Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Annika Ojala on vihreä feministi, joka on parhaimmillaan isojen asioiden äärellä.

Annika Ojala on vihreä feministi, joka on parhaimmillaan isojen asioiden äärellä.

Feministisen johtajuuden aika on nyt

27.9.2018

Annika Ojala

”Jos et voi tukea minua, mene pois tieltäni.” Näin sanoi Yhdysvaltojen ensimmäinen naispresidenttiehdokas, Shirley Chisholm vuonna 1972.

Demokraatteja edustanut Chisholm oli monella tapaa edelläkävijä. Hänet valittiin ensimmäisenä afroamerikkalaisena naisena kongressiedustajaksi.

Hän ei pelkästään asettunut ehdolle lukuisia kertoja, vaan myös edusti kongressissa seitsemän kautta, ja näytti näin tietä tuleville sukupolville.

Olemme saaneet lukea vaikuttavien naisten tarinoita ensin Elina Tuomen Itsenäisiä Naisia-kirjasta, ja nyt myös Taru Anttosen ja Milla Karppisen Sankaritarinoita tytöille-kirjasta.

Meiltä meille -ajatuksella maamme historiaa avaavat teokset tuovat pitkään pimentoon jätettyjen edelläkävijänaisten saavutukset iltasatuhetkiin.


Tarinat eivät kuitenkaan
kerro koko kuvaa. Chisholmin elämässä oli synkkiä puolia. Aikuisten versiossa voitaisiin kertoa, että Chisholm yritettiin sukupuolensa ja ihonvärinsä takia salamurhata useaan otteeseen.

Hän ei myöskään vuonna 1972 saanut ehdokkuudelleen tukea feministiseltä liikkeeltä.

Yhdysvaltojen feministisen liikkeen nimekkäin vaikuttaja, Gloria Steinem, tuki Chishamin sijaan miesehdokasta. Poliittinen valtapeli meni arvojen edelle.


Kovan paikan tullen
liian moni taipuu äänestämään tasa-arvoa vastaan. Menneen viikon Soini-äänestyksessä monet tasa-arvon muodolliset kannattajat käänsivät takkinsa.

Äänestyksen jälkipyykissä on tärkeää kerrata, että tasa-arvon edistäminen ja feministinen johtajuuden edistäminen ovat kaksi eri asiaa. Nyt jos koskaan, tarvitsemme feminististä johtajuutta.


Feministinen johtajuus
on yhdistelmä johtamisen teorioita, kontekstianalyysia ja sosiokulttuurista innostamista. Se on vallan uudelleen ymmärtämistä, verkostojen ja tuen merkityksen korostamista ja omien rajojen ja erilaisten kykyjen arvostamista.

Sen perusidea on siinä, että kun jokainen johtaa itse itseään ja perehtyy omaan asemaansa suhteessa muihin, organisaatio menestyy. Näin kaikki johtavat, yhdessä. Feministinen johtajuus tuo marginalisoituja ääniä keskiöön ja purkaa hierarkioita.


Useampi hallitus maailmalla
on innostunut viime vuosina feminismistä. Ruotsi tekee feminististä ulkopolitiikkaa, mutta myös Espanja nimesi enemmistön naisia ministereiksi ja Kanada julistaa feminismiä. Helposti unohdetaan, että pelkkä naisedustajien lukumäärä tee hallituksesta feminististä.

Kaikkien sukupuolten edustus politiikassa on peruslähtökohta. Feministinen johtajuus on toimintatapa. Feministinen johtajuus edellyttää tekoja, sitoutumista, ja valmiutta siirtyä ajoittain epämukavuusalueelle. Suomessa tähän on vielä pitkä matka.

Politiikan toimintatavat muuttuvat hitaasti. Siksi tarvitsemme kansalaisjärjestöjä ja feministisiä yhteisöjä näyttämään mallia politiikalle.

Ne ovat kasvun paikkoja ja oman johtajuuden harjoittamisen kehtoja. Näiden organisaatioiden tulee kasvattaa toimijoita, jotka oppivat omasta asemastaan maailmassa, ja kasvavat muutoksen myötä feministisiksi johtajiksi.

Siitä olisi Chisholmkin ylpeä.

feminismi  feministi-blogi 





Viite