Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Vastarintamies
Petra Piitulainen
Työilme. Professori Pertti Haaparannan mielestä talouden asiantuntijoiden näkemysten pitäisi vaikuttaa talouspolitiikkaan nykyistä enemmän.
28.2.2014 12.45
Kokous tulehtui pahasti. Elettiin 1970-lukua ja Pertti Haaparanta ja muut Helsingin Opiskelevien Kansandemokraattien – niin sanotun Skdl:n enemmistön järjestön – opiskelijat olivat juuri yrittäneet vallata filosofian ainejärjestön taistolaisilta. Yritys epäonnistui.
”Taistolaiset saivat viivytettyä kokousta niin pitkään, että apujoukot ehtivät paikalle. Sen jälkeen kaikki meidän ehdotuksemme torjuttiin. Jopa kannanotossa olevan kirjoitusvirheen korjaamiseen tähdännyt aloite oli hyvin vaikea saada läpi”, Haaparanta muistelee. Ja naurahtaa ääneen.
Taitaa nauraa ensi kerran haastattelun aikana. Ainakin haastattelutilanteessa Haaparannan naama on pysynyt melkein koko ajan peruslukemilla, leuka hieman koholla ja kädet puuskassa.
Aalto-yliopiston taloustieteen laitosta johtava Haaparanta on näyttäytynyt suomalaisessa talouskeskustelussa vastarintamiehenä, jopa jonkinlaisena talousajattelun radikaalina. Mutta se kertoo enemmän talousjournalismista ja -julkisuudesta kuin Haaparannasta.
1970-luvullakin Haaparanta valitsi siis ennemmin neuvostokriittiset enemmistösosialistit kuin vallankumoukselliset taistolaiset. Ja opiskeli sitten Yhdysvalloissa muutaman vuoden.
Ja joutui Suomeen palattuaan vangiksi Suomenlinnan työsiirtolaan.
Haaparanta tuli töihin Helsingin kauppakorkeakouluun 1990. Nykyään kauppakorkeakoulu on osa Aaltö-yliopistoa. Taloustieteen laitos oli tuolloin käymistilassa. Haaparanta oli apulaisprofessori, mutta hänestä tuli oikeastaan saman tien taloustieteen laitoksen johtaja.
”Jouko Paakkanen, oli jäämässä eläkkeellä. Kahdesta muusta professorista toisesta tuli koko koulun rehtori, ja toinen taas tuli rehtorin toimesta laitokselle vuodeksi jäähdyttelemään ennen eläkettä”, Haaparanta sanoo.
Hän huomauttaa, että mukava vanha vihreä nojatuoli, johon olen asettunut, on juuri Paakkasen vanha.
”Siinä on istunut Aila Meriluotokin.”
Laitoksen myllerrys ei siis liittynyt taloustilanteeseen, vaikka juuri noihin aikoihin Suomen nousukausi oli tulossa sakkauspisteeseen ja maa putosi lamaan seuraavana vuonna.
Haaparannan mukaan lama-aika näkyi laitoksella siten, ettei avoimia virkoja täytetty ja tuntiopetuksen määrä romahti. Toisaalta juuri lama-aikaan alkoi Kauppakorkeakoulun ja Helsingin yliopiston yhteistyö, jonka seurauksena Aallon ja Helsingin yliopiston taloustieteen laitokset pitävät molemmat majaa samassa Economicum-rakennuskompleksissa Eläinmuseon vieressä Arkadiankadulla.
Välillä Haaparanta on jättänyt laitoksen ja osallistunut erilaisiin projekteihin, jotka ovat koskeneet muun muassa globalisaatiota ja sen vaikutuksia toisaalta Suomessa ja toisaalta kehittyvissä maissa. Haaparanta on tarkastellut globalisaatiota ja maailmankauppaa muun muassa suhteessa naisten asemaan sekä solidaarisuuteen ja ihmisoikeuksiin.
Vihreissä piireissä Haaparannan nimi tuo kenties karvaan maun suuhun. Haaparannan vetämä tutkimusryhmä nimittäin kyseenalaisti muutama vuosi sitten reilun kaupan järkevyyden. Tuolloin Haaparanta kehotti pohtimaan muita keinoja kehittyvien maiden auttamiseksi.
