Miksi huominen synkistyi?

11.12.2019 14.39

Lasse Leipola

Maailma muuttuu, mutta toisin kuin kuvittelemme. Reilu vuosikymmen sitten Vihreä Lanka povasi jutussaan, että muun muassa peltipurkit, sellutehtaat ja öljylämmitys katoavat vuoteen 2020 mennessä.

Eipä mennyt aivan niin. Moni omakotitalo lämpiää fossiilisella lämmitysöljyllä, sellutehtaat ovat kotimaisen talouden kovinta ydintä ja peltipurkeissa myydään  niin maalia kuin hernekeittoakin.

Moni ennuste meni oikein tai sinnepäin: Kaupat saavat olla sunnuntaisin vapaasti auki, halogeenilamput ja fosfaattia sisältävät pesuaineet katosivat kauppojen hyllyiltä, eikä sekajätettä enää kerätä kaatopaikoille.

Silmiinpistävää vuoden 2008 ennustuksissa on, että niissä uskotaan maailmaan, joka muuttuu parempaan. Yltiöpäinen optimismi – johon tuskin jutussa pyrittiin – paljastuu, kun juttua lukee vuoden 2019 silmin.

Vuonna 2008 tekniikan, talouden ja politiikan kehityksen uskottiin vievän maailman vääjäämättömästi ympäristöystävällisempään ja suvaitsevampaan suuntaan. Esimerkiksi risteilyjen arveltiin loppuvan ympäristösyistä. Viherteknologiasta kuviteltiin uutta Nokiaa, ja öljylämmityksessä ajateltiin siirryttävän biopolttoaineisiin.

Futuristi Elina Hiltusen mukaan juuri teknologian kehittymisen tahti yliarvioidaan helposti.

”Kun esimerkiksi ydinteknologia tuli käyttöön 1950–1960-luvulla, tuli paljon ennustuksia, joissa ajateltiin, että kaikki tulee käymään ydinvoimalla.”

Jos nyt pitäisi ennustaa tapahtumia reilun vuosikymmenen päähän, olisi vaikea välttää synkkiä visioita. Todennäköisesti povattaisiin ilmastonmuutoksen kiihtymistä ja luonnonkatastrofeja, orwellilaisen ajatuskontrollin yleistymistä, tai populismin repimiä railoja kansojen keskellä ja väleissä.

Miksi tulevaisuus näytti niin paljon paremmalta reilu kymmenen vuotta sitten? Tärkeää on ymmärtää, että kysymyksen painon on oltava sanalla näytti eikä sanalla tulevaisuus. Se, mitä tapahtuu, ei ole koskaan kiveen kirjoitettu, vaikka menneen tai nykyisen maailman oraakkelit saattavat muuta väittää.

”Ammattimaisen tulevaisuudentutkijan tunnistaa siitä, että hän sanoo, ettei tulevaisuutta voi ennustaa”, Hiltunen sanoo.

Hiltusen tänä syksynä ilmestynyt kirja Tulossa huomenna lupaa alaotsikkonsa perusteella kertoa, miten megatrendit muokkaavat tulevaisuuttamme. Hiltunen läpäisee oman testinsä: tulevaisuuden maalaamisen sijaan kirja keskittyy nykyisyyteen. Kirja kuvaa sitä, missä ollaan ja mihin päin mennään. Hiltunen muistuttaa, että ”edellytys huomisen ennakoimiselle ja visioimiselle on tämän päivän faktojen ymmärtäminen”.

Tästä näkökulmasta on huomattavasti helpompi ymmärtää, miksi näkymä tulevaan on muuttunut viimeisten 11 vuoden aikana.

Jutun ilmestyesssä elokuussa 2008 Tarja Halonen oli tasavallan presidentti ja Matti Vanhanen pääministeri. Tarja Cronberg oli työministeri ja vihreiden puheenjohtaja. Elokuvateattereissa pyörivät Mamma Mia! ja Yön ritari. Radiossa soivat Juha Tapion Kaksi puuta ja Katy Perryn I Kissed a Girl.

Aivan kuten nytkin, ilmastonmuutos oli vahvasti esillä. Yhdysvaltain entisen varapresidentin Al Goren ilmastoelokuva Epämiellyttävä totuus oli saanut ensi-iltansa vuonna 2006. Vuonna 2007 kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC oli julkaissut neljännen arviointiraporttinsa, joka todisti aiempaa vahvemmin, että ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on erittäin vakava uhka.

