Limenvihreää arvopuppua

2.9.2008

Jehki Härkönen

Jutta Urpilaisen piti olla puolueensa pelastaja, nuori johtaja, joka ottaa poliittisen tilan haltuunsa. Juuri niin kuin suuret ikäluokat 70-luvulla.

Mutta hän tuntuukin olevan uusi riippakivi sosiaalidemokraateille. Eero Heinäluoma oli epäkarismaattinen jyrä. Urpilainen on tyhjää kumiseva tynnyri, joka korvaa poliittiset kannanotot epämääräisillä nousevan auringon julistuksilla.

Mutta tyhmäksi Urpilaista ei voi sanoa. Sama strategia nosti Jyrki Kataisen ja kokoomuksen hallitsevaan asemaan suomalaisessa poliittisessa julkisuudessa, puhumattakaan sen vaikutuksesta Barack Obaman kampanjaan Yhdysvalloissa.

Demareiden valtaan ja vallankäyttöön kyllästyneet politiikan toimittajat eivät vain ole päästäneet Urpilaista yhtä helpolla.

Nuoret, nousevat kärkipoliitikot eivät enää puhu siitä, miten yhteiskuntaa pitäisi muuttaa. Sen sijaan he puhuvat arvoistaan: siitä, mitä asioita he kunnioittavat ja mitä tuomitsevat.

Samalla heidän puheensa etääntyvät yhä kauemmas siitä, mitä päivänpolitiikassa oikeasti tapahtuu.

Vuonna 1932 Franklin D. Roosevelt nousi Yhdysvaltain presidentiksi New Deal –ohjelmallaan. New Deal oli merkittävä taloudellinen reformi, mutta myös hieno retorinen uuden ajan julistus.

Vuonna 2008 Barack Obama käyttää samoja tehokeinoja. Hänen lauseensa on Yes We Can, mutta toisin kuin New Deal, se on vain lause, eikä sen takana ole minkäänlaista poliittista ohjelmaa.

Sen sijaan se kuvaa arvoja, ajatusta abstraktista yhdessä tekemisestä ja onnistumisesta.

Myös vihreät seuraa tässä asiassa poliittisia trendejä. Vihreiden limenvihreisiin kansiin painetun, ulkoisesti pölynimurin käyttöopasta muistuttavan periaateohjelman tärkein kohta, heti sisällysluettelon jälkeen, on annettu arvoille.

Jos vihreiden arvoista poistaisi sanan ”feminismi”, ne voisi siirtää sellaisenaan vaikkapa kokoomuksen tai keskustan ohjelmiin.

Tämä johtuu siitä, että arvo on käsitteenä epäpoliittinen. Arvo on henkilökohtainen halu, joka voi ottaa hyvin monenlaisia konkreettisia poliittisia muotoja.

Arvot ovatkin keskeisessä asemassa yritysten markkinoinnissa, koska puhumalla niistä on mahdollista vedota ihmisiin ilman todellisia tekoja.

Historian kiihtyminen on viime vuosikymmenien merkille pantavin poliittinen ilmiö. 2000-luvun alussa poliittisen keskustelun täyttivät Yhdysvaltain asema ainoana poliittisena supervaltana, kiihtyvä globalisaatio ja tietoteollisuuden nousu.

Nyt, muutamassa vuodessa, kaikki on jo toisin. Keskeistä onkin yhtäkkiä suurvaltojen sodan uhka, protektionistinen geopolitiikka ja niukkojen luonnonvarojen hallinta.

Tällä vauhdilla muuttuvassa maailmassa ei ole helppo luoda poliittisia linjoja, sillä ne vanhenevat muutamassa vuodessa. Pakeneminen mitään sanomattomiin arvoihin on houkutteleva vaihtoehto.

Poliittisten ohjelmien rooli pienenee jatkuvasti, etenkin ryhmäkurittomissa vihreissä.

Vuonna 2006 vihreät hyväksyivät uuden periaateohjelman, jossa vaadittiin luterilaisen ja ortodoksisen kirkon erityisaseman purkamista. Puoluejohto irtisanoutui linjauksesta heti kokouksen jälkeen.

Vapaa-ajattelijain liitto vaatikin vihreiltä periaateohjelmaa, johon on erikseen merkitty kohdat, joista puoluejohto irtisanoutuu.

Vuonna 2005 vihreät hyväksyivät tietoyhteiskuntaohjelman, jossa todettiin, että tekijänoikeussuojaa ei ainakaan pidä enää vahvistaa. Seuraavana syksynä suurin osa vihreiden eduskuntaryhmästä äänesti tekijänoikeuksien koneellisen suojaamisen puolesta.

Lakia vastaan kampanjoinut Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto totesi Helsingin Sanomissa puolueen ampuneen itseään jalkaan ja nuorisojärjestöään päähän.

Vuonna 2004 vihreät äänestivät demokratiaohjelmastaan pois äänestysikärajan laskemisen 16 vuoteen. Samaisen ohjelman yhä ollessa voimassa vihreiden puoluesihteeri on esiintynyt näkyvästi äänestysikärajan laskemisen puolesta ja vihreä oikeusministeri aikoo käynnistää selvityksen asiasta.

Vastareaktioita ei ole kuulunut, sillä kukaan ei enää muista koko demokratiaohjelman olemassaoloa.

Listaa voisi jatkaa epämääräisemmin esimerkein. Jos ”kaikilla Suomessa asuvilla on oltava oikeus peruspalveluihin” (periaateohjelma, s. 26), miksi vihreät jättävät edistämättä romanikerjäläisten tai venäläisten prostituoitujen peruspalveluita?

Universalismi hyväksytään julistustasolla, mutta toimintaan nämä radikaalit vaatimukset eivät yllä.

Vihreiden ohjelmatyö on täysin lamassa. Ohjelmamme ovat joko täynnä arvoja ja abstrakteja oikeuksia tai sitten ne ovat päivänpoliittista referenssimateriaalia, toimenpide-ehdotuskokoelmia.

Kunnollisia poliittisesti linjaavia ohjelmia vihreillä ei ole sen enempää kuin muillakaan puolueilla. Ja kun ei ole ohjelmia, ei ole myöskään poliittista voimaa.

Kyky radikaaleihin poliittisiin uudistuksiin nimittäin nousee hyvistä ohjelmista. Hyvä poliittinen ohjelma, kuten Forssan ohjelma tai Kommunistisen puolueen manifesti, kykenee ilmaisemaan kourallisen tärkeimpiä poliittisia tavoitteitaan tiiviisti ja selkeästi, mielellään alustaen ne analyysillä maailman tilasta.

Hyvä ohjelmatyö sitouttaa kaikki puolueen piiriin kuuluvat ajamaan samoja tavoitteita.

Tweet