Voidaanko ilmastonmuutos saada kuriin, kun Afrikka kasvaa ja vaurastuu?

17.5.2019 16.45

Lasse Leipola

Ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää kompromissia talouskasvun ja päästökehityksen välillä. Ristiriita ei ole missään niin polttava kuin Afrikassa.

”Lääkäri, insinööri, opettaja, lentäjä...”

Tulkki luettelee englanniksi ammatteja, joita pienen etiopialaiskylän lapset huutelevat amharan kielellä. Olen kysynyt heiltä, mitä he haluavat tehdä aikuisina. Kaikilla lapsilla on unelmia tulevaisuudestaan. Näiden lasten haaveet ovat erityisen kiinnostavia.

Heillä on selvästi vanhempiaan paremmat mahdollisuudet omien haaveidensa toteuttamiseen. He ovat määrittämässä Afrikan suuntaa.

Tässä Etiopian pohjoisosassa sijaitsevassa Addis Alemin kylässä ihmisten elintasoa on nostettu Suomen kehitysyhteistyön tuella. 12 vuotta sitten valmistunut vesipiste tarjoaa paitsi turvallista juomavettä myös mahdollisuuden peseytymiseen ja karjan juottamiseen. Kyläläiset kertovat elintason parantuneen huimasti, minkä ansiosta lapset ovat terveempiä ja pystyvät siten paremmin käymään koulussa.

Saharan eteläpuoleinen Afrikka nousee vähitellen äärimmäisestä köyhyydestä, mikä avaa maanosan lapsille aivan uusia mahdollisuuksia. Alueen talous on nelinkertaistunut 2000-luvulla ja väkilukuun suhteutettunakin yli kaksinkertaistunut.

Yhä harvempi kärsii nälästä. Yhä useampi saa ainakin jonkinlaisen koulutuksen. Sama kehitys, joka antaa Addis Alemin lapsille paremmat edellytykset unelmiensa toteuttamiseen, uhkaa planeetan tulevaisuutta.

Jos Afrikan väestön ja talouden kasvu lisää päästöjä samoin kuin muualla maailmassa on käynyt aiemmin, voidaan haaveille ilmastomuutoksen hillinnästä jättää jäähyväiset.

Elintason parantuminen on pienentänyt lapsikuolleisuutta ja kääntänyt Afrikan väkiluvun nopeaan kasvuun. YK ennustaa maanosan väkiluvun kolminkertaistuvan vuosisadan loppuun mennessä. Vuoden 2100 paikkeilla väestönkasvu alkaa tasaantua, mutta Afrikasta on tulossa maailman väkirikkain maanosa seuraavan sadan vuoden aikana.

Tällainen väestönkasvu tuo ongelmia. Kasvava väestö pakkautuu kaupunkeihin hakemaan työtä ja toimeentuloa. Vuoteen 2035 asti uusia työpaikkoja pitäisi syntyä kaksi kertaa nopeammin kuin aiemmin. Jos työtä ei ole tarjolla, konfliktien riski kasvaa. Samaan aikaan ilmastonmuutos kurittaa maataloutta, jonka pitäisi pystyä tuottamaan ravintoa yhä suuremmalle joukolle ihmisiä ja vientiin.

Maapallolla ei ole varaa siihen, että Afrikka kasvaa ja vaurastuu samoin kuin muut maanosat sitä ennen – polttamalla fossiilisia polttoaineita. Ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta on välttämätöntä, ettei Afrikan väestön ja talouden kasvu aiheuta samanlaista päästöjen kasvua, kuin Aasiassa viime vuosikymmeninä.

”YK:n ilmastopaneelin karut viestit ovat hapattaneet lupaukset globaalista tavarataivaasta. Afrikasta ei tule uutta Kiinaa, sillä automaatio ja kasvava hiilijalanjälki kyseenalaistavat tulevaisuuskuvan maailman tehtaana”, Pohjoismaisen Afrikka-instituutin johtaja Iina Soiri muotoili maaliskuun Kehitys-lehdessä.

Jos puhuu Afrikan päästöistä, törmää kahteen väitteeseen. Ensimmäinen on tuttu kansainvälisistä ilmastoneuvotteluista: ilmastonmuutos on muiden maanosien kasvun ja historiallisten päästöjen aiheuttama ongelma, josta afrikkalaiset joutuvat jo kärsimään muita enemmän. Siksi olisi kohtuutonta, että ilmastonmuutoksen hillintä rajoittaisi Afrikan kehitystä.

