Stop TTIP, Flickr (CC-BY-SA)

Kaivoslakia lobannut lakifirma kaivoslakia selvittämässä – Suomi valmistautuu CETA-sopimukseen löperösti

28.9.2018 18.18

Jenni Leukumaavaara

Vapaakauppasopimus, joka vie valtaa Suomen eduskunnalta ja tuomioistuimilta. Sellainen on Euroopan unionin ja Kanadan välinen CETA-sopimus, jonka eduskunta hyväksyi keväällä.

Sopimus antaa yrityksille mahdollisuuden vaatia korvauksia, jos ne kokevat että sopimusta on rikottu. Tämä vaikuttaa erityisesti kaivosalaan, sillä puolella ylikansallisista kaivosfirmoista on päämaja juuri Kanadassa.

Tämän vuoksi eduskunta vaati hallitukselta selvitystä siitä, pitäisikö Suomen kaivoslakia muuttaa ennen kuin CETA-sopimus ja sen vahingonkorvausuhka astuu voimaan.

Työ- ja elinkeinoministeriö pani kaivoslakia selvittämään lakifirman, joka on osallistunut kaivoslain lobbaamiseen. Muutostarpeita ei selvityksessä löytynyt.

Vihreän Langan haastattelemien tutkijoiden mukaan selvityksen luotettavuus on kyseenalainen ja hallituksen suhtautuminen CETA-sopimukseen sinisilmäistä.

”Nykyinen kansallinen vahingonkorvauslainsäädäntömme on antanut valtiolle mahdollisuuden törttöillä aika paljonkin ennen kuin on tullut näpeille. Ajatus CETA-sopimuksen investointisuojan vaarattomuudesta perustuu tälle olettamukselle”, sanoo Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan tutkija ja Svenska social- och kommunalhögskolanin yliopisto-opettaja Martin Björklund.

Hän pitää Suomen suhtautumista Kanadan ja EU:n väliseen laaja-alaiseen vapaakauppa- ja investointisopimukseen naiivina.

CETA-sopimus poistaa tulleja ja vähentää kaupan esteitä maiden välillä. Samalla sen investointisuojamekanismi antaa yrityksille mahdollisuuden vaatia korvauksia, jos kohdemaa muuttaa lainsäädäntöään investoijien kannalta epäedulliseen suuntaan. Lisäksi sopimus avaa mahdollisuuden painostaa kohdemaata uhkaamalla kalliilla kanteella – riippumatta siitä, uskovatko yritykset voivansa voittaa haasteen.

Tapaukset ratkottaisiin kansainvälisessä investointituomioistuimessa kansallisen oikeusjärjestelmän sijaan.

Pelkona on, että kun investoija tulee Suomeen, voimassaoleva lainsäädäntö tulee lukituksi, koska valtio ei voisi enää muuttaa sitä joutumatta korvausvastuuseen investoijalle.

Keväällä ulkoasiainvaliokunta edellytti, että hallituksen on selvitettävä muutostarpeet kaivoslakiin ennen sopimuksen mahdollista voimaantuloa. Valiokunnan vaatimus – jossa olivat mukana myös hallituspuolueiden valiokuntajäsenet – tuli tiettävästi yllätyksenä hallitukselle. Se näkyy sen toiminnassa.

Työ- ja elinkeinoministeriö tilasi selvityksen asianajotoimisto Boreniukselta, jolla on useita kytköksiä kaivannaisteollisuuteen. Borenius muun muassa kätilöi Talvivaaran vakuutussopimuksen läpi oikeusprosessin ympäristöviranomaisten vastustuksesta huolimatta. Vihreä Lanka kirjoitti aiheesta marraskuussa 2013. 

Borenius on auttanut esimerkiksi Kittilässä toimivaa Agnico Eaglea ja Sodankylän Kevitsan kaivosta ympäristölupa- ja kiinteistöveroasioissa.

Yritys kertoo myös lobanneensa kaivoslakia eduskunnalle Kaivosteollisuuden kanssa.

Borenius on siis varmasti poliittisille päätöksentekijöille ja ministeriöille tuttu, mutta itse lobbaamansa kaivoslain muutostarpeiden selvittäminen on ongelmallista.

