan tehtävä ole avautua henkilökohtaisesta elämästään lehtien sivuilla.

Haanpää halveksuu mallia, jota nykyiset kustantajat ja markkinointi-ihmiset edustavat, sillä hän ei halua tehdä kustannussopimuksia pintajulkkisten kanssa eikä muutenkaan usko brändiajatteluun. Tämän vuoksi Haanpää onkin ajautunut kahnauksin WSOY:n johdon kanssa.

Hänninen sanoo arvostavansa suuresti Haanpään linjaa, joka on Suomessa käymässä harvinaiseksi.

”Pahoin pelkään, että Harri Haanpää on viimeinen lajiaan.”

Harri Haanpää

• Kustannustoimittaja ja kustantaja Harri Haanpää on syntynyt Porissa vuonna 1951. Hän asuu Helsingin Töölössä vaimonsa kanssa.
• Haanpäällä on vuonna 1975 ja 1978 syntyneet lapset ja kolme lastenlasta.
• Opiskellut Helsingin yliopistossa yleistä kirjallisuustiedettä ja taidehistoriaa.
• Haanpää on ollut Suomen tunnetuimpien kirjailijoiden, kuten Rosa Liksomin, Jari Tervon ja Sofi Oksasen kustannustoimittaja.
• Harrastaa kirjojen toimittamista.

Tweet