Kohtuuden lähettiläs

Iiro Törmä

Ei näin. Professori Timo Järvensivun mielestä kasvun sijaan pitäisi tavoitella kohtuutta.

15.11.2019 13.57

Julia Blomqvist

Jari Sarasvuo ei nyt ymmärrä, ajatteli Timo Järvensivu.

”Tämä on vaarallinen ideologia tämä degrowth. Siellä missä ei ole talouskasvua, siellä alkaa heikon asema heiketä”, Sarasvuo oli juuri sanonut.

Järvensivu istui kuuntelemassa Sarasvuon esitystä Nordic Business Forum -tapahtumassa vuonna 2012.

Järvensivu oli Suomessa juuri siivilleen päässeen, kasvutaloutta kritisoivan degrowth-liikkeen tunnetuimpia vaikuttajia Suomessa. Järvensivu on myös kauppatieteiden tohtori.

Sarasvuon taas taitaa tuntea melkein jokainen suomalainen: toimittaja, sittemmin liikemies ja luennoijaguru.

Ennen kuin Sarasvuo oli ennättänyt pitämään esityksensä loppuun, Järvensivu oli jo näpyttälemässä tälle sähköpostiviestiä, jossa ehdotti tapaamista. 

Sarasvuo oli nimittäin tärkeä ihminen Järvensivun elämässä, vaikka he eivät olleet aiemmin tavanneetkaan. Sarasvuon ajatusten avulla Järvensivu oli päässyt eteenpäin elämänsä hankalista paikoista.

Sarasvuon opeilla on enimmäkseen pyritty aineelliseen menestykseen, mutta niillä syntyi Järvensivun mukaan ainakin yksi kasvutalouden kriitikko.

”Luonto on suhteessa ihmiseen diktaattori ja ihminen on talouden diktaattori. Tämä on luonnonlaki, talous ei ole luonnonlaki.”

Näin Timo Järvensivu tiivisti näkemyksensä eduskunnan kansalaisinfossa viime keväänä. Järvensivusta tuli kohtuutalouden saarnaaja vuosikymmenen alussa, kun hän perusti veljensä, tutkija Paavo Järvensivun, kanssa Degrowth-blogin. Siitä lähtien hän on kiertänyt puhumassa poliitikoille, järjestöille ja tutkijoille kasvutalouden ongelmista.

Järvensivu ajattelee useimpien kohtuuden kannattajien tavoin, että jatkuvan taloudellisen kasvun pakko on uhka ympäristölle ja ihmisten hyvinvoinnille. Kasvun välttämättömyys ei Järvensivun mielestä ole mikään luonnonlaki, vaikka se sellaisena monesti esitetään.

Viime syksynä Järvensivu oli mukana perustamassa valtakunnallista Kohtuusliikettä. Liike kyseenalaistaa taloudelliseen kasvuun nojaavan hyvinvointikäsityksen. Liike järjestää muun muassa kohtuutaloudesta kertovia yleisötilaisuuksia.

Järvensivulle kohtuus tarkoittaa samaa kuin degrowth: taloudellisen kasvun pakon kyseenalaistamista ja ympäristön kantokyvyn rajoissa toimivaa yhteiskuntaa.

Tyhjä olutpullo loiskahti Aurajokeen. Pullon oli heittänyt 18-vuotias Timo Järvensivu. Sen kummemmin ajattelematta, hetken mielijohteesta. Sellaisesta, joka voi tulla mieleen kaveriporukassa joen rannassa.

Mutta Järvensivun kaveriporukassa oli mukana luonnon­ystävä, joka hermostui roskaamisesta sen verran, että kävi käsiksi nuoreen Järvensivuun. Muut kaverit tulivat väliin, eikä tilanne kärjistynyt sen pahemmaksi.

Sitä paitsi Järvensivua nolotti jo itseäänkin. Hän pyysi anteeksi.

”Tajusin, ettei arvomaailmani ollut ihan kohdillaan.”

Järvensivu varttui aikuiseksi keskiluokkaisessa perheessä. Hänen isänsä oli ammatiltaan lääkäri ja äiti sosiaalityöntekijä. Hän oli kolmesta veljeksestä keskimmäinen, silmälasipäinen, ylipainoinen ujo lapsi.

Timo Järvensivu ihaili isoveljeään Samia ja tämän kavereita. Sami oli kova Kiss-fani, joten Timo suostutteli äitinsä ostamaan Kissin levyn itselleenkin. Siinä kävi nolosti: levykaupassa jokin meni vikaan. Timon levy oli väärää Kissiä, ei detroitilaista hardrockia…

Vuonna 1996 Järvensivu sai opiskelupaikan Helsingin Kauppakorkeakoulun markkinoinnin opinto-ohjelmasta. Hän muutti Turusta Helsinkiin. Tulevaisuuden haaveet olivat silloin niitä tavallisia. Vakaa ura yksityisessä yrityksessä, omakotitalo, auto ja kesämökki.

