Kyllästynyt hyvis

Iiro Törmä

30.9.2016 15.41

Riikka Suominen

Tuttu päihteiden käyttäjä lähti tulemaan kohti, kun lääkäri Pekka Tuomola odotti raitiovaunua Helsingin Hakaniemessä. Päihteiden käyttäjää pelättiin. Kerran hän oli lyönyt mitään sanomatta neulanvaihtopisteen työntekijää nyrkillä.

Nyt iso mies oli kuin pikkupoika.

”Pekka kuule, voitko katsoa, mikä tässä on?”

Mies nosti paidan hihaa. Käsivarsi oli punainen ja tulehtunut. Niin käy, jos pistää amfetamiinia suonen ohi ja ainetta menee kudokseen. Jos tulehdus leviää, voidaan käsi joutua jopa amputoimaan.

Tuomola soitti Munkkisaaren neulanvaihtopisteeseen ja pyysi miehelle antibioottikuurin.

”Kaikissa ihmisissä on hyvää, käyttäytyvät he miten vain. Heille pitää taata ihmisarvoinen elämä heidän omilla ehdoillaan”, Tuomola sanoo.

Tämä on se Pekka Tuomola, jota moni ihailee. Hän, joka julkisuudessa perustelee, miksi laittomastikin Suomessa oleville tulee tarjota perusterveydenhoito. Hän, joka perustaa Itä-Euroopan romaneita auttavan päiväkeskus Hirundon ja hiv-positiivisten narkomaanien neulanvaihtopisteen.

Viimeisen vuoden aikana kuva Tuomolasta on saanut toisenlaisia sävyjä, kolhujakin.

Moni yllättyi, kun Pekka Tuomola syksyllä 2014 jätti pitkäaikaisen työpaikkansa Helsingin Diakonissalaitoksella ja siirtyi yksityisen monialayrityksen Baronan palvelukseen.

Tuomolasta oli siihen mennessä tullut varsin näkyvä yhteiskunnallinen keskustelija, ja hänet tunnettiin työstään heikoimmassa asemassa olevien hyväksi.

Diakonissalaitoksen päihde- ja mielenterveyspalveluiden ylilääkärin työn ohessa hän oli muun muassa järjestänyt paperittomille vapaaehtoisvoimin pyörivää terveydenhuoltoa.

Aiemmat työkaverit kuvailevat Tuomolaa työlleen omistautuneeksi ja nopeaksi sopeutujaksi. He arvioivat, että Tuomolan asiantuntemus asunnottomuudesta on ”maailman mitassa huippuluokkaa” ja että tätä asiantuntemusta hän halusi käyttää kaikkein heikko-osaisimpien hyväksi.

Tuomolaa kuvataan läpeensä hyväsydämiseksi ihmiseksi, joka kärsii yhteiskunnallisesta epätasa-arvosta. Tosin ongelmaksi yksi entinen työkaveri mainitsee turhankin jyrkän idealismin. Tuomolan oli vaikea hyväksyä, että joskus asioita edistää parhaiten toiseksi paras vaihtoehto. Yhden entisen kollegan mukaan Tuomola oli loistava tilannejohtaja, mutta pitkäjänteinen talousjohtaminen ei ollut hänen vahvuutensa.

”Palvelualueeni pysyi budjetissa, mikä oli päävaade johtajille. En palkannut lääkäreille sijaisia lomien ajaksi, vaan tein työt oman työn ohella. Se oli tyhmästi tehty. Ei sellaisesta saa kiitosta”, Tuomola itse sanoo.

Pitkään Tuomolasta oli joka päivä kiva mennä töihin Diakonissalaitokselle.

”Olin asennoitunut, että olen siellä eläkkeelle asti.”

Kymmenen vuoden jälkeen sukset menivät kuitenkin pahasti ristiin uuden esimiehen kanssa.

”Diakonissalaitoksella olisi ollut mahdollisuuksia, varakkuutta ja tahtoakin vaikka mihin. Mutta konserniajattelu toi mukanaan bisnesajattelun.”

