Kestoidealisti

21.11.2008 11.44

Lena Björklund

Jos Alpo Rusi tuo mieleesi vain Stasi-kohun, malta hetki. Rusi aloitti maailmanparantamisen jo 30 vuotta sitten. Nyt hän tekee sitä YK:n päämajassa New Yorkissa.

Kuuntelin elokuussa aamutoimien lomassa radiosta miestä, joka puhui vakavaan sävyyn Bosniasta. Ääni tuntui tutulta, mutta en saanut yhdistettyä sitä kehenkään.

Kuka on ottanut näin sydämen asiakseen entisen Jugoslavian, mietin hampaita pestessäni. Kuuntelin ohjelmaosuuden loppuun, jotta kuulisin nimen. Se oli Alpo Rusi.

Mitä ihmettä hänellä on näiden asioiden kanssa tekemistä, hämmästelin.

Niin yksipuoliseksi voi kuva ihmisestä mediakohussa muodostua. Rusia ympäröi minunkin mielessäni vain Stasi-tapaus, vaikka oikeus kumosi kaikki syytteet häntä kohtaan.

Niinä viitenä vuotena, jolloin Stasi-asia oli vireillä, kaikki muu ikään kuin poistui Rusin ympäriltä.

Kun lokakuussa soitin Alpo Rusille New Yorkiin, jossa hän työskentelee talous- ja kehityskysymysten neuvonantajana YK:n yleiskokouksen puheenjohtajan esikunnassa, rajasin heti Stasi-kohun pois haastattelusta.

Se raivasi tilaa keskustelulle entisestä Jugoslaviasta, jossa Rusi työskenteli Martti Ahtisaaren neuvonantajana 1990-luvulla ja kiertävänä suurlähettiläänä 2004–2007.

Mutta aloitetaan vielä kauempaa, kiinnostavasta omakustanteesta, pamfletista, jonka Rusi kirjoitti vuonna 1980 nykyään Suomen maatalousmuseon johtajana työskentelevän Juha Kuisman kanssa.

Kolmikymppiset keskustalaiset julkaisivat tekstin nimellä Avaus äärikeskustaan. Teos on jälleen mitä ajankohtaisin.

Kirjan kannessa on kaunis höyrylaiva Suomi Jyväsjärven maisemissa. Laiva putputtelee vesillä yhä vaikka on jo yli satavuotias.

Sisäsivuilla Rusi ja Kuisma linjaavat, että yhteiskunnallisesti ollaan lähestymässä aidon valinnan tilannetta. Ihmiskunnalla on mahdollisuus valita uusi eloonjäämissuunnitelma, etääntyä kyltymättömän kasvun palvonnasta ja ihmisen karkeasta välineellistämisestä.

Kirjassa arvostetaan Keski-Euroopan vihreiden yhdyskuntakritiikkiä ja puhutaan hyvää myös Suomen uusista liikkeistä ja ekologeista. Ei ihme, että nykyinen vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto arvioi kirjan myönteisesti Demarissa.

Rusi ei ihan tarkkaan muista, miksi juuri vuosina 1979 ja 1980 tuntui siltä, että oltiin aidon valinnan tilanteessa.

”Yksi syy oli ilman muuta se, että vuonna 1979 oli monella tavalla havaittavissa, että jokin oli tullut tiensä päähän. Esimerkiksi tiedot Neuvostoliitosta ennustivat, että se systeemi oli ajautumassa suuriin vaikeuksiin.”

Rusi teki tuolloin väitöskirjaa jatkosodan lehdistösensuurista ja pani merkille, että mielipiteen vapaus oli yhä Suomessa hankala asia.

”Tulin itse karjalaistaustaisesta siirtolaisperheestä, jossa sai sanoa oman mielipiteensä.”

Juha Kuisma taas oli huolissaan siitä, että luontoa kohdellaan väärin.

”Suomessa oli päässyt esille ajattelutapa, että luonto voidaan alistaa. Juha on aina ollut sitä mieltä, että luonnon kanssa pitää elää sopusoinnussa.”

Lisäksi tekijät olivat tyytymättömiä keskustapuolueeseen.

”Se näytti olevan vain muuttumaton valtakoneisto, alhaalta ylös.”