Toiseksi afrikkalaisten päästöt ovat maailman pienimpien joukossa. Niiden kohtuullinen kasvu ei olisi globaalissa mittakaavassa kovin merkittävää. Esimerkiksi suomalaisten päästöt ovat henkeä kohden laskettuna noin kymmenen tonnia. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa keskiarvo jää tonniin tai kahteen melkein kaikissa maissa.

Kuivuus, tulvat ja niiden aiheuttamat konfliktit ja nälänhädät ovat jo nyt aivan liian tavallisia Afrikassa. Ilmaston lämpeneminen tekee näistä ilmiöistä yleisempiä ja rajumpia. Kuten maaliskuussa Mosambikiin iskenyt Idai-myrsky osoitti, monet Afrikan alueet ovat hyvin haavoittuvia äärisäiden tuhoille.

Riskikonsulttiyhtiö Verisk Maplecroft varoitti viime syksynä, että ilmastonmuutoksen aiheuttamien ongelmien – kuten kuumuuden ja kuivuuden – aiheuttama riski on niin suuri, että se uhkaa kuihduttaa sijoituksia maanosan suurimpiin kaupunkeihin.

Vaikka Afrikka joutuu kärsimään enimmäkseen muiden aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta, ei sen omaa päästökehitystä voi jättää huomiotta. Afrikan maiden päästöt ovat jo nyt kaksi kertaa suuremmat kuin kansainvälisen lentoliikenteen aiheuttamat. Nigerian päästöt ovat kaksi kertaa suuremmat kuin Suomen.

Väestönkasvu ei ole ilmaston kannalta niin suuri ongelma kuin saattaa aluksi vaikuttaa. Esimerkiksi Kiinan päästöt ovat noin kolminkertaistuneet 2000-luvulla, vaikka väkiluku on kasvanut alle kymmeneksellä. Samana aikana EU:n päästöt ovat laskeneet, vaikka väestö on kasvanut.

Väestönkasvu ei ole myöskään pitkällä aikavälillä hakattu kiveen. YK:n ennusteissa Afrikan väkiluku on vuosisadan puolivälissä muutaman sadan miljoonan ihmisen tarkkuudella kaksi ja puoli miljardia. Vuosisadan loppuun mennessä vaihtoehtojen skaala ulottuu kolmesta miljardista yli kuuteen miljardiin. Lopputulosta ei määrää sattuma vaan ihmisten tekemät päätökset.

Etiopialaisen pikkukylän poikien kaltaiset lapset vanhempineen aiheuttavat niin vähän päästöjä, ettei niillä ole globaalissa mittakaavassa juuri merkitystä. Mutta kun pojat alkavat saavuttaa unelmiaan – ei ehkä ihan aina lääkärin takkia tai lentäjän lakkia, mutta keskiluokkaisen kaupunkielämän ja siihen liittyvän kulutustason – väestönkasvu vaikuttaa myös päästöihin.

Talouskasvu kasvattaa siis päästöjä selvästi suoremmin kuin väestönkasvu. Kukaan ei kiistä, etteikö Afrikka pidä nostaa köyhyydestä. Onhan se myös keino hillitä väestönkasvua.

”Jokainen äärimmäiseen köyhyyteen jäänyt sukupolvi tuottaa vielä suuremman sukupolven jälkeläisiä. Ainoa toimivaksi osoitettu keino väestönkasvun hillitsemiseksi on äärimmäisen köyhyyden lopettaminen ja paremman elämän, koulutuksen ja ehkäisyn tarjoaminen ihmisille”, edesmennyt ruotsalainen kehityskysymyksiin erikoistunut lääkäri Hans Rosling kirjoitti kirjassaan Faktojen maailma.

Tästä syntyy ristiriita, jota ekonomisti Kate Raworth kuvaa Doughnut Economics -kirjassaan näin:

”Yksikään maa ei ole koskaan onnistunut lopettamaan inhimillistä kärsimystä ilman kasvavaa taloutta. Eikä yksikään maa ole koskaan onnistunut lopettamaan ympäristön tuhoamista talouden kasvaessa.”

Raworthin ratkaisu on kirjan nimen mukaisesti donitsin mallinen. Ihmiskunnan kehitys pitäisi hänen mukaansa saada kahden sisäkkäisen kehän väliselle alueelle. Sisempi kehä kuvaa inhimillisten kehitystarpeiden – kuten ravinnon, koulutuksen ja tasa-arvon – minimitasoa. Ulompi kehä taas kuvaa planeetan rajoja: luonnonvarojen riittävyyttä, ilmastonmuutosta tai biodiversiteettiä.