Nytkin hän kritisoi kansalaisjärjestöpohjaista kehitysapua siitä, että hankkeet saattavat olla keskenään päällekkäisiä, eivät välttämättä kohdemaan hallituksen hyväksymiä sekä niiden hallinto imee turhan paljon rahaa ja paikallisia asiantuntijoita.
Haaparannan mielestä kehitysapu kannattaa kanavoida paikallisen hallinnon kautta, korruptiosta huolimatta.
”Suora budjettituki on ollut tutkimusten perusteella yllättävänkin tehokasta esimerkiksi Mosambikissa ja Tansaniassa. Vastikkeetonkin tuki köyhille toimii hyvin, vielä paremmin vastikkeellinen, jossa tuen saamisen edellytyksenä on esimerkiksi lasten päästäminen kouluun. Brasilia ja Meksiko ovat jo pitkään tukeet köyhiä näin.”
Rahan jakaminen kuulostaa nykyisessä suomalaisessa ilmapiirissä rajulta. Nythän työttömyysturvastakin haluttaisiin tehdä vastikkeellista. Mutta että ulkomaiden köyhille annettaisiin rahaa, eikä vaadittaisi mitään vastineeksi?
”Viime aikoina on tutkittu, käyttäytyvätkö köyhät ja rikkaat eri tavalla. Mielenkiintoista kyllä, käyttäytyvät. Köyhät ovat rikkaita rationaalisempia rahankäyttäjiä arkipäivän kulutustilanteissa. Pidemmällä aikavälillä, investoinneissa esimerkiksi, rikkaat ovat rationaalisempia. Kun on nälkä tässä ja nyt, resurssit käytetään sen tilanteen ratkaisemiseen.”
Haaparannan seuraavassa, Suomen akatemian rahoittamassa tutkimusprojektissa onkin tarkoitus tutkia, millaisia sosiaaliturvajärjestelmiä köyhissä maissa on, miten ne rahoitetaan ja miten hyvin ne toimivat.
Taloustieteilijäksi Haaparanta puhuu paljon etiikasta. Ainakin sellaiseksi taloustieteilijäksi, joita julkisuudessa kuulee. Kiinnostus kehitysmaiden tulonjakoon on vienyt Haaparannan Afrikkaan viisi kertaa.
Nuoruudessa juuri vakaumus taas vei hänet vankeuteen.
1980-luvun alussa Haaparanta palasi siis Yhdysvalloista opiskelemasta Yalen yliopistosta.
”Ikäraja oli tullut täyteen.”
Ikärajalla hän tarkoittaa sitä, ettei asevelvollisuuden suorittamiselle saanut enää lykkäystä. Haaparanta ei halunnut armeijaan. Tuolloin sivariin pyrkivän piti osoittaa vakaumuksensa erityisen asevelvollisten tutkijalautakunnan kuulustelussa.
Haaparantaa lautakunta ei siviilipalvelukseen päästänyt. Valitus ministeriöönkään ei auttanut: Haaparanta määrättiin aseettomaan palvelukseen armeijaan. Sitä hän ei voinut hyväksyä ja seurauksena oli yhdeksän kuukauden vankeustuomio.
Tammikuussa 1984 hän joutui Suomenlinnan työsiirtolaan.
”Musta tuli sitten Suomen ensimmäinen Amnestyn julistama mielipidevanki.”
Kahden ja puolen kuukauden vankeuden jälkeen presidentti Mauno Koivisto armahti Haaparannan, joka suoritti lopun siviilipalvelusajan Keravan sosiaalivirastossa.
Osittain Haaparannan tapauksen johdosta suhtautuminen siviilipalvelukseen alkoi muuttua Suomessa ja lainsäädäntö seurasi aikanaan perässä. Tutkintalautakunnat jäivät historiaan 1987.
Hyväksyykö Haaparanta asevelvollisuusarmeijan nyt?
”Pasifistina en hyväksy mitään armeijaa. Ekonomistin näkökulmasta armeijassa oleminen on melkoinen uhraus nuorelta ihmiseltä. Mitä pitempään armeijassa on, sitä enemmän työura lyhenee.”
Suomeen Haaparanta suosittelee Costa Rican -mallia. Siis puolustusvoimista luopumista.
