Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Maxim Usik
18.6.2019 17.42
Ilmastonmuutoksen maailma on epävarma. Siksi lapselle kannattaa opettaa joustavaa ajattelua ja yhteisöllisyyttä.
Ilmastonmuutos voi saada vanhemmat murehtimaan lapsensa tulevaisuutta.
”Lapseni voi joutua aikuisena kohtaamaan vaikeita asioita, kuten ilmastopakolaisuutta tai ruokahuollon puutteita. Hän voi kokea nämä asiat myötätunnon tai yhteisöllisyyden kautta. Ehkä ilmastonmuutos ei vaikuta hänen onnellisuuteensa kovin paljon”, pohtii Ilmastovanhempien puheenjohtaja Sampo Koistinen.
”Lapsuus ei tuhoudu siihen, että lapsi tietää ilmastonmuutoksesta”, Koistinen sanoo.
”Jos lapsen opettaa toimimaan aktiivisesti ilmastonmuutosta vastaan, kokemus voi olla voimaannuttava.”
Vaikka tulevaisuus huolettaa, lapsen kyky tuntea iloa pitää säilyttää.
”Aikuisten pitää huolehtia siitä, että itse säilyttävät rohkeuden kokea iloa. Stressipuhe pois!” sanoo ruokaosuuskunta Oma maan hallituksen jäsen Ulla Pulkka.
”Jos yhteisöllisyyden ottaa osaksi omaa elämäänsä, siitä tulee osa lapsenkin elämää. Kestävän yhteisön kanssa vaikeudet on helpompi kestää”, Koistinen sanoo.
Helppo ratkaisu voi olla vaikka ilmastojärjestöön liittyminen. Yhteisö voi olla myös laajennettu perhe tai paikallisyhteisö. Ilmastonmuutoksen maailmassa on tarvetta tiiviille yhteisöllisyydelle, joka käsittelee konkreettisia asioita, kuten ruoan ja energian saantia, tai auttaa ilmastopakolaisia.
Emme tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
”Joustavuus on perusasia, jota tarvitaan muutoksista selviämisessä. Joustavuutta voi ehkä parhaiten opettaa kiinnittämällä huomiota omaan suhtautumiseensa tulevaisuuteen. Tulevaisuus ei ole betonoitu, vaan se muuttuu koko ajan valintojemme mukaan”, sanoo ympäristökasvattaja Pinja Sipari.
Ilmastonmuutokseen liittyvät tosiasiat ja mittakaava kannattaa hallita. Siten pystyy kertomaan lapselle, millä on merkitystä ja mikä on sivuseikka.
”Keskitytään ilmaston ja perheen hiilijalanjäljen kannalta olennaisiin ratkaisuihin: yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, lentämisen ja autoilun vähentämiseen ja kasvisruoan suosimiseen. Tehdään näkyväksi asumisen päästöt ja perheen niihin liittyvät valinnat”, Sipari luettelee.
”Arvot pitää puhua auki lapsille ja perustella esimerkiksi kulutusvalintansa niillä. Rehellisyys ja suora havainto arvojen ja valintojen yhteydestä palkitsee”, Sampo Koistinen kuvaa.
Esimerkkejä arvojen mukaan elämisestä ovat maateitse tehdyt lähilomat, kasvisruoka arkiruokana, tavaran korjauttaminen uuden ostamisen sijaan ja laadun painottaminen hinnan sijasta uutta ostaessa.
”Tämän ei tarvitse tarkoittaa tylsyyttä, vaan enemmän yltäkylläisyyttä niissä asioissa, jotka tuntuvat sydämessä tärkeiltä: yhteistä aikaa, huomiota rakkailta, yhteyden tunnetta, kiireettömyyttä ja kuuntelemista”, Koistinen sanoo.
Elämäntapamme on monesti ristiriidassa arvojemme kanssa.
”Arvoista, ja niihin liittyvistä tunteista, pitäisi puhua enemmän. Pitää uskaltaa myöntää lapsellekin milloin arvot ja teot ovat ristiriidassa keskenään”, sanoo ympäristökasvattaja Sipari.
”Etenkin opettajat kipuilevat tämän kanssa. Miten opettaa lapsille että lentäminen on pahasta, kun itse käy hiihtolomalla Kanarialla?”
Yhteiskuntamme on toiminut viime vuosikymmenet niin hyvin, että aktiivinen kansalaisuus on unohtunut. Ilmastonmuutos on osoittanut, että aktiivisuutta vaaditaan. Vanhemmat ovat avainasemassa aktiivisen kansalaisuuden opettamisessa.
”Lapsista tulee aktiivisia kansalaisia, kun perhe on yhdessä aktiivinen: toimii järjestöissä, käy mielenosoituksissa ja osallistuu politiikkaan”, Pinja Sipari luettelee.
Ruoan kasvatuksen ja hankkimisen perustaidot on hyvä opettaa lapselle.
”Kyse ei ole siitä, että opettaisi lapsen selviytymään yksin metsässä. Lapselle voi opettaa miten ollaan yhdessä omavaraisia: Autetaan lasta nauttimaan itse tekemisestä ja ongelmanratkaisusta, ja keksitään kuka osaisi auttaa asioissa, joita ei itse hallitse”, sanoo Ulla Pulkka.
Käytännössä omavaraistaitoja voi opettaa lapselle liittymällä kumppanuusmaataloutta harjoittavaan yhteisöön. Tällaisia ruokaosuuskuntia toimii Suomessa noin 13, joista osa viljelee yhtä kasvia, osa pyrkii täyteen omavaraisuuteen.
”Esimerkiksi ruokaosuuskunta Oma Maassa voi oppia ruoan kasvattamisen lisäksi luonnon tasapainon ylläpitämistä, ruoan säilömistä, nikkarointia, energiantuotantoa ja tuntea yhdessä tekemisen voimaa. Lasten kanssa voi aina tulla talkoilemaan”, Pulkka sanoo.
maailmanparannuskoulu  ilmastoahdistus  ilmastokriisi 
Tweet