Tuomola haluttiin siirtää johtajan paikalta asiantuntijatehtäviin. Työpaikan tulehtuneeseen tilanteeseen ehdotettiin sairauslomaa. Hän kieltäytyi.

”Sairausloma olisi ollut pakenemista.”

Helsingin Diakonissalaitoksen väki on vaihtunut melkoisesti viime vuosina. Ihmisiä on irtisanottu, ja yt-prosessit ovat seuranneet toisiaan, mikä on voinut vähentää työpaikan vetovoimaa niidenkin mielestä, joihin kenkä ei ole osunut.

Diakonissalaitos on myös hävinnyt kilpailutuksia. Esimerkiksi hiv-positiivisten palvelukeskuksen kilpailutuksen se hävisi A-klinikkasäätiölle.

Tuomola oli mielestään antanut kaikkensa ja hoitanut oman työnsä enemmän kuin hyvin.

Epäoikeudenmukaisuus otti päähän.

”Vieläkin on paska fiilis, kun mietin niitä aikoja.”

Eläkkeeseen ei ollut montaa vuotta. Tuomola pohti, pystyykö kituuttamaan ne Diakonissalaitoksella, kunnes tuli puhelinsoitto ja työtarjous.

Henkilöstövuokrausfirmana aloittanut Barona oli kiinnostunut laajentamaan sosiaalipalveluihin.

”Olisin siirtynyt mihin tahansa. Olin henkisesti niin poikki”, Tuomola sanoo.

Toisaalta Tuomola painottaa, ettei häntä olisi kiinnostanut sellainen yksityinen lääkärifirma, joka myy kunnille ulkoistamispalveluita. Mutta Barona kiinnosti. Jo aiemmin vuonna 2014 sinne oli siirtynyt Tuomolan tuttu, Helsingin entinen sosiaalipomo Paavo Voutilainen.

Yhteistyö houkutteli, varsinkin kun Baronan tytäryhtiö Luona suunnitteli uutta toimintaa, asumisen tukipalveluita sosiaalitoimen asiakkaille.

Sitten Suomeen alkoi hakeutua ennenkokemattoman paljon turvapaikanhakijoita. Syntyi uusi bisnesidea: vastaanottokeskukset.

Syksyllä 2015 Suomeen avattiin pikatahtia uusia vastaanottokeskuksia. Ensimmäistä kertaa myös yksityiset yritykset perustivat niitä. Yksi uusia vastaanottokeskuksia avanneista yrityksistä oli Pekka Tuomolan työnantaja Luona Oy.

Se on saanut voimakasta kritiikkiä vastaanottokeskuksistaan. Toimintaa on arvosteltu kaoottiseksi ja epäammattimaiseksi, osaa henkilökuntaa rasistiseksi, ruokaa kelvottomaksi ja terveydenhoitoa olemattomaksi.

”Lääkäri ei käynyt vastaanottokeskuksessa kahteen kuukauteen. Meillä oli puhelinnumero Pekka Tuomolalle, mutta koska hän oli meille aivan vieras, emme tohtineet soittaa. Meylityöllistetyt työntekijät yritimme arvioida turvapaikanhakijoiden terveydentilaa. Sairaimpiakin lääkittiin lähinnä buranalla”, Luonan pyörittämän vastaanottokeskuksen entinen työntekijä kertoo. Hän haluaa pysytellä lehtijutussa nimettömänä.

Tammikuussa 21-vuotias afganistanilainen turvapaikanhakija oli Helsingin Sanomien haastatteleman työntekijän mukaan valitellut usean kerran voimakasta päänsärkyä. Tuomolan mukaan turvapaikan hakija kertoi päänsärystä vasta saatuaan sairaskohtauksen.

Turvapaikanhakija pääsi sairaalaan kohtauksen jälkeen, mutta kuoli siellä aivoverenvuotoon. Luonan mukaan aivoverenvuotoa ei olisi voinut estää aiemman oireilun perusteella.