14-sivuinen työ- ja elinkeinoministeriön selvitys tuleekin siihen lopputulokseen, ettei kaivoslakia ole tarpeen muuttaa.

Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professorin Olli Mäenpään mielestä ministeriön päätös tilata selvitys kaivoslakilobbarilta herättää kysymyksiä ja epäilyn luotettavuudesta.

”Tältä kannalta voi kyseenalaistaa tai ainakin kysyä, olisiko TEM:n pitänyt ottaa huomioon, että taholla jolta tilataan, voidaan katsoa olevan intressikonflikti tai ainakin ennakollinen asenne asiasta”, Mäenpää sanoo.

Viranomaisen tehtävä on selvittää asiat huolella, puolueettomasti ja asiantuntevasti.

Mäenpään mukaan selvityksen jatkoarvioinnissa on välttämätöntä ottaa huomioon selvityksen tekijän taustat. Hänen mukaansa tällaisissa tapauksissa olisi myös syytä kysyä selvitystä usealta taholta ja kilpailuttaa selvitys. 

On myös syytä kysyä, miksi selvityksessä ei puida tarkemmin investointisuojaa, koska kansainvälinen investointituomioistuin on keskeinen kipukohta CETA-sopimuksessa.

Asiantuntemusta on esimerkiksi Helsingin ja Itä-Suomen yliopistoissa ja Aalto-yliopistossa.

Selvitys on myös julkisuuslain kannalta ongelmallinen. Selvityksen saa tilattua sähköpostitse ministeriön kirjaamosta, mutta sitä ei ole erikseen julkistettu eikä ministeriön sivuilla tiedotettu. Vasemmistoliiton kansanedustaja Paavo Arhinmäen mukaan kansanedustajienkin on pitänyt tilata selvitys erikseen pyytämällä.

Julkisuuslainsäädännössä viranomaisilla on tiedottamisvelvollisuus. Asiakirja on julkinen, mutta tapa jolla ministeriö asian hoitaa luo vaikutelman, että se välttelee aiheen julkista keskustelua.

Vihreä Lanka jakaa selvityksen kaikkien luettavaksi. 

Vihreiden kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Satu Hassi huomauttaa, että selvityksen näkökulma on lähinnä kaivosyhtiöiden, ei suomalaisen yhteiskunnan.

”Selvityksen sanoma tiivistettynä on, että kanadalaisilla kaivosyhtiöillä ei ole tarvetta muuttaa Suomen kaivoslakia. Ulkoasiainvaliokunnan esittämä kysymys, vaatiiko Suomen etu muuttamaan kaivoslakia ennen kuin CETA-sopimus astuu voimaan, jää käytännössä vastaamatta”, Hassi sanoo.

Björklund pitää Suomen suhtautumista CETA-sopimukseen naiivina. Hän hämmästelee ministereiden ja virkamiesten mantramaista hokemaa siitä, että ”kukaan ei voi haastaa oikeuteen, jos emme tee mitään väärin”.

Kanadalaiset firmat ovat hanakoita nostamaan kanteita. CETA-sopimukseen sisältyvän investointisuojatuomioistuimen ratkaisut joutuvat Björklundin mukaan nojaamaan olemassa olevaan välimiestuomioistuinten oikeusperinteeseen, joka on ollut huomattavasti kriittisempää julkista valtaa kohtaan kuin kansallinen vahingonkorvausperinteemme.

”Suomessa uskotaan, että vain kehitysmailla voi olla ongelmia, ei meillä”, Björklund sanoo.

”Selvityksessä puhutaan moneen kertaan siitä, että vaikeuksia ei tule, jos Suomi toimii syrjimättömästi. Selvitys sivuuttaa sen, että useat kaivokset ovat yksittäistapauksia. Toista vastaavaa ei samassa maassa ole. Kun ei ole verrokkia, esimerkiksi viranomaisten kiristäessä ympäristölupaehtoja kaivosyhtiön on helppo väittää, että nyt kanadalaista yhtiötä sorretaan”, Hassi pohtii.

Hassi ihmettelee, miksi kanadalaisten kaivosyhtiöiden nostamia investointisuojariitoja muissa maissa ei käytännössä tarkastella lainkaan.