Kun Järvensivu aloitti opintonsa, 1990-luvun alkupuolen suuren laman haavat olivat paranemassa ja yhteiskunnan ilmapiiri toiveikkaampi kuin aikoihin. Vuotta aiemmin Suomi oli voittanut ensimmäisen kerran jääkiekon maailmanmestaruuden. IT-buumi kuumensi osakekursseja. Moni suomalainen ansaitsi ensimmäisen miljoonansa.

Tähän taloudellisen nousun ja tuoreiden miljonäärien aikaan Jari Sarasvuon esikoisteos Sisäinen sankari - uljaan elämän käsikirjoitus osui kuin tikkataulun keskelle. Vuonna 1998 julkaistu kirja lupasi menestyksen eväitä niille, joille ei vielä ollut sellaisia siunaantunut.

Myös Järvensivu innostui kirjasta. Nuoreen markkinoinnin opiskelijaan iski kirjan viesti siitä, että ihminen voi kehittää itseään pohtimalla elämänarvojaan.

Järvensivu pääsi pian nousukauden hedelmiin kiinni myös kouriintuntuvammin. Hän ei ehtinyt edes aloittanut gradunsa kirjoittamista, kun hänet jo rekrytoitiin pienen start up -yrityksen myyntipäälliköksi.

”Ajattelin, että ehkä yksityinen sektori olisi paikka, jossa minäkin tienaisin oman Lamborghinini.”

Ei kestänyt montaa kvartaalia, kun Järvensivua alkoi kyllästyttää bisnesmaailman ilmapiiri. Yrityksen rahoittajat olivat kiinnostuneita vain tuotteen rahallisesta arvosta, eivät kehitettävästä tuotteesta. Palavereissa tehtiin tyhjänpäiväiseltä tuntuvia laskelmia mahdollisista miljoonista, jotka jonain päivänä käärittäisiin.

Vuonna 2001 IT-kupla romahti. Myös yritys, jossa Järvensivu työskenteli, joutui sulkemaan ovensa.

Siihen loppui Järvensivun ura bisnesmaailmassa. Oli aikaa ajatella. Sarasvuon ohjeiden mukaan Järvensivu pohti, mitkä ovat hänen elämänarvonsa. Hän kirjoitti ne ylös.

Itku tuli ruokakaupan elintarvikehyllyjen välissä, aivan tavallisena arkipäivänä kesällä 2006. Vaimo oli edellisenä päivänä soittanut sairaalasta ja kertonut, että hänen erikoiset oireensa johtuivat syövästä.

IT-kuplan puhkeamisen jälkeen Järvensivu oli kirjoittanut gradunsa loppuun ja suorittanut markkinoinnin tohtoriopinnot. Väitöskirja yritysverkostojen arvopohjaisesta johtamisesta oli väittelyä vaille valmis.

Avioparin ensimmäinen lapsi oli alle yhdeksän kuukauden ikäinen. Tilanne oli Järvensivulle uusi ja tuntematon. Hänen elämässään ei ollut aiemmin ollut isoa kriisiä.

Järvensivu palasi hädän hetkellä kuusi vuotta aiemmin ylös kirjaamiinsa elämänarvoihin. Niistä löytyi toimintatapa, joka tuntui oikealta.

Rehellisyys, avoimuus ja eettisyys. Nämä olivat Järvensivun kirjaamat ydinarvot. Listalla olivat myös  terveys, perhe ja läheiset. Tämä kaikki oli tärkeämpää kuin oman uran edistäminen.

Itsetutkiskelun jälkeen Järvensivu keskeytti työnsä tutkijana. Hän halusi olla kotona perheensä kanssa.

”Se aiempi Timo, joka ei ollut pohtinut syvällisesti arvojaan, olisi ehkä jäänyt oravanpyörään pyörimään”, Järvensivu pohtii.
Puoliso toipui syövästä. Järvensivu oppi katsomaan elämää uusin silmin.

Kun Järvensivun vaimon syöpä saatiin kuriin, alkoi maailmantalous oirehtia. Vuonna 2008 kaatui amerikkalainen pankki Lehman Brothers. Kriisin taustalla oli asuntokuplan puhkeaminen Yhdysvalloissa. Ihmiset eivät voineet maksaa liian hölläkätisesti myönnettyjä asuntolainojaan pankeille takaisin. Yhdysvaltain kriisi toimi alkusysäyksenä maailmanlaajuiselle taantumalle.

Myös Suomen talous taantui. Ihmisten luottamus tulevaisuuteen järkkyi. Taantumassa alkoivat kuitenkin itää uudenlaisen taloudellisen ajattelun siemenet.