Se, että ilmasto nousi vihdoin isosti julkisuuteen, valoi naiivia uskoa siihen, että ongelmaan käydään kunnolla käsiksi. Osa tätä optimismia oli se, että Barack Obama oli matkalla Yhdysvaltain presidentinvaalin voittoon. Sitä saattoi pitää merkkinä siitä, että kansainvälistä ilmastopolitiikkaa vastustaneen presidentti George W. Bushin kauden jälkeen Yhdysvallat laittaisi voimansa Kööpenhaminan ilmastosopimuksen taakse.

Maailma ei ollut pelkästään kaunis. Elokuussa 2008 käytiin Etelä-Ossetian sota Georgian ja Venäjän välillä. Vuoden mittaan pommit räjähtelivät muun muassa Irakissa, Pakistanissa ja Sri Lankassa. Suomessa puitiin vaalirahakohua.

Taantuma oli ollut tekeillä jo jonkin aikaa. Sen vaikutukset alkoivat iskeä kasvoille syyskuussa, kun yhdysvaltalaiset pankit Fannie Mae ja Freddie Mac sekä islantilainen Glitnir kaatuivat. Seuraavana vuonna finanssikriisi iski Suomeen. Bruttokansantuote laski kahdeksan prosenttia ja vienti peräti kolmanneksen.

Suomalaisten ajatuksia tulevaisuudesta tutkitaan lähinnä talouden näkökulmasta. Kuukausittaisessa Kuluttajabarometrissä kysytään näkemystä omasta ja Suomen taloudellisesta tilanteesta nyt ja vuotta myöhemmin. Tällä mittarilla ihmisten oma tulevaisuus on nyt hieman valoisampi kuin 11 vuotta sitten, jolloin tulevan talouskriisin ensimmäiset merkit alkoivat näkyä mediassa. Sen sijaan Suomen talouden näkymiä pidetään nyt huonompina kuin elokuussa 2008.

Suomalaisten muita odotuksia tulevaisuudesta ei seurata vastaavalla tarkkuudella. Mutta yrityksiä sentään on.
Taloustutkimus selvitti vuosi sitten suomalaisten ajatuksia tulevaisuudesta. Enemmistö vastaajista uskoi maailman menevän rauhattomampaan suuntaan, mutta oman elämän uskottiin enimmäkseen pysyvän yhtä hyvänä tai paranevan. Toiveikkaimpia olivat keskimäärin nuoret aikuiset ja pessimistisimpiä eläkeläiset ja eläkeikää lähestyvät.

Sitra julkaisi alkuvuodesta Tulevaisuusbarometri-raportin, jossa selvitettiin suomalaisten odotuksia. Puolet vastaajista valitsi väitteen ”välillä pelottaa, välillä odotan innolla”. Noin neljännes vastaajista suhtautui tulevaisuuteen enimmäkseen positiivisesti ja viimeinen neljännes jakautui pessimisteihin sekä heihin, joita tulevaisuus ei juurikaan kiinnostanut.

Sitran Tulevaisuusbarometrissä kysyttiin myös asioita, joiden vastaajat toivoisivat edistyvän yhteiskunnassa pitkällä aikavälillä. Näitä olivat tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja suvaitsevaisuus,­ ilmastonmuutoksen torjunta sekä työllisyyden, toimeentulon ja koulutuksen turvaaminen.

Vihreän Langan ennustusjutun ilmestymishetkeä elokuussa 2008 voi hieman ylitulkiten pitää viimeisenä tyvenen hetkenä ennen myrskyä. Talouskriisi iski kunnolla vielä samana syksynä. Sen aiheuttamaa talouskuripolitiikkaa on pidetty yhtenä syynä myöhemmälle populismin nousulle.

Kööpenhaminan ilmastokokous lässähti joulukuussa 2009 ja pian finanssikriisin jälkihoito vei palstatilan ilmastonmuutokselta. Vaikka päästövähennyksiin tähtäävä ilmastopolitiikka oli noussut esimerkiksi EU:ssa aivan uudelle tasolle, vähitellen valkeni, ettei ilmastoherääminen johtaisi sellaisiin toimiin, joita lämpenemisen hillintä oikeasti tarvitsee.

