iStock

Moni työ on hevonpaskaa – turhaa tai haitallista ympäristölle

29.11.2018 12.10

Riikka Suominen

Tänä syksynä kaikkialla tunnutaan puhuvan DJ Ibusalin Pilalla-biisistä ja tuoresta kirjasta Bullshit Jobs.

Teosten suosio perustunee siihen, että moni tunnistaa itsensä niistä. 

Bullshit Jobs kertoo siitä, millaiseen hölynpölyyn nykyinen työelämä perustuu. Kirjan on kirjoittanut antropologi David Graeber London School of Economicsista.

Hevonpaskatyöt ovat toimisto- ja esimiestöitä, joiden tekijästä tuntuu, ettei hänen työllään ole mitään vaikutusta yhteiskuntaan.

Graeber viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan useampi kuin joka kolmas britti ja hollantilainen sanoo, ettei hänen työssään ole järkeä.

Hevonpaskatyöt ovat hyvin palkattuja ja arvostettuja. Siis eri asia kuin paskaduunit, eli huonosti palkatut epäsäännölliset ja osa-aikaiset työt.

Hevonpaskatyöt murentavat moraalia. On väärin, että nettimainosten kehittäjä tai verovälttelyä neuvova juristi tienaa paljon enemmän kuin elämää ylläpitävää, välttämätöntä työtä tekevä maanviljelijä tai kätilö.

David Graeber kehottaa miettimään, huomaisiko joku, jos et olisi töissä. Tällä mittarilla koulun ruokalan henkilökunta tai jäteauton kuljettaja ovat tärkeämpiä kuin sijoitustuotteiden suunnittelija.

Vallitsee lähes käänteinen suhde sen välillä, kuinka paljon työ hyödyttää suoraan toisia, ja kuinka paljon siitä saa palkkaa. Graeberin mukaan tämä epäkohta on ollut omiaan ruokkimaan suorittavan työn tekijöiden kiukkua ja sitä kautta oikeistopopulismin nousua.

Palkkaan ei vaikuta kovin paljoa se, tuottaako työ yhteiskunnalle lisäarvoa.

En itsekään ymmärrä, miksi päätoimittajalle maksetaan niin paljon enemmän kuin lastenhoitajalle. Se ei voi mitenkään johtua siitä, että olisi vaikeampaa tehdä lehtiuudistus kuin opettaa leikki-ikäisille tunteiden käsittelyä.

Mutta jostain syystä rahaa ei riitä niille, jotka pelastavat ihmisiä hoitajina, sosiaalityöntekijöinä ja palomiehinä, tai tuottavat ruokaa ja korjaavat esineitä.

Markkinatalous, jonka väitetään tasaavan kysynnän ja tarjonnan eroa, ei auta tähän.

Lastensuojelussa on työvoimapula, mutta tekijöitä ei löydy. Kukapa haluaisi olla se ylikuormitettu sosionomi, jonka vahtivuorolla joku kuolee, kun lastensuojelu ei ehdi auttaa?

Pääkaupunkiseudulla on puuttunut pitkään satoja lastentarhanopettajia. Koska vaativaan työhön ei ole löytynyt pienellä palkalla koulutettuja ihmisiä, on tingitty lain vaatimuksista.

Palkan korottamiseen eivät kaupunkien budjetit ole taipuneet. Viimein vuodenvaihteessa lastentarhanopettajat saavat 175 euroa lisää kuussa.

Suomessa työn arvostus on perinteisesti niin suurta, että työtään turhana pitäviä voi olla vähemmän. Silti epäilen, että täälläkin on heitä, joilla on kuukausiraporttia, myyntiexceliä tai markkinoinnin vuosikelloa laatiessa olo, ettei homma ole erityisen mielekästä. 


Mielekkyys on tärkeää varsinkin milleniaaleille, eli 1990-luvun jälkeen syntyneille. He ovat vaativia rekrytoitavia.

Firmat ovat tajunneet, että työntekijöitä pitää motivoida niihinkin töihin, joiden tarpeellisuus on kyseenalaista. Niinpä yritykset kuoruttavat turhat – jopa maapallolle haitalliset – hommat kauniilla tavoitteilla.

Halpaa vaatejätettä maailmalle kauppaava ketju mahdollistaa jokaiselle persoonan ilmaisun vaatteiden keinoin. Matkapuhelimia kauppaava firma ”yhdistää ihmisiä”. Johtamisjärjestelmiä laativa yritys ”synnyttää kasvua ihmisistä”. 


IT-firmojen hokema siitä, kuinka maailma paranee koodi kerrallaan, on sellainen klisee, että tv-sarja Silicon Valleyssa making the world a better place -lauseesta tehtiin kestovitsi.