Suomenlinnan istunto ja aseistakieltäytyminen eivät ilmeisesti haitanneet Haaparannan uraa. Pian siviilipalveluksen jälkeen hän pääsi töihin Suomen Pankkiin, josta sitten siirtyi kauppakorkeakouluun.
Mikään ei siis varsinaisesti viitannut siihen, että Haaparannasta tulisi 2010-luvun taitteessa talouden toisinajattelija. Mutta vaikka hän ei itseään sellaisena pidäkään, niin media tuntuu pitävän. Esimerkiksi Ylen viime vuonna tekemä haastattelu – jossa Haaparanta sanoi Suomen kilpailukyvyn olevan kunnossa – otsikoitiin johtolauseella ”Professorin yllätysväite”.
Suomen kovin yksiäänisessä talouskeskustelussa kyseessä oli kenties ”yllätysväite”. Säästöjä korostava ja velkaantumisen pikaista pysäyttämistä vaativa puhe on hallinnut niin hallituksen ja elinkeinoelämän kannanottoja kuin pääkirjoituksia ja myös talousjournalismia.
Haaparannan mukaan akateemisessa keskustelussa leikkauslinjan puolustajat ovat olleet heikoilla jo vuosia.
”On ollut yrityksiä todistaa, että leikkaaminen voisikin nostaa kotimaista kysyntää. Näitä tutkimuksia esimerkiksi valtiovarainministeriössä on pidetty keskeisinä viime vuosina, vaikka akateemisesti niillä ei ole ollut uskottavuutta enää muutamaan vuoteen.”
Taloustieteen moniäänisyys ja vaihtelevat näkemykset eivät oikein näy suomalaisessa julkisuudessa. Haaparannan mielestä tätä huolestuttavampaa on se, etteivät tutkijoiden näkemykset näy myöskään talouspoliittisessa päätöksenteossa.
Yhtenä ratkaisuna Haaparanta pitäisi Suomessa aiemmin käytettyä ja Ruotsissa vieläkin käytettävää mallia, jossa pysyvät asiantuntijoiden komiteat valmistelevat ja pohjustavat muun muassa talouspolitiikkaa. Suomessa on jo vuosia käytetty lyhytaikaisia, yleensä virkamiesvetoisia työryhmiä.
”Esimerkiksi Hetemäen verotyöryhmästä jätettiin Suomen parhaat veroasiantuntijat pois, koska tiedettiin, ettei heidän näkemyksensä sovi siihen mitä haetaan... Komiteatyöskentely on hyvä tapa välittää tietoa, vaikka se ehkä kuulostaakin pahamaineiselta 70-luvulta.”
Niin, seitsemänkymmentäluku. Se taisi olla perin poliittista aikaa, kun ainejärjestöjäkin yritettiin vallata?
”Itse olin ehdolla kaksissa edustajistovaaleissa ja sain yhteensä kolme ääntä. Vaikka en edes äänestänyt itseäni. Mutta kyllä poliittisuuden merkitystä on liioiteltu. Opiskelijoilla ja nuorilla oli silloinkin mielessä opiskelijaelämä. Että ei se niin paljon nykyisyydestä eronnut.”
Menneitä muistellessa kädet putoavat puuskasta ja pieni hymy käy silloin tällöin kasvoilla. Professori sitoo haastattelun ajan auki olleiden kenkien nauhat. Hiljainen hiihtolomaviikon työpäivä jatkuu vielä kotona.
Pertti Haaparanta
- Täyttää maaliskuussa 60 vuotta.
- Syntynyt ja asunut nuoruutensa Lahdessa.
- Kotoisin työläisperheestä.
- Sukunsa ensimmäisiä ylioppilaita.
- Muutti Helsinkiin opiskelemaan ylioppilaaksi tulon jälkeen.
- Opiskeli Yhdysvalloissa 1979–83.
- Kauppakorkeakoulun (nyk. Aalto-yliopiston) taloustieteellisessä tiedekunnassa vuodesta 1990.
- Asuu Helsingissä vaimonsa Leila Haaparannan kanssa. Leila Haaparanta on filosofian professori Tampereen yliopistossa.
.jpeg%3Fitok=dS47oFx3)
