Ex-radikaali

11.3.2011 12.54

Jukka Vahti

Janina Andersson paljastaa todellisen syyn luopumiselleen eduskunnasta. Samoin sen, että neljän vuoden päästä edessä voi olla paluu Arkadianmäelle.

Janina Andersson istuu junan työskentelyhytin istuimella risti-istunnassa. Hänellä on yllään vihreä nahkableiseri, eikä vihreän sävy ole anteeksipyytelevän hillitty. Ikkunan takana vilistää Pasilan ratapiha, jonka pilvinen kevättalven päivä tekee tavallistakin harmaammaksi. Määränpäänä on Turku.

Andersson on tehnyt tämän matkan viimeksi kuluneiden 16 vuoden aikana melkein jokaisen työpäivän jälkeen ja on samalla tullut istuneeksi junassa yhteensä yli vuoden elämästään.

Nykyisen eduskunnan viimeinen täysistunto on ensi tiistaina. Silloin päättyy myös Janina Anderssonin kansanedustajan ura, ainakin toistaiseksi.

Vähemmälläkin kansanedustajakokemuksella on päästy ministeriksi asti. Olisiko tällä vaalikaudella ollut Anderssonin ministerivuoro? Ehkä. Anderssonin mukaan ministeriys on hänen kohdallaan ollut kuitenkin poissuljettu vaihtoehto. Hän viihtyy Turussa perheensä luona, ja ministerinä perheelle olisi jäänyt liian vähän aikaa.

Hän kertoo päässeensä tähänastisella poliittisella urallaan juuri niihin tehtäviin, joihin on halunnutkin sekä eduskunnassa että vihreissä.

Netistä löytyvässä kuvassa on pariskunta lapsensa kanssa. Huomio kiinnittyy heidän kasvojensa sijaan hiuspehkoihin, jotka ovat jopa kyseisen aikakauden asteikolla poikkeuksellisen tuuheat. Anderssonin kotisivuilla oleva kuva hänestä ja hänen miehestään Kim Engblomista on 1990-luvun alkupuolelta.

”Maanantain seuratuimpia oli vihreiden nuori edustaja Janina Andersson. Hän oli tuonut mukaansa kolmiviikkoisen poikansa ja puolisonsa. Vauva ehti tutustua äitinsä kanssa muun muassa pommisuojaan, saunaan ja vihreiden ryhmähuoneeseen. Andersson testasi useita sopivia imetystuoleja”, kertoi Helsingin Sanomat uusien kansanedustajien tutustumisesta työympäristöönsä maaliskuussa 1995.

Andersson oli 24-vuotias, kun hänet valittiin eduskuntaan. Imetyksestä syntyi kohu. Iltapäivälehtien lööppejä myöten taivasteltiin, onko rintaruokinta soveliasta toimintaa kansanvallan pyhätössä.

”En todellakaan tajunnut, millaiseen mediarumbaan olin tullut. Se oli hullunmyllyä, ja ryhdyin siihen ihan kylmiltäni. Nyt ymmärrän, että varmasti näytti hauskalta, kun nuori tyttö ja sen pitkähiuksinen hippimies tulevat lastenrattaiden kanssa paikalle ja rupeavat kyselemään, mihin mennään.”

Tuloerojen kasvu ja ydinvoimapäätökset. Ne ovat Anderssonin parlamentaarikon uran isoimmat pettymykset.

Suurimmat onnistumisen tunteet taas liittyvät viime hallitusneuvotteluissa sovittuun vihreään verouudistukseen, jossa kuluttamiseen liittyviä veroja kiristettiin ja työn verotusta kevennettiin yhteensä noin miljardin euron edestä.

Isoksi asiaksi Andersson mainitsee myös perusvähennyksen alarajan nostamisen eli sen, kuinka paljon pienituloinen ihminen voi tienata ennen kuin joutuu maksamaan kunnallisveroa.

Anderssonin mukaan asian toi hallitusneuvottelupöytään vihreiden nykyinen puheenjohtaja Anni Sinnemäki.

”Olimme Annin kanssa samassa ryhmässä, ja hän oli välillä ihan uskomattoman kova. Me olimme varmaan vähän kuin hyvä poliisi ja paha poliisi. Väitän, että jos Anni ei olisi ollut niissä neuvotteluissa, ja minä hänen aisaparinaan, tämä ei olisi toteutunut.”

Andersson sanoo muuttuneensa ihmisenä ja poliitikkona eduskuntavuosien aikana.