Selvityksessä ei myöskään viitata yhteenkään konkreettiseen riitaan, jonka ulkomaiset yhtiöt ovat Euroopassa nostaneet.

”Asiallinen selvitys kävisi läpi näitä tapauksia”, Hassi sanoo.

Jos sopimus astuu voimaan, kunnallisten päätöksentekijöiden pitää olla kartalla siitä, millaisia vaikutuksia sopimuksella on esimerkiksi kaavoitukseen.

Hassi, Arhinmäki ja vasemmistoliiton eduskuntaryhmä kokonaisuudessaan ovat jättäneet aiheesta kirjalliset kysymykset.

Björklund on seurannut vuosia TTIP- ja CETA-sopimusten valmistelua. Hänen arvionsa mukaan Suomi kulkee kiltisti EU-komission talutushihnassa ja muuttaa mielipidettä komission mukana ilman itsenäistä ajattelua.

Hänen mukaansa TTIP-sopimuksen eli Yhdysvaltojen ja EU:n välisen vapaakauppasopimuksen valmistelun alkuaikoina suomalaiset virkamiehet hokivat, että välimiesmenettely on välttämätön ja ainoa oikea tapa selvittää ongelmia.

Voimakkaan kritiikin myötä komissio muutti välimiesmenettelyn kansainväliseksi tuomioistuimeksi, josta heti tuli Suomen mielestä Suomessa paras ja ainoa mahdollinen tapa toimia.

”Asiallisia argumentteja kummankaan välttämättömyydestä näissä sopimuksissa en ole saanut.”

Björklundin mukaan saavutettavat hyödyt saadaan jo vapaakauppasopimuksella.

”Aiempien vapaakauppasopimusten ja niistä tehtyjen tutkimusten perusteella en ole missään nähnyt sellaista tulosta, että investoinnit lisääntyisivät vain investointisuojasopimuksen myötä siitä mitä jo vapaakauppasopimuksella saadaan aikaan.”

Sen sijaan Suomi ja monet muut EU:n jäsenmaat antavat nyt valtaa kansainväliselle tuomioistuinjärjestelmälle ja asianajajajoukkioille, jotka saavat elantonsa kanteista. Aina tärkeintä ei ole edes voitto. Pelotevaikutus voi ajaa saman asian.

”Pelkästään puolustautumiseen saattaa vaikeassa tapauksessa mennä useita miljoonia euroja. Ja maineen menettämisen pelossa valtiot saattavat suostua epämääräisiin sopimuksiin”, Björklund sanoo.

Jos yksi pieni valtio joutuu kansainvälisen yhtiön hampaisiin, toiset saattavat mukauttaa toimintaansa, jotta eivät joutuisi samanlaisiin ongelmiin.

Hassi huomauttaa, että selvityksessä ei mainita, että noin puolet ylikansallisesti operoivista kaivosyhtiöistä pitää pääkonttoriaan Kanadassa. Kaivoslaki on näin ollen hänen mukaansa Ceta-sopimuksen käytännön vaikutusten kannalta aivan ydinasia.

Björklundin mielestä on toisaalta harhaanjohtavaa puhua pelkästään kaivoslaista. Suomen pitäisi tehdä paljon perusteellisempi selvitys, jossa katsotaan vastaavia tapauksia samalta hallintotasolta. Siihen liittyy ympäristöoikeuden, investointisuojan, kansallisen päätöksenteon eli hallinto-oikeuden ja kunnallisoikeuden asiantuntemusta. Koko se toimintaympäristö pitäisi selvittää, Björklund sanoo.

Sopimuksen voimaantulo vaatii vielä EU:n jäsenmaiden kansallisten parlamenttien ja Euroopan parlamentin hyväksynnän. Lisäksi EU-tuomioistuimessa on vireillä Belgian vuosi sitten nostama juttu, jossa tiedustellaan, onko investointisuojajärjestelmä EU:n perustamissopimuksen vastainen.

”Olennaisin viesti on, että tämä ei ole mikään pieni epäolennainen detalji. Koska on tehty päätös eduskunnassa siitä, että sopimukseen mennään, pitäisi miettiä perusteellisesti mihin se voisi johtaa”, Björklund sanoo. 

CETA  kaivosteollisuus  kaivoslaki  euroopan komissio 

Tweet