Varmasti osa it-sovelluksista parantaa ihmisten elämänlaatua. Mutta yhtä varmasti it-firmat tekevät myös lentokoneiden viihdepalveluita, tablettinäyttöjä kaupan ostoskärryihin ja hotelliketjujen kanta-asiakassovelluksia.

Palveluita, joiden on vaikea nähdä parantavan maailmaa.

Työllisyyden nostoa vaativat vetoavat verotuloihin. Hyvinvointivaltio vaatii, että mahdollisimman moni on töissä. Riippumatta siitä, onko työssä järkeä.

Ilmastokriisi pakottaa katsomaan työllisyyttä uudella tavalla.

Tällä hetkellä yksilön ilmastovalinnat liittyvät aina kulutukseen: ostaako uusiutuvaa sähköä ja matkustaako junalla. Työnteon vähentäminen mielletään hyvinvointivaltion ylläpidon kannalta vastuuttomaksi.

”Pitää keskustella kestävän kulutuksen lisäksi myös kestävästä työstä”, sanoo tutkija ja liiketoiminnan opettaja Timo Järvensivu Aalto-yliopistosta.

Hän on kirjoittanut aiheesta paljon, muun muassa Kelan vuonna 2012 julkaisemaan teokseen Yhteyksien kirja – Etappeja ekososiaalisen hyvinvoinnin polulla.

Ilmastokriisin maailmassa on ratkaisevaa, miten ihmiset  ansaitsevat kestävästi elantonsa ja pitävät yllä hyvinvointia.

Pitää katsoa myös työn laatua, ei vain sen määrää. Työ joka lisää kasvihuonepäästöjä ei voi olla kannustettavaa. Emmehän halua lisää palkkamurhaajia tai huumekauppiaitakaan, vaikka se kohentaisi työllisyyttä.

Pidämme noita töitä moraalittomina. Samalla tavalla pitää ottaa huomioon muidenkin töiden arvo yhteiskunnalle.

Tällä hetkellä monen työn anti yhteiskunnalle on lähinnä maksetut verot.

”Mitä arvokasta esimerkiksi mainosteollisuus tuottaa ihmisille, jos siivotaan verotulot pois?” kysyy Järvensivu.

Hänestä pitää puhua siitä, mitä yhteiskuntana haluamme maksaa eri asioista. Päättäjien pitää muuttaa verotusta ja kannusteita sen pohjalta, mikä on arvokasta.

”Lopetetaan höpötys siitä, että vain kysyntä ja tarjonta määräisivät hinnat. Hinnat pitää asettaa arvopohjaisesti. Sitä kutsutaan politiikaksi kun yhdessä arvotetaan asioita”, Järvensivu sanoo.

Miten päästä eteenpäin DJ Ibusalin kuvaamasta tilanteesta, jossa työelämä, politiikka ja hyvinvointi ovat pilalla, pelkkää paskaa tilalla? Kenen on käännettävä kurssi.

Järvensivun mukaan meidän kaikkien.

”Me kaikki olemme poliittisia olioita. Politiikan teko ei ole kenenkään muun tehtävä.”

Järvensivun mukaan on valheellista väittää vain tekevänsä työtä ja maksavansa veroja.

”Jo järjestelmään osallistuminen on poliittinen teko. 15-vuotias Greta Thunberg tuki järjestelmää käymällä koulua. Hän ryhtyi ilmaston vuoksi koululakkoon, eikä enää tue järjestelmää.”

Muutosta varten pitää siirtyä palkka- ja verotulokeskeisestä politiikasta kohti hyvinvointikeskeistä politiikkaa. Arvokas työ voi tuottaa tai olla tuottamatta verotuloja.

Järvensivu haluaa, että ekologisesti ja sosiaalisesti arvokasta työtä tuetaan myös taloudellisesti. Tällä hetkellä verotuloista tuetaan liikaa arvotonta tai jopa tuhoavaa työtä. Myös vihreät on toistuvasti arvostellut sitä, että budjetista menee miljardeja euroja tukea saastuttavaan yritystoimintaan.

Perustulo olisi ratkaisu, sanoo antropologi Graeber. Vaikka vastikkeeton perustulo aiheuttaisikin laiskottelua, tuskin olisimme siltikään yhtä hyödyttömiä yhteisölle kuin nykyisessä hevonpaskatöiden maailmassa.


”On vaikea kuvitella että 40–50 prosenttia ihmisistä tekisi päivät hölynpölyä, mikä on tilanne nyky-yhteiskunnassa”, hän sanoo Economist-lehden haastattelussa.


”Ja jos saamme sillä panostuksella pari uutta Miles Davisiä, Einsteiniä, Freudia tai Shakespearea, voi sanoa että olemme saaneet sijoituksen takaisin.”

Timo Järvensivun titteli korjattu kello 15.47.

Tweet