“On sellainen olo, että aika on saanut minut kiinni. Olin nuorena radikaali, silloin oli radikaalia pyöräillä talvella ja haluta lämmittää maalämmöllä. Nyt en ole enää yhtään radikaali, nämä ovat tavallisia asioita. Olen muuttunut normaaliksi.”

Parikymmentä vuotta sitten Andersson oli paljon nykyistä varmempi mielipiteissään.

”Sittemmin olen oppinut epäilemään. Nuorempana jos suutuin jostain asiasta, minulta tuli itku tosi helposti. Nykyisin en enää itke mistään.”

”Seuraavaksi Karjaa, nästa Karis”, sanoo kuulutus junassa tunnin kuluttua lähdöstä. Asemalta junaan rynnii joukko ruotsia puhuvia teinejä.

Anderssonille ruotsi ei ole vain politiikkaa vaan äidinkieli ja keskeinen osa identiteettiä. Se nostaa edelleen myös hänen tunteensa pintaan, vaikka muuten pokka pitääkin aiempaa paremmin.

Anderssonin mukaan viimeaikaista keskustelua ruotsin kielen asemasta ei ole ollut mukava seurata. Vähemmistöjä, joihin ei itse kuulu, on hänestä helpompi puolustaa kuin sellaisia, joihin kuuluu.

Vihreiden syksyllä tekemää linjapaperia ruotsin kielestä hän pitää pääpiirteittäin hyvänä, vaikka joutuikin lokakuussa Nokialla pidetyssä vihreiden valtuuskunnan kokouksessa muistuttamaan puoluetovereitaan ruotsin kielen merkityksestä.

”Olen ollut vihreissä niin valtavirtaa, että minun ei ole tarvinnut omalle porukalle kauheasti vakuutella asioita. Se oli ensimmäisiä kertoja, kun minulla on ollut tunne, että minun pitää vakuutella vihreille jotain, ja se tuntui vieraalta.”

”Hyvä neuvottelija.”

Se on yleinen kuvaus, jonka saa vastaukseksi, kun Anderssonin kanssa eduskunnassa työskennelleitä pyytää kertomaan hänestä mielipiteensä.

Neuvottelutaidoille on ollut käyttöä. Hän on istunut näiden vuosien aikana yhteensä kymmenessä valiokunnassa, joten politiikan osa-alueet ovat ehtineet tulla aiemmin tanssinopettajana työskennelleelle ja valtiotieteellisestä valmistuneelle turkulaiselle tutuiksi.

Paitsi neuvottelutaidoistaan, Andersson saa kollegoiltaan kiitosta myös avoimuudesta ja vilpittömyydestä, kritiikkiä taas lyhytjänteisyydestä.

”Hän lörpöttelee iloisesti omista asioistaan, eikä välttämättä mieti, mihin se voi johtaa. Mutta maailma olisi aika kyyninen ja synkkä, ellei hänentapaisiaan ihmisiä olisi”, Anderssonin uraa läheltä seurannut, kilpailevan puolueen kansanedustaja sanoo.

Andersson allekirjoittaa muiden näkemykset itsestään.

”Olen vähän ylisosiaalinen”, hän sanoo.

Kun Andersson nousee puhujapönttöön vihreiden tapahtumissa, hän näkyy ja kuuluu. Puheenvuoroissa on tunnetta, eivätkä kaikki sanotut asiat vaikuta viimeisen päälle suunnitelluilta.

Olipa kyse eduskunnasta, vihreiden puoluekokouksesta tai juhlista, Anderssonilla on taipumus erottua joukosta olemuksensa ja kirkasväristen vaatteidensa vuoksi. Hänen puhetapansa on persoonallinen sekoitus Turun murretta ja hänen äidinkielensä ruotsin tuomaa korostusta.

Andersson myöntää käyttävänsä värikkäitä vaatteita osin siksi, että niiden kanssa ainakin erottuu isommasta porukasta valokuvissa. Samaa hän suosittelee myös vihreiden uusille kansanedustajille.

Eräiden arvioiden mukaan Andersson on tarkoituksella rakentanut itselleen rempseän blondi-imagon, joka ei vastaa todellisuutta. Hän muistuttaa itse kuitenkin, että mikään imago ei voi pidemmän päälle perustua muulle kuin todellisuudelle.

”Kun olin koulussa ja aika pinko, otin mielelläni vähän blondi-imagon, koska huomasin, että se helpotti elämää. Olen ehkä vähän jatkanut sitä, koska niin pystyn sanomaan asioita helpommin ilman että kukaan loukkaantuu. Nyt välillä mokaan vähän tahallanikin, että suojamuurit minua kohtaan olisivat matalampia.”