Pekka Tuomola on Luonan lääketieteellinen johtaja. Varsinaiset lääkäripalvelut ostetaan Lääkärikeskus Aavalta. Hänestä kritiikki on osin aiheellista, mutta ongelmat johtuvat perustamisvaiheen virheistä. Hänen mukaansa esimerkiksi Otaniemen vastaanottokeskuksen perustamiseen oli 12 tuntia aikaa. Sen jälkeen sinne toimitettiin Torniosta kolme bussilastillista ihmisiä.

”Meillä ei ollut aiempaa kokemusta vastaanottokeskuksista, ja teimme virheitä. Enää ei toimita niin kuin silloin.”

Tuomolan mielestä yksi syy Luonan saamaan kritiikkiin on, että sosiaalipuolella yksityiset toimijat ovat uusi ilmiö.

”Syytetään, että tienataan rahaa hätää kärsivillä.”

Tältä vaikutelmalta ei voi välttyä. Kyllästyikö Tuomola vuosikymmenten jälkeen tekemään hyvää syrjäytyneiden joukossa ja halusi päästä siisteihin sisätöihin tienaamaan kunnolla?

”En kyllästynyt. Kaipaan niitä ei niin siistejä töitä”, hän parahtaa.

1960-luvun Mäntässä paperitehtailija Serlachiuksen suku omisti koko kaupungin, myös tenniskentän. Tenniskentälle päästäkseen oli oltava vähintään teknikko tai sellaisen lapsi. Tuomolan isä oli pelkkä työmies. Duunarin pojalla ei ollut kentälle asiaa.

Niinpä Pekka hiihti ja pelasi Mäntän klubilla lentopalloa ja naapurin lasten kanssa purkkista. Leikkikavereita riitti työläisille tarkoitetulla Kirkonpellon asuinalueella. Tuomolan perhe asui kahden huoneen ja keittiön kerrostaloasunnossa. Kaikki neljä perheenjäsentä nukkuivat samassa huoneessa, lapset kerrossängyssä. Pihalla oli yhteinen pesuhuone ja sauna.

”Se oli äärimmäinen luokkayhteiskunta. Herrat asuivat eri alueilla. Jopa julkiset saunat olivat erikseen herroille ja työmiehille.”

Kun kansakoulussa kaikki halukkaat eivät mahtuneet pitkän englannin lukijoiksi, osa lapsista pakotettiin valitsemaan pitkä saksa.

”Jäi trauma, että herrojen lapset saivat pitää englannin ja minä jouduin ottamaan saksan.”

Jo koululaisena Tuomola ajatteli, ettei vanhempien ammatti voi määritellä lasten elämää. Vanhemmat eivät olleet poliittisesti aktiivisia, mutta lukemaan isä ja kirjastonhoitajaäiti kannustivat. Tuomolan siskosta tuli Suomen ensimmäinen naispuolinen merenkulun tarkastaja.

Koulussa oli helppoa. Keskiarvo oli yli yhdeksän, ja joka vuosi Tuomola tuli kotiin sadan markan stipendin kanssa. Yhtenä vuonna sillä ostettiin Philipsin C-kasettisoitin, jolla pystyi kuunteleman Irwiniä, Hectoria ja Juicea.

Torakat pakenivat uunista hellalle. Kun hella kuumeni, ne hyppelivät lattialle. Leningradilaisen lääkäri-instituutin yhteiskeittiössä 1970-luvulla Tuomola ja muut suomalaisopiskelijat leipoivat usein pitsaa.

Instituutin asuntolaa vaivasivat tuholaiset. Sängystä luteet pystyi karkottamaan, jos suihkutti kuukausittaisen lakanoiden vaihdon yhteydessä patjan yltympäriinsä torjunta-aineella.

20–vuotias Tuomola päätyi Neuvostoliittoon sattumalta. Vekarajärvellä suoritetun asevelvollisuuden jälkeen hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä haluaisi tehdä. Paperitehtaalla Mäntässä olisi riittänyt töitä. Hän olisi päässyt Tampereen yliopistoon lukemaan tiedotusoppia. Sitten opinto-oppaasta löytyi tieto stipendeistä, joita sai Leningradiin lääkäriopintoihin.