”Vaimoni syöpätaistelu sai kaikenlaisen turhanpäiväisen hölynpölyn talouskasvun turvaamisen tärkeydestä tuntumaan merkityksettömältä”, Järvensivu sanoo.

Järvensivun nuorempi veli, Paavo, kirjoitti vuonna 2009 väitöskirjaa markkinoinnin oppiaineelle Helsingin kauppakorkeakoulussa. Aivan kuin isoveljensä kaksi vuotta aiemmin. Timo Järvensivu työskenteli Suomen Akatemian rahoittamana tutkijana samassa oppilaitoksessa.

Veljekset kävivät usein yhdessä syömässä. Ruokaillessaan he keskustelivat kasvusta. Kumpikaan ei innostunut ajatuksesta omistaa elämänsä liikevaihdon kasvattamiselle. Keskustelut vahvistivat Järvensivujen epäilyä jatkuvan kasvun varaan rakennettua taloutta kohtaan.

Epäilyn sanoittamiseen auttoi ratkaisevasti Leicesterin yliopistossa opettavan tutkijan Valérie Fournierin tutkimusartikkeli Escaping from the economy: the politics of degrowth (suom. Pakeneminen taloudesta – degrowth-politiikka). Sen lukemista oli suositellut eräs tutkijakollega kuultuaan veljesten pohdinnoista.

Kasvukritiikki siirtyi lounaspöydästä julkiseen keskusteluun keväällä. Timo ja Paavo Järvensivu ryhtyivät kirjoittamaan degrowth-blogia, joka keräsi heti tuhansia sivukatseluja kuukaudessa. Järvensivulle alkoi putoilla kutsuja luennoimaan kohtuuajattelustaan eri tilaisuuksiin.

Yksi niistä oli Aalto Debating Societyn järjestämä debatti Helsingin kauppakorkeakoulussa syksyllä 2011.

Järvensivu ja rahoituksen professori Vesa Puttonen puolustivat leikkimielisessä väittelyssä degrowthia. Taloustieteen professori Matti Pohjola ja laskennan professori Seppo Ikäheimo taas taloudellista kasvua. Sali oli tupaten täynnä kauppatieteiden opiskelijoita.

Järvensivun ja Puttosen pääargumentti oli se, että talouskasvu käyttää ympäristön resursseja kohtuuttomasti ja vaarantaa siksi tulevien sukupolvien hyvinvoinnin. Pohjola ja Ikäheimo taas uskoivat, että luonnonvarojen oikea hinnoittelu ja teknologia ratkaisevat ongelmat.

Leikkimielisyys karisi väittelystä ja loppua kohti tilaisuus kärjistyi melkoiseksi nokitteluksi. Tallenne väittelystä on katsottavissa Youtube-palvelussa.

Tilaisuudessa vallinnut vastakkainasettelu jäi vaivaamaan Järvensivua pitkäksi aikaa. Enää hän ei osallistuisi väittelyyn, jonka ideana on selättää vastapuoli.

”Dialogi, jossa pyritään ymmärtämään vastapuolta, on väittelyä tehokkaampi tapa kehittää yhteiskuntaa paremmaksi.”

Oli sateinen päivä syksyllä 2012, kun Järvensivu pyöräili Länsiväylän vartta kohti Espoota ja Trainer’s Housea. Hän oli matkalla tapaamaan Jari Sarasvuota. Siis siihen tapaamiseen, jota Järvensivu oli Nordic Business Forumin -katsomosta lähettämässään sähköpostissa ehdottanut.

Sarasvuo ja Järvensivu keskustelivat ilmastonmuutoksesta ja luonnon monimuotoisuuden tuhoutumisesta pitkään. Yhdessä he pohtivat millainen talous ja tulevaisuus on mahdollinen, jos ympäristöä ei haluta tuhota. Fläppitauluakin käytettiin.

”Ymmärsimme toistemme näkemyksiä. Se on eri asia kuin että olisimme asiasta samaa mieltä”, Järvensivu kertoo.

Sarasvuo sanoo nyt, että tapaamisen jälkeen hän arvosti degrowth-ajattelua aiempaa enemmän. Silti hän on edelleen samaa mieltä kuin vuonna 2012: kasvutonta taloutta ei pidä tavoitella.

Järvensivun kanssa hän on samaa mieltä siitä, että luontoa kuormittavaa talouskasvua ei pidä tavoitella, mutta sanoo, että kasvua voidaan tuottaa ympäristöystävällisestikin. Degrowth-talous hyödyttäisi Sarasvuon mielestä vain rikkaita, jotka eivät ole riippuvaisia yhteiskunnan palveluista.