”Tavoite tuntuu pelottavalta, kun ottaa huomioon sen, että olemme molemmin puolin rajojen ulkopuolella ja kaukana tasapainosta”, Raworth kirjoittaa.

Raworthin donitsin rajojen ylittyminen tuntuu Etiopiassa. Sisärengas on monilta osin vielä kaukana. Etiopia on maailman vähiten kehittyneiden maiden joukossa. Yli kolmannes alle viisivuotiaista lapsista kärsii aliravitsemuksesta, aikuisväestöstä alle puolet osaa lukea ja neljännes väestöstä elää äärimmäisessä köyhyydessä.

Köyhyydestään huolimatta Etiopia on lähellä planeetan kestokyvyn rajoja. Sähkö on lähes pelkästään uusiutuvaa vesivoimaa, mutta esimerkiksi ruoanlaitossa energia tulee enimmäkseen puun  poltosta. Ilmastopolitiikkaa arvioiva Climate Action Tracker nostaa maan ilmastopolitiikan maailman edistyksellisimpien joukkoon. Silti se ei ole linjassa puolentoista asteen tavoitteen kanssa.

Ennen kaikkea Etiopiassa näkyy se, miten donitsin ulkoreuna on ylittynyt muualla maailmassa jo pitkään. Ilmaston lämpeneminen on arkea. Se tuo kuivia kausia tai tulvia, jotka aiheuttavat satovahinkoja ja maan sisäistä siirtolaisuutta. Heikkenevät viljelyolosuhteet ovat vakava ongelma maassa, jossa yli kaksi kolmasosaa väestöstä saa elantonsa maataloudesta. Ilmastonmuutos uhkaa myös maan tärkeimmän vientituotteen, kahvin, viljelyä.
Samaan aikaan maan talous kasvaa vauhdilla.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi talouskasvun olevan Afrikan nopeinta – jopa 8,5 prosenttia vuodessa. Koko Afrikan talouskasvu on noin kolmen prosentin luokkaa. Kaikkialla maailmassa ollaan kiinnostuneita Afrikasta liikekumppanina. Kauppa Kiinan kanssa on kolminkertaistunut vuosikymmenessä. Eurooppa, joka on yhä Afrikan suurin kauppakumppani, on käynnistämässä 60 miljardin euron sijoitusohjelmaa.

Monessa Euroopan maassa on saavutettu päästöjen ja talouskasvun irtikytkentä: päästöt on saatu laskuun, vaikka talouden kasvu jatkuu. Raworthin kirjassa kuitenkin muistutetaan, että päästöt ovat nopeimmillaan pienentyneet vain muutaman prosentin vuodessa, kun tarvittava tahti olisi moninkertainen.

Länsimaissa talouskasvun välttämättömyyden kritiikki – jota myös Raworth kirjassaan esittää – perustuu ajatukseen siitä, että nykyisen kokoinen talous tuottaa riittävästi hyvinvointia, kunhan se pystytään jakamaan tasaisemmin. On perusteltua pohtia, tarvitseeko keskiverto suomalainen enemmän, tai riittäisikö tasaisempi tulonjako korjaamaan yhteiskunnan huono-osaisten ongelmia.

Sen sijaan Etiopian tapauksessa on selvää, että jaettava kakku on liian pieni nykyiselle sadan miljoonan väestölle – puhumattakaan tulevaisuuden huomattavasti suuremmasta väestöstä. Tasajaolla yhden etiopialaisen osuus maan bruttokansantuotteesta on noin 700 euroa vuodessa.
Siksi kansainvälissä kestävän kehityksen tavoitteissa asetetaan köyhimpien maiden talouskasvulle seitsemän prosentin vuositavoite. Yksi niin sanotun Agenda 2030:n päätavoitteista on kaikkia koskevan kestävän talouskasvun edistäminen. Väestönkasvuun ei agendan tavoitteissa suoraan viitata.

Onko Afrikan kehitys ja ilmastonmuutoksen torjunta sovitettavissa yhteen? Hyvä uutinen on se, että Afrikan kehitykseen on käytettävissä paljon puhtaampaa ja edullisempaa teknologiaa kuin Aasiassa vuosikymmeniä sitten. Maantiede antaa erinomaiset mahdollisuudet varsinkin aurinkoenergian tuottamiseen.