Kirjan tarkoitus oli avata keskustelua puolueen uudistamiseksi.

Lähes kolmenkymmenen vuoden takaiset ajatukset palaavat elävinä Rusin mieleen New Yorkissa hänen seuratessaan yhdysvaltalaisten asiantuntijoiden tv-keskusteluja finanssikriisistä.

”Voimakkaasti tulee esiin se, että tarvitaan kokonaan uusi suunta ja että mammuttiratkaisuista pitää luopua”, Rusi kuvaa.

”Pieni ja paikallinen on taas kaunista: perusenergian turvallisuus ja läheisyys, paikalliset pankit, jopa ruokaomavaraisuus. Nämä ovat olleet osa amerikkalaista unelmaa aina, mutta tässä markkinatalouden kehitysvaiheessa suuri on ollut kauneinta. Nyt on haettava vastavoima.”

Jokin kulttuurissamme on mennyt överiksi, Rusi pohtii.

”Manhattanilla sen käsittää heti. Siellä liikkuu linja-auton kokoisia farmariautoja, joissa istuu yksi ihminen. Ne vievät 40 litraa bensaa sadalla kilometrillä. Kuka niitä tarvitsee?”

Ainakin newyorkilaisilla takseilla alkaa pian uusi elämä. Niiden on kahden vuoden sisällä muututtava hybridiautoiksi.

Rusi hoitaa parhaillaan YK:n yleiskokouksen puheenjohtajan Miguel D’Escoton perustamaa työryhmää, joka etsii keinoja talouskriisin voittamiseksi. Ryhmän puheenjohtajaksi on valittu taloustieteen Nobelilla palkittu Joseph Stiglitz.

Rusi kertoo paneelikeskustelusta, jossa Stiglitz linjasi raskaalla kädellä finanssikriisin syitä ja tarvittavia vastatoimia.

”Yksi aikakausi on päättymässä. Valtion säätelyn ja markkinoiden riskien välille on luotava parempi tasapaino. Sosialismi laittoi liikaa valtion piikkiin, neoliberalismi markkinoiden.”

Rusi arvelee ounastelleensa Kuisman kanssa uutta aikakautta, jota nyt tarvitaan.

”Vihreät ovat oivaltaneet saman, ehkä myös keskustaliberaalit”, hän lisää.

Yksi nuoren Alpo Rusin kirjan ajatuksista oli, ettei Yhdysvaltoja pitänyt torjua kategorisesti. Siellä oli hyvääkin. Rusi antaa esimerkin.

Tuolloista Yhdysvaltain presidenttiä Jimmy Carteria pidettiin heikkona presidenttinä ja hän hävisikin 1980 vaaleissa Ronald Reaganille.

Mitä Reagan teki ensi töikseen asettuessaan Valkoiseen taloon? Poistatti talon katolta Carterin asennuttamat aurinkopaneelit.

”Carter toi ihmisoikeudet kansainväliseen politiikkaan. Monet vanhat konservatiivit inhosivat sitä, mutta hän ne sinne toi. Ja asennutti aurinkopaneelit. Että semmoinen heikko presidentti”, Rusi toteaa sarkastisesti.

Hän miettii, mahtaako Barack Obaman valinnasta iloitseva Eurooppa ymmärtää, että uusi presidentti on poliittinen haaste myös Euroopalle. Rusi ennusti jo vuosi sitten Obaman muuttavan poliittista kulttuuria.

”Korostin hänen rehellisyyttään. Euroopassa poliitikot ovat kapeiden intressiryhmien edustajia, Obama puhuu koko kansan agendasta. Aikamme tarvitsee vanhoista ideologioista vapautumista ja perusarvojen kunnioittamista: rehellisyyttä, perheen arvostamista, lakien, vähemmistöjen ja luonnon kunnioitusta, solidaarisuutta.”

Haastattelen Rusia nettipuhelimella. Ilmaisessa Skypessä ei tarvitse kiirehtiä ainakaan sen vuoksi, että puhelu maksaa. Kun on aikaa, voi tehdä havaintoja puhekumppanista.

Rusi on tyyni, pohtiva ja kuunteleva.