”Minun rahojeni ostovoimahan kasvaisi dramaattisesti, mutta miten kävisi heikoimpien?”

Miten kohtuusyhteiskunta käytännössä toimisi? Kuinka ihmiset työllistyvät, kun talous ei enää kasva? Miten rahoitetaan hyvinvointipalvelut?

Kohtuutalous voidaan Järvensivun mukaan saavuttaa jo nyt käytössä olevilla toimilla: ympäristöverotuksella, päästökaupalla, kielloilla ja tulleilla. Myös markkinatalous voidaan säilyttää., kunhan ympäristön kulutus lasketaan kestäväksi huolimatta siitä mitä vaikutuksia sillä on talouteen.

Järvensivun mielestä kasvun hidastuminen ei sinänsä tuo työttömyyttä. Valtio voi investoinneillaan lisätä arvokkaana pidetyn työn kysyntää samalla kun kestämätön työ vähenee. Työtä riittää, vaikka se ei ehkä kasvata rahataloutta yhtä paljon kuin ennen.

”Tämä ei ole mitään huuhaata vaan puhdasta, vihreään talouteen keskittyvää, keynesiläistä talouspolitiikkaa.”

Keynesiläisen talousteorian mukaan valtio voi tasoittaa suhdannevaihteluita säätelemällä rahan määrää taloudessa. Näin valtio voi esimerkiksi lisätä työn kysyntää.

Kohtuutaloudessa valtio käyttää varojaan sellaiseen työhön, joka on ympäristön ja ihmisten perustarpeille tärkeää. Vaikkapa hoivatyöhön ja vihreään teknologiaan.

Perustulo toisi kohtuutalouden askeleen lähemmäs, sanoo Järvensivu. Perustulo vähentäisi ihmisten taloudellista haavoittuvuutta. Osa työpaikoista katoaa väistämättä, kun epäekologista tuotantoa kitketään.

Järvensivun mukaan kohtuutalouden investointien rahoittamiseen ei tarvita talouskasvua. Keskuspankki voi luotottaa valtiota. 

”Keskuspankin kassa on tunnetusti pohjaton. Hyperinflaation vaara voidaan taltuttaa riittävillä kulutus- ja ympäristöveroilla.”

Modernin rahateorian mukaan rahapoliittisesti itsenäiset valtiot eivät voi ajautua maksukyvyttömyyteen. Ne voivat rahoittaa kulutuksensa keskuspankkinsa kautta.

Luonnon hyvinvoinnin lisäksi pitäisi huolehtia myös ihmisen hyvinvoinnista. Tässä Järvensivu nojaa Kate Raworthin donitsiteoriaan.

Teoriassa donitsin ulkokehä on planeetan ekologisen kantokyvyn raja, sisäkehä taas ihmisen perustarpeiden vähimmäistaso. Terve yhteiskunta on teorian donitsin sisällä. Se ei ylitä ympäristön rajoja, mutta tyydyttää ihmisten perustarpeet, kuten oikeuden koulutukseen, terveyteen ja yhteiskuntarauhaan.

Kohtuusliike, jossa Järvensivu vaikuttaa, yrittää viedä kohtuusajattelua poliittiseen päätöksentekoon. Kevään eduskuntavaalien kynnyksellä 170 kansanedustajaehdokasta allekirjoitti liikkeen vaaliteesit: kulutus ja tuotanto kohtuulliselle tasolle, kaikille hyvinvointia kestävästi, ekologinen jälleenrakennus nyt.

Allekirjoittaneista 13 valittiin eduskuntaan, muun muassa vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo ja vihreä ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen.

Järvensivun mielestä kohtuutaloutta on mahdotonta saavuttaa, jos ihmiset eivät ole valmiita luopumaan monista mukavuuksista. Hän ei nimeä yksittäistä kulutushyödykettä, joka pitäisi laittaa pannaan. Kulutusta on vähennettävä kaikkialla.

Järvensivu on luopunut autosta ja syö lihaa vain harvoin. Lentämistä hän on vähentänyt. Hän uskoo, että tulevaisuuden hyvinvointi syntyy kuluttamisen sijaan yhteisöllisyydestä ja merkityksellisestä työstä.

Järvensivu työskentelee nykyään verkostotyön konsulttina, mikä tuntuu tärkeältä. Hän saa olla mukana kehittämässä julkisia palveluja paremmaksi ja parantaa ihmisten välistä vuorovaikutusta.

Se, että Järvensivusta tuli kohtuutalouden saarnaaja on osaltaan kasvun lähettilään Jari Sarasvuon ansiota.

”Sarasvuon Sisäinen sankari -kirja rohkaisi pohtimaan omia elämänarvojani ja toimimaan systemaattisesti niiden mukaan.”

kohtuutalous  ilmastokriisi