Kaivoslaki on pään seinään hakkaamisen taidonnäyte

11.3.2019

Jenni Leukumaavaara

Olin kauniisti sanottuna voimakastahtoinen lapsi. Suomeksi sanottuna valtavan itsepäinen. Tarinat ja kuvatodisteet varhaisvuosistani kertovat, että jos en saanut tahtoani läpi, saatoin hakata päätäni lattiaan ja kieltäytyä kuuntelemasta ketään.

Ehkä siksi väistyvän hallituksen toiminnassa on ollut minulle tuttuja ja ymmärrettäviä piirteitä. Lapsuusmuistot tulvahtavat mieleen: ai että, noinhan minäkin toimin!

Samanlaisella päänhakkaamisraivolla on tällä kaudella jyrätty eteenpäin kaivoslakia. Tietysti myös sote- ja maakuntauudistusta, mutta sen tulokset näimmekin viime viikolla.

Ja kun sanon eteenpäin, tarkoitan kaivosteollisuuden edistämistä. Ympäristöä muutokset eivät auta.

Näennäisestä ympäristöhuolesta huolimatta hallitus nuijii vielä viimeisillä voimillaan ympäristöstä piittaamattomia lakimuutoksia.

Tällä viikolla eduskunta ehtii käsitellä kaivoslain. Lakiin tehtävän kahden pykälämuutoksen myötä malminetsintä-, kullanhuuhdonta- ja kaivoslupamenettelyissä lupahakemukset voivat tulla vireille, vaikka ne eivät sisältäisi Natura 2000 -arviointia tai ympäristövaikutusten arviointiselostusta.

Lopulliseen lupaan ympäristöarviot tarvitaan, mutta nykyistä myöhemmin. Samalla heikkenevät kansalaisten vaikutusmahdollisuudet, koska ympäristövaikutusten arviointi on ensimmäinen kohta, jossa kansalaiset virallisesti voivat hypätä kaivosasiaan mukaan ja kertoa näkemyksensä.

Lakimuutos siis helpottaisi etuoikeuden saamista malminetsintään ja mineraalien hyödyntämiseen.

Tälle hallitukselle esitysten heikko valmistelu ja jääräpäinen eteenpäin vieminen muodostuivat tavaramerkiksi, eikä kaivoslaki tee poikkeusta.

Kuin silmälapuin ja korvatulpin suojattu ravihevonen hallitus puski läpi Kanadan ja EU:n vapaakauppasopimuksen ja kieltäytyi eduskunnan vaatimuksesta käydä kaivosläpi kunnolla läpi tällä vaalikaudella.

Kaivoslain kriittisen ja kokonaisvaltaisen tarkastelun sijaan hallitus teki ilman asiantuntijakuulemisia kaivoslakiin venkslauksia, jotka heikentävät ympäristönäkökulmaa.

Kaivosyhtiöiden etuoikeuden helpottaminen ja ympäristövaikutusten arvioinnin myöhentäminen ei todellakaan ollut eduskunnan toive.

”Kaivoslaki kaipaa kokonaisuutena arviointia, sillä toimintaympäristö ja sen asettamat vaatimukset ovat muuttuneet vuoden 2011 jälkeen. Nyt käsittelyssä oleva esitys on valmistelun ja vaikutusarviointien osalta puutteellinen, eikä näin täytä hyvälle lainsäädännölle asetettuja vaatimuksia.”

Näin kirjoittavat lakiesityksen vastalauseessaan talousvaliokunnan jäsenet Lauri Ihalainen (sd.), Touko Aalto (vihr.), Laura Huhtasaari (ps.), Johanna Ojala-Niemelä (sd.) ja Hanna Sarkkinen (vas.). Talousvaliokunta on kaivoslakimuutoksen kotivaliokunta.

Vastalauseella ei tällä hetkellä ole todennäköisesti mitään merkitystä, koska hallituksen niukka enemmistö kerää vielä viimeiset hedelmät talteen.

Kaivoslain laajan kritiikin vuoksi asian käsittely jatkunee seuraavalla vaalikaudella.


Olen ihmetellyt kaivospolitiikkaa pitkin hallituksen matkaa, mutta viime viikkoina spektri on jälleen muuttunut. Muutoksen ongelmallisuutta ei ainakaan vähennä se, että tiedot ympäristöstä ovat tarkentuneet ja synkentyneet.

Luonto köyhtyy hälyttävää tahtia, ja siihen ovat merkittävästi syynä paitsi metsien hakkuut myös kaivokset. Tärkeimpiä syitä monimuotoisuuden vähenemiseen ovat metsien käyttö, avoimien alueiden sulkeutuminen, kaivokset ja rakentaminen.

Tällainen päätään parkettiin hakannutkin hahmottaa toimintamallin.

Suomella on valtava kiima päästä kaivosten ja etenkin akkuteollisuuden kärkimaaksi, ja sen helpottamiseksi tehdään kaikki mahdollinen.

Kaivokset ovat tärkeä osa elinkeinopolitiikkaa. Luonnon monimuotoisuus on lähinnä kirosana, kun isot pojat melskaavat.

Kaivokset ovat myös mitä suurimmassa määrin ympäristöpolitiikkaa. Ne muuttavat ympäristöä laajasti ja peruuttamattomasti.

Suomessa toimivilla kaivosyhtiöillä on harvoin varaa tai halua aidosti huolehtia ympäristöstä toiminnan aikana tai varsinkaan toiminnan jälkeen. Miksi olisikaan, kun ei siitä tarpeeksi kovalla kädellä rangaista.

Vaalikauden loppumetreillä politiikka muuttuu aina  rinnakkaistodellisuuksiksi. Keskusta kaatoi soten, ja esittelee oman sote-ehdotuksensa heti perään.

Puolueet perussuomalaisia lukuun ottamatta sopivat, että puolentoista asteen tavoitteeseen ilmastonmuutoksessa sitoudutaan. Samalla meuhkaaminen esimerkiksi yksityisautoilun puolesta on kasvanut uusiin ulottuvuuksiin.

Ympäristöstä ollaan huolissaan, mutta samalla juntataan hakkuiden määrän kasvattamista ja heikennetään ympäristöhallintoa. 

Sote- ja maakuntauudistuksen kaatumisen ehdottoman hyvä puoli oli, että maakuntauudistukseen kuulunut ympäristöhallinnon mylläyssuunnitelma Luova-malleineen kaatui. Siinä olisi ollut esimerkiksi yleisen edun valvonnan riippumattomuus vaarassa.

Tiedot ilmastonmuutoksen valtavista uhkista ja köyhtyvästä luonnosta ovat asioita, joiden pitäisi vaikuttaa aivan kaikkeen. Niiden pitäisi tulla marssijärjestyksessä ensin. Siksi signaalit ympäristöarviointien väheksymisistä käyvät käsittämättömiksi.

Ei pidä väheksyä muutoksen asenteellista merkitystä. Meidän ei pitäisi antaa pienintäkään myönnytystä ympäristötuhojen helpottamiseen ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymiseen.

Jyväskylän yliopiston ekologian professorin Janne Kotiahon mielestä suunta pitäisi kääntää päälaelleen: kaikenlaisessa rakentamisessa ja ympäristön tuhoamisessa ympäristövaikutusten arviointi ja ekologinen kompensaatio pitäisi tehdä nykyistä aiemmin ja tehokkaammin.

Luonnon tuhoamisen on oltava vaikeampaa ja kalliimpaa, ja sen pitää näkyä lainsäädännössä.

kaivokset  yva  eduskunta  kaivoslaki 

Tweet