Kun Andersson ilmoitti luopuvansa eduskuntapaikastaan lokakuussa 2009, hänestä oltiin julkisuudessa tekemässä valtakunnan virallista eläkeläistä. Andersson perusteli ratkaisuaan sillä, että halusi viettää enemmän aikaa perheensä kanssa.

Harva kuitenkaan tiesi, että päätöksen taustalla oli myös vakavaksi äitynyt vauvakuume.

Kun perheenlisäystä ei toiveista huolimatta kuulunut, avautui mahdollisuus miettiä muita vaihtoehtoja.

Luopumispäätös aiheutti kahdenlaista ahdistusta: ensin pelko siitä, oliko päätös sittenkään oikea ja että uutta työpaikkaa ei löydykään. Kun puhelin sitten hakemusten lähettämisen jälkeen alkoi soida ja hyviä työpaikkavaihtoehtoja olikin useampia, iski ahdistus siitä, että joillekin työntarjoajille täytyi sanoa ei.

Työnhaun tuloksena Andersson aloittaa huhtikuussa turkulaisessa mainostoimisto Perjantaissa, joka on laajentamassa toimintaansa yhteiskuntavastuun neuvontaan yrityksille. Anderssonin tuleva titteli on yhteiskuntavastuuasiantuntija.

Anderssonin mukaan hänen uusi työnsä on osa kehitystä, jossa yritysmaailma on ottanut aiempaa isomman roolin vihreiden arvojen edistämisessä.

”Tätä kautta pystyn auttamaan yrityksiä siinä, että ne haluavat tehdä asioita oikein.”

Työmatkakin lyhenee murto-osaan entisestä.

”Kävelen joenrantaa ihanaa kulttuurimaisemaa viisitoista minuuttia.”

Käytännössä Anderssonin työ on yritysten sparraamista ja tiedon välittämistä siitä, miten asioita voidaan tehdä entistä paremmin ja avoimemmin.

Isoin ero on siinä, että kansanedustajan työssään Andersson on vastannut tekemisistään ja sanomisistaan omissa nimissään äänestäjille. Nyt hänen täytyy muuttaa asennoitumistaan ja huomioida, että hän puhuu työnantajansa edustajana.

Uusi kokemus on sekin, että on voinut surutta sanoa tiettyjen lehtien toimittajille, että ei anna haastatteluja. Kansanedustajana haastatteluista kieltäytymisen kynnys on ollut korkeammalla, koska haastattelut ovat tavallaan kuuluneet toimenkuvaan. Tunne on kuulemma vapauttava.

Juna saapuu Turkuun aikataulussa tasan viideltä iltapäivällä. Matkustajat purkautuvat asemalaiturille, ja Andersson saa juttuseuraa samasta vaunusta tulevasta sdp:n kansanedustajasta Marjaana Koskisesta. He ovat tehneet aiemmissa vaaleissa yhteisiä kampanjoita vasemmistoliiton Annika Lapintien ja kristillisten Sari Essayahin kanssa.

Andersson aikoo asettua ehdolle ensi vuoden kuntavaaleissa. Hän pitää mahdollisena, että on ehdolla myös neljän vuoden päästä eduskuntavaaleissa.

”Ja jos ei silloin, niin myöhemmin. Jörn Donnerkin on ehdolla kahdeksankymppisenä, joten minulla on vielä aikaa.”

Turun juna-aseman edessä Andersson toivottaa hyvää viikonloppua ja suuntaa kohti taksijonoa. Taksi vie kotiin.

Janina Andersson, 40 v.

• Vihreiden neljännen kauden kansanedustaja, valtiotieteen maisteri. Luopuu kansanedustajuudestaan.
• Perheeseen kuuluvat aviomies Kim Engblom ja lapset Alec, 16 ja Aron, 11.
• Harrastaa jalkapallon nappulaliigan otteluita lasten kanssa.
• Isä Jan-Otto Andersson on kansantaloustieteilijä, oli SKDL:n jäsen ja mukana perustamassa vasemmistoliittoa.
• Muisto uran alkupuolelta: ”Ensimmäisessä vakavassa neuvottelutilanteessa eduskunnassa kokoomuksen edustaja sanoi jotain todella ilkeää isästäni, joka ei kuulunut asiaan mitenkään. Se loukkasi niin paljon, että en voinut puhua, koska olisin itkenyt. Muistan ajatelleeni, että koskaan enää kukaan ei tee minulle tällaista. Nyt kestän neuvotteluissa melkein mitä vain.”

Tweet