Afrikasta tuli nopeasti mobiilimaksamisen edelläkävijä. Se valaa uskoa siihen, että uutta teknologiaa voidaan ottaa ripeästi käyttöön. Perinteisten toimijoiden ja tarpeellisen infrastruktuurin puute loi edellytykset mobiilipankeille. Voi kuvitella, että  myös energiantuotanto ja -jakelu voi olla hajautetumpaa ja innovatiivisempaa kuin perinteisissä teollisuusmaissa.

Nopea muuttoliikenne kaupunkeihin pakottaa monet Afrikan maat rohkeaan kaupunkisuunnitteluun. On myös ilmaston etu, jos tulevat afrikkalaiset suurkaupungit välttyvät pakokaasun katkuisilta ruuhkilta ja mittavalta fossiilisen sähkön kulutukselta.

Viime syksynä julkaistu YK-raportti Industries without Smokestacks hahmottelee Afrikalle tulevaisuutta, jossa talouskasvu perustuu perinteisen raskaan teollisuuden sijaan palveluihin ja pitkälle jalostettuihin tuotteisiin.

Lupaavina esimerkkialoina mainitaan monille Afrikan maille tärkeät leikkokukkien tuotanto, turismi ja IT-palvelut. Esimerkeistä kaksi ensimmäistä tosin nojaa lentoliikenteeseen, joka aiheuttaa suuria ilmastopäästöjä.
Raportin yhteenveto mainitsee mobiilirahan, drone-kuljetukset ja aurinkopaneelit esimerkkeinä innovaatioista, jotka sopivat erityisen hyvin Afrikan olosuhteisiin ja joiden avulla se voi hypätä perinteisten kehitysvaiheiden yli.

Optimismia rajoittaa se, että osalla Afrikan maista on maaperässään merkittäviä fossiilisten polttoaineiden esiintymiä. Öljy on vielä vuosikymmeniä liian arvokasta ja käyttökelpoista, että Nigerian kaltainen maa malttaisi olla käyttämättä tai myymättä sitä. Rikkaammatkaan maat eivät ole tässä suhteessa sen parempia.

Matkani Etiopiaan oli Suomen ulkoministeriön järjestämä. Ymmärrettävästi vierailukohteet olivat siksi paikkoja, joissa kehitysyhteistyö on tuonut hyviä tuloksia.

Kyse ei ole vain oman kilven kiillotuksesta, sillä viime syksynä eduskunnalle annetussa kehitysyhteistyön tulosraportissa todettiin, että Suomen kehitysyhteistyön ansiosta muun muassa yhä useampi lapsi saa koulutusta ja yhä useammalla naisella on mahdollisuus ehkäisyyn. Kaikkiaan kehitysavusta hyötyneiden ihmisten määrä mitataan miljoonissa.

Matkalla kävi entistä selvemmäksi, että inhimillinen kehitys ja ilmastonmuutoksen hillintä ovat usein ristiriidassa. Jutun alussa mainittujen poikien kotikylään vievä tie on niin huonokuntoinen, että sitä voi ajaa vain maastoautolla ja silläkin vain kävelyvauhtia. Niinpä pojat haaveilevat elämästä kaupungissa, jossa on autoja ja kunnollisia teitä.

Tai kun Suomen tukema pienviljelijä saa lainaa elämänsä kehittämiseen, hän sijoittaa rahat ilmastoa lämmittävää metaania hönkiviin vuohiin. Afrikan kehityspankin tuella syntynyt kastelujärjestelmä on tuonut työtä ja hyvinvointia, joka perustuu osittain vihannesten viemiseen lentorahtina Eurooppaan.

Ratkaisut ovat inhimillisesti ymmärrettäviä ja taloudellisesti järkeviä. Ne tukevat kehitysyhteistyön tavoitetta, mutta  lähes väistämättä lisäävät päästöjä.

Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen ovat Suomen kehitysyhteistyön painopisteitä, mikä näkyy muun muassa uusiutuvan energian hankkeiden tukemisessa. Toisaalta viimesyksyinen tulosraportti varoitti, että kehitysyhteistyöhön kohdistuneet leikkaukset ovat osuneet erityisesti ilmastotoimien rahoitukseen.

Ilmastotalkoita ei tehdä pelkästään planeetan, vaan myös ihmisten vuoksi. Päästöjen vähentäminen ei voi ajaa inhimillisten perustarpeiden ohitse.

Kaikista päästöistä pitää pyrkiä eroon, mutta jotkut päästöt ovat perustellumpia kuin toiset. Etiopialaisen pikkukylän pojilla ja tytöillä on oikeus paitsi unelmiinsa myös niiden toteuttamiseen.

Tweet