Vaaleissa alkoi tapahtua kummia. Kevään 2011 eduskuntavaalien jytky osoitti Suomessa, ettei suvaitsevan ja liberaalin yhteiskunnan edistyminen ole itsestäänselvyys, vaan myös taantumuksella voi saavuttaa kansansuosion.
Vastaavaa oli tapahtunut muuallakin. Esimerkiksi Unkarissa Viktor Orbánin Fidesz otti 2010 vaaleissa sellaisen voiton, että ote pitää yhä. Vielä suurempia järistyksiä oli luvassa vuonna 2016. Ensin kesäkuussa Britannia päätti erota EU:sta ja marraskuussa Yhdysvallat valitsi Donald Trumpin presidentikseen.

Eikä kyse ollut vain taloudesta ja politiikasta. Edward Snowden paljasti kesällä 2013, miten Yhdysvallat harjoittaa maailmanlaajuista joukkovalvontaa. Muutamaa vuotta myöhemmin paljastui, että myös yksityiset yritykset ovat keränneet poikkeuksellisen kattavia tietoja kansalaisista ja hyödyntäneet näitä tietoja vaalivaikuttamisessa.

Elina Hiltunen ei epäröi hetkeäkään kysyttäessä, näyttääkö tulevaisuus nyt synkemmältä kuin ennen.

”Kirjan kirjoittaminen oli masentavaa, kun tajusi sen, kuinka paljon maailmassa on asioita huonosti ja huonompaan menossa. Erityisesti valetiedon nousu on ollut järkyttävää, ja sen ajamiseksi on yhä voimakkaampia aseita, joilla voi vastustaa tieteellistä tietoa.”

Vielä valetietoa ja tieteenvastaisuutta suurempana ja masentavampana kehityksenä Hiltunen pitää jatkuvasti synkkenevää kuvaa siitä, mihin ilmastonmuutos on johtamassa.

”Optimismia on vähän vaikea löytää, mutta toivoa pitää olla, jotta voi yrittää tehdä parempaa huomista.”

Voima-lehti keräsi marraskuun numerossaan kasaan joukon tutkijoita ja taiteilijoita pohtimaan utopioita – eli visioita ihanneyhteiskunnasta – vuodelle 2120. Kirjoituksissa ihmiset elävät tasapainossa luonnon kanssa. Teknologia – kuten robotit ja algoritmit – estää konflikteja ja edistää hyvinvointia.

Positiivisia tulevaisuudenkuvia on toivonut tänä syksynä myös Sitran yliasiamiehen paikalta väistyvä Mikko Kosonen. Hän viittasi marraskuisessa blogikirjoituksessaan tulevaisuudentutkija Fred Polakin sanomaan, että yhteiskunnat säilyttävät elinvoimansa vain niin pitkään, kuin niillä on kyky kuvitella positiivinen tulevaisuus.

”Tietoperusteinen päätöksenteko on siis tärkeää, mutta ilman taiteen ja kulttuurin mukanaan tuomaa tunnetason kokemusta henkilökohtainen muutoshalu saattaa jäädä puolitiehen. Tästä syystä meidän on otettava unelmointi sekä taide ja kulttuuri tosissaan. Ne eivät ole haihattelua tai yhteiskuntapolitiikan jakojäännös, vaan osa sen kovaa ydintä!” Kosonen kirjoitti.

Tätä ei ymmärretä kovinkaan hyvin. Kun Sitra kysyi Tulevaisuusbarometrissään, kenellä on kiinnostavaa sanottavaa tulevaisuudesta, kaksi ryhmää nousi vastauksissa ylitse muiden: asiantuntijat ja poliitikot. Sen sijaan taiteilijoiden näkemys tulevaisuudesta kiinnosti yllättävän harvaa.

Ja juuri taiteilijoiden ennustuksilla voisi olla erityistä ja kauaskantoista merkitystä. Ranskalaista tieteiskirjallisuuden uranuurtajaa Jules Verneä pidetään usein poikkeuksellisen taitavana tulevaisuuden ennustajana. Hänhän kirjoitti kuulennoista, ilmaa raskaammista lentolaitteista ja valtameriä alittavista sukellusveneistä kauan ennen kuin niistä tuli totta.

Futuristi Elina Hiltusen mielestä kyse ei kuitenkaan ole siitä, että taide olisi ennakoinut tulevaa. Päinvastoin, taide muokkasi tulevaisuutta.

”Jules Verne ei voinut nähdä tulevaan, mutta ne tarinat olivat inspiraationa niille, jotka lähtivät kehittämään sukellusvenettä ja avaruusohjelmaa. Hän ei ollut tarkkanäköinen. Hänellä oli valtavan hyvä mielikuvitus.”

Tweet