Hän kuuntelee nykyisessä työssään myös entisen Jugoslavian alueen tuntoja. Rusin aloittaessa puolitoista vuotta sitten YK:ssa, yleiskokouksen puheenjohtajaksi valittiin vanha tuttu, Makedonian ulkoministerinä vuosikymmenen alussa toiminut Srgjan Kerim.

”Hän oli Jugoslavian hajotessa sen varaulkoministeri ja näki maan jännitteet sisältä päin.”

Keskustelut muun muassa Kerimin kanssa ovat tarkentaneet Alpo Rusin käsitystä Jugoslavian hajoamisesta. Hän olisi valmis heittämään romukoppaan käsitteen Bosnian sota.

”Väkivallan juuret olivat etnisiä ja uskonnollisia eroja syvemmällä. Jugoslavia oli keinotekoinen valtio.”

Kenen etua nimitys Bosnian sota palvelee? Rusi arvelee, että siitä hyötyvät ne uuskonservatiiviset kansainvälisen politiikan tutkijat, jotka puhuvat sivilisaatioiden yhteentörmäyksestä.

”Mutta se ei ollut Jugoslavian hajoamisen ytimessä. Kyseessä oli taistelu poliittisesta vallasta. Puolisotilaalliset joukot provosoivat huhtikuusta 1992 alkaen väkivaltaa Bosniassa ja käyttivät siinä hyväksi uskonnollisia eroja.”

YK julisti serbien johtamaa tynkä-Jugoslaviaa vastaan talouspakotteita, mutta maan hallinnossa oli rikollisia, jotka tekivät boikotilla bisnestä.

”Se poiki valtavan järjestäytyneen rikollisuuden rakenteen, josta alue kärsii vieläkin”, Rusi sanoo.

Bosnian tapahtumien pitäisi Rusin mielestä olla kansainväliselle yhteisölle opetus, mutta opiksi ei ole otettu.

”Saddam Husseinin joukot olisi kannattanut pitää palkattuina kasarmeilla ja kouluttaa vähitellen uudelleen, kuten Bosniassa tehtiin.”

Se oli yksi tärkeimpiä syitä sille, ettei Bosniassa ajauduttu sodan päättymisen jälkeen koston kierteeseen Irakin tapaan.

YK:ssa jatkuu toisenlainen taistelu.

”Nyt on kiire”, Rusi huomauttaa. ”Ilmastonmuutos etenee niin nopeasti, että kolmasosa maailman väestöstä kärsii tulevaisuudessa vesipulasta. Kevääseen mennessä pitäisi Afrikan sarveen saada apuohjelmia, koska 16 miljoonaa ihmistä uhkaa nälänhätä.”

Eikä lista lopu.

Rusin kiireisiin kuuluu myös asevarustelu. Hän ehdottaa finanssikriisin osaratkaisuksi freeze-liikettä:

”Nyt voitaisiin maailmanlaajuisesti jäädyttää asebudjetit muutamaksi vuodeksi ja siirtää raha finanssijärjestelmän turvaamiseen.”

Rohkea ajatus. Rusi tunnistaakin yhä itsessään sen nuoren idealistin, joka 1980 julkaisi Avaus äärikeskustaan -teoksen.

”Olen nyt illuusioton idealisti, mutta minun ei ole tarvinnut kovasti paikkailla sitä maailmankatsomuksellista murrosta, jonka kävimme läpi siihen aikaan.”

Kuka?

• Alpo Rusi, 59 v.
• Valtiotieteiden tohtori.
• Erityisneuvonantajana YK:n yleiskokouksen puheenjohtajan esikunnassa New Yorkissa.
• Toiminut muun muassa diplomaattina, lähetystöneuvoksena, presidentti Martti Ahtisaaren neuvonantajana, Balkanin kiertävänä suurlähettiläänä ja kansainvälisten suhteiden professorina.
• Ratkonut Balkanin ongelmia EU:n vakaussopimuksen varajohtajana 1999–2000.
• Julkaissut yksitoista kirjaa, uusimpana Vasemmalta ohi (2007).
• Harrastaa musiikkia, kävelyä, historiaa.
• Kolme lasta vaimonsa psykiatrian erikoisläkärin Leena Rusin kanssa.

Tweet