Leningradin juna-asemalle saapuessaan Tuomola ei erottanut venäjän kielestä edes sananvälejä. Asuntolassa asuttiin viiden hengen huoneissa, ja suihkuista tuli lämmintä vettä kerran viikossa. Opiskelu oli rankkaa, mutta instituutti oli kansainvälinen ja ulkomaalaiset otettiin hyvin vastaan.

Venäläisen kurssikaverin opiskelijakorttia lainaamalla sai ostettua junalipun alennuksella. Sillä pääsi retkelle vaikka Tallinnaan.

Tuomola ei ajatellut viipyä Neuvostoliitossa kovin pitkään, mutta kun puolet suomalaisista lopetti ensimmäisenä vuonna, Tuomola jatkoi. Syynsä saattoi olla kurssilta löytyneellä venäläisellä tytöllä, josta myöhemmin tuli Tuomolan vaimo ja kolmen lapsen äiti.

Muut lääkärit välttivät A-klinikkaa, mutta vastavalmistunut Tuomola viihtyi ja koki voivansa auttaa. Potilaat halusivat avautua ja kertoivat ongelmistaan. Niin hän alkoi hoitaa päihdepotilaita.

”Alkoholistit ovat erityisiä ihmisiä. He ovat yleensä herkkiä. Usein hyvin epävarmat ihmiset peittävät epävarmuutensa aggressiivisuuteen.”

Joskus kävi niin, että hengissä selvinneet kiittivät vuosien päästä hoidosta. Useimmiten päihdepotilaat olivat kuitenkin kiittämättömiä ja käyttivät hyväkseen kaikkia niitä ihmisiä, joita vain pystyivät. Silti Tuomola sanoo oppineensa työssään, ettei pahoja ihmisiä ole.

”Huonoon käytökseen on aina syy. Kaduilla eletään kuin viidakossa. Jos et pidä puoliasi, sinut alistetaan.”

Tuomola sanoo, ettei kuvittele raitistavansa Suomen kansaa.

"Jos ajattelisin niin, palaisin loppuun vuodessa."

Monien potilaiden lapsuus oli kurja. Tuomola sanoo, etteivät rankat jutut jääneet vaivaamaan. Silti hän muistaa tarkasti esimerkiksi sen, miten Järvenpään sosiaalisairaalassa aikuiset söivät lapsille jätetyt eväät ja miten sairaalan koulussa joululoman jälkeen luokkakaveri ihaili Tuomolan pojan uutta reppua. Luokkakaverille pukki oli tuonut vain markan kolikon.

Rankkojen kokemusten käsittely työnohjauksella on Tuomolasta yliarvostettua. Kerran hänen johtamassaan kidutettujen kuntoutuskeskuksessa järjestettiin työnohjausta. Se jouduttiin keskeyttämään kun ohjaaja alkoi itkeä kuultuaan työntekijöiden kertomuksia.

”En pura rankkoja kokemuksia muihin vaan sulkeudun pikemminkin itseeni. Se ei välttämättä ole hyvä asia.”

Tuomolaa auttaa hyvien työkavereiden kanssa jutteleminen ja vitsailu. Huumori on mustaa. Tuomola ei halua toistaa vitsejä julkisesti. Asiayhteydestä irrotettuna rankat vitsit voisi ymmärtää väärin.

Parhaiten rentouttaa halonhakkuu.

”Siihen voit kuvitella kenen tahansa pään pölkylle. Ja se on hyödyllistäkin.”

Tuomola pelkää, että sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen tekee suomalaisen terveydenhuollon entistä epätasa-arvoisemmaksi. Jo nyt rikkaat pääsevät lääkäriin köyhiä helpommin.

Tuomolan mukaan yksi syy on työterveyshuolto, joka hoitaa terveitä eikä sairaita. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että pallolaajennusleikkauksia tehdään Etelä-Suomessa ja syrjäseuduilla saman verran, mutta syrjäseudulla kuolee enemmän ihmisiä komplikaatioihin ja sydänsairauksiin. Työnterveyden piiristä leikkaukseen lähetetään ajoissa, syrjäseuduilla sinne pääsee liian myöhään.

Tuomola toivoo, että Ruotsin mallin virheet tajutaan välttää. Siellä potilas vallitsee hoitopaikkansa ja raha seuraa potilasta.

”Jos korvaus on sama riippumatta siitä, hoidetaanko työikäisiä suhteellisen terveitä potilaita vai mielenterveysongelmaisia, kukaan ei halua hoitaa rupusakkia. Se on tappiollista.”

Tuomolaa myös jurppii se, että nykyisin korostetaan ihmisen omaa vastuuta terveydestään.

”Kaikki tietävät, että juomalla menee terveys, rahat ja ihmissuhteet. Silti ihmiset juovat. Alkoholismi ei ole järkisairaus vaan tunnesairaus. Niihin ei voi järjellä vaikuttaa. Ja ovathan kaikki urheiluvammatkin oma syy. Ja keuhkosyöpä on tupakoitsijan syy.”

Sotea sorvaavat insinöörit eivät muista, että ihmisten käytös on tunneperäistä. Eivät kaikki halua tai jaksa mitata digitaalisilla työkaluilla omaa terveyttään.

”En voi sietää mobiilisovelluksia. En kestä edes askelmittaria.”

Huoneessa on viisi neliötä ja laminaattilattia. Valkoiset kalusteet ovat halvannäköistä sarjatuotantoa. Pienestä ikkunasta näkyy tyhjä naapuritontti, joka toimittaa parkkipaikan virkaa. Luonan toimitalo sijaitsee Helsingin Ruskeasuolla. Tuomola jakaa pikkuruisen toimistonsa sairaanhoitajan kanssa.

Seisomapöytänsä ääressä hän neuvoo vastaanottokeskusten henkilökuntaa lääkäriasioissa, uusii reseptejä ja juttelee vastaanottokeskusten naapureiden kanssa.

Viime talvena naapurit vastustivat joskus aggressiivisestikin vastaanottokeskuksia, mutta eivät enää. Nyt kyse on siitä, että Siikajärven vastaanottokeskuksen lapset pitäisi saada leikkimään turvallisempaan paikkaan pois ajotieltä.

Toisinaan Tuomola hoitaa kriisiasumisen töitä tai selvittelee kilpailutuksia, joihin Luona osallistuu. Tuomola puhuu innostuneesti ja ylpeänä vuosista Helsingin Diakonissalaitoksella ja Järvenpään päihdesairaalassa. Hän kaipaa vastaanotolle. Nykytyöstään hän kertoo vain kysyttäessä.

Tuomola taitaa olla ennen kaikkea tekijä. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että siistit sisätyöt hiukan pitkästyttävät häntä.

Pekka Tuomola, 62

• Valmistui 1981 lääkäriksi Leningradin lääketieteellisestä instituutista.
• Työura: 1981–83 Äänekosken terveyskeskus, 1983–2001 Järvenpään sosiaalisairaala, 2001–2014 Helsingin Diakonissalaitos.
• Perhe: Vaimo työskentelee viikot päihdelääkärinä Rovaniemellä ”raitistamassa Lappia”. Kaksi aikuista poikaa ja yksi tyttö.
• Asuu: Vuosaaressa.
• Mitä juo? ”Appelsiinituoremehua. Alkoholista venäläistä votkaa venäläisittäin raakana ja ehdottomasti maljapuheen kera.”
• Päihdevalistus omille lapsille: ”Oli ehdotonta, että alaikäiset eivät saa juoda alkoholia. Se oli meillä periaate. Jos juhlimme ja vanhemmat joivat viiniä, niin lapsille tarjosimme hyvää limpparia.”
• Harrastaa: Hiihtoa ja lukemista. Parhaillaan kesken Ian McEwanin Lauantai, muuten suosii ruotsalaisia dekkareita. ”Haluan ajatukset toiseen maailmaan. En jaksaisi työpäivän jälkeen lukea jotain raskasta huumejuttua.”