Urduntaja

22.10.2010 13.55

Lena Björklund

Pakistanissa syntynyt Muhammad Arshad Farooq on suomalainen sosiaaliohjaaja, jonka intohimo on kääntää suomalaisia kirjoja urduksi.

odotan pakistanilaista Muhammad Arshad Farooqia lounaalle samoille kulmille, missä hän asui ensimmäiset viikkonsa Suomessa pian parikymmentä vuotta sitten: Lönnrotinkadun loppupäässä Helsingissä.

Kun Farooq saapuu perille ravintolaan, ehdotan heti sinunkauppoja. Hän kiittää, ja teitittelee minua sitten lähes koko haastattelun ajan. Pakistanilainen kohteliaisuus istuu sitkeässä Farooqin käytöksessä.

Hän on viimeiset kahdeksan vuotta työskennellyt sosiaaliohjaajana Helsingin säilöönottoyksikössä, ja vieläkin hän tervehtii pomoaan kysymällä ”Mitä Teille kuuluu?”, vaikka esimies on toistuvasti sanonut, ettei häntä tarvitse teititellä.

Farooq on itse asiassa tammikuuhun asti virkavapaalla työstään, sillä hyvät käytöstavat kätkevät alleen intohimoisen kääntäjän.

Farooq asettaa pöydälle kauniin sinisen urdunkielisen kirjan. Se on Ilkka Taipaleen vuonna 2006 julkaisema kirja Sata sosiaalista innovaatiota Suomesta, jonka Farooq käänsi tänä vuonna urduksi.

Lämpimän sinistä kirjaa pitää lukea takakannesta etukanteen, koska urdun koristeelliset kirjaimet luetaan oikealta vasemmalle. Itse selaan kirjaa aluksi väärin päin.

Farooq muistelee lämmöllä urdunnoksen julkaisutilaisuutta Rauhanasemalla kesäkuussa. Suomen entinen Pakistanin suurlähettiläs sanoi siellä, että maahantuloluvan myöntäminen Farooqille oli yksi hänen uransa parhaimmista päätöksistä.

Ilkka Taipale ja Farooq matkustavat vielä tänä vuonna Pakistaniin esittelemään suomalaisia sosiaalisia innovaatioita sikäläisille päättäjille.

”Yritämme myydä kirjan ministeriöille.”

Teoksesta on otettu aluksi 1 100 kappaleen painos. Jos siitä innostutaan Pakistanissa, painos ei riitä alkuunkaan, sillä lähes sata miljoonaa ihmistä puhuu siellä urdua äidinkielenään.

Urdua puhuvia löytyy myös muualta kuin Pakistanista, esimerkiksi Intiasta.

Suomalainen päiväkoti ja koulujärjestelmä ruokailuineen ovat Farooqin mielestä hyviä sosiaalisia vientituotteita.

”Että lapsi menee kouluun vasta seitsemänvuotiaana. Pakistanissa koulu alkaa kolmi- tai nelivuotiaana. Ajatus, että lapsilla on oikeus leikkiä ja että lapsi oppii leikin kautta paljon, on minusta todella hyvä.”

Farooqilla on itsellään neljä lasta ja kokemusta päivähoidosta. Myös äitiyspakkaus on hänestä erinomainen sosiaalinen keksintö – ja sosiaaliluotto, jota parhaillaan kokeillaan muutamissa kunnissa.

Pakistanissa sosiaalityön maisteriksi ja Suomessa sosionomiksi valmistunut Farooq pitää sosiaalisia keksintöjä käsittelevän kirjan urduntamista hyvänä keinona rakentaa siltaa suomalaisen ja pakistanilaisen yhteiskunnan välille. Kulttuurit voivat olla erilaisia, mutta ihmisten tarpeet ovat samat.

Farooq haluaa Taipaleen kirjan avulla parantaa Pakistanin yhteiskuntaa. Hän veisi Suomesta Pakistaniin esimerkiksi eduskunnan.

”Pakistanissa on oikeastaan kahdeksan eri eduskuntaa. Neljän ison provinssin ja kahden uuden provinssin parlamentit sekä valtakunnan tasolla ylä- ja alahuone. Miksi tarvitaan niin paljon?” Farooq kysyy.

Kunnanvaltuustoja sen sijaan ei ole.

”Presidentti Pervez Musharrafin aikana niitä oli, mutta sitten palasi provinssihallinto. Se on huono asia. Provinssin edustajat tuhlaavat paljon rahaa, mutta ihmisiä ei auteta. Olisi hyvä, jos kirjasta omaksuttaisiin Pakistanissa ajatus yhdestä eduskunnasta.”

Farooq on syntynyt Pakistanin kolmanneksi suurimmassa kaupungissa Faisalabadissa, missä asuu kuusi miljoonaa ihmistä. Hän tuli 1990-luvun alussa Suomeen vaimonsa vuoksi.

Nykyään Farooq on jo niin suomalainen, että katsoo formulaa ja mäkihyppyä – ja käynnistyy heti, kun näkee sanan tarjous.

Sekin kuulostaa hyvin suomalaiselta, että Farooq on virkavapaalla. Hän on vastikään saanut käännetyksi urduksi kaksi Tove Appelgrenin Vesta-Linnea -lastenkirjaa.

Lastenkirjojen kääntäminen alkoi kiinnostaa Farooqia, kun hän tulkkasi maahanmuuttajavanhempien ja päivähoitohenkilökunnan välistä keskustelua. Päiväkodissa kysyttiin, miten lapsi oppii kieltä kotona. Onko lukukirjoja? Ei ollut.

Farooq pohti, ettei lapsi opi muitakaan kieliä, el-lei hänellä ole hyvää äidinkieltä. Syntyi ajatus kääntää suomalaisia lastenkirjoja urduksi.

Appelgrenin kirjojen kohderyhmä ovat pakistanilaiset perheet Suomessa, mutta niitä tullaan myymään myös Pakistanissa.

Farooqia auttoi käännösprojektissa suomalaisen kirjallisuuden kääntämistä ja vientiä tukeva Fili, joka on osa Suomalaisen kirjallisuuden seuraa.

Mutta on Farooqilla lastenkirjaa suurempikin hanke. Hän kääntää Kalevalaa, ja se on hänen suuri unelmansa. Miltei puolet tekstistä on jo urdunnettu.

Farooqia houkuttaa ja kiinnostaa syvästi kansankulttuuri, folklore. Suomalaisen kansaneepoksen Kalevalan runot ovat hänestä ihmeellisen ihania.

Kun kerron, etten suomenruotsalaisena koskaan lukenut koulussa Kalevalaa, vaan Johan Ludvig Runebergin runoteoksen Vänrikki Stoolin tarinoita, Farooqin kasvot vakavoituvat.

”Teidän täytyy lukea se”, hän sanoo huoli äänessään.

”Ainon hahmo on niin kaunis ja kiehtova.”

Kalevala kääntyy Farooqin mukaan urduksi hyvin, koska siinä voi säilyttää suomen kielen rytmin. Ei rytmiä aina helposti tavoita, mutta kun se onnistuu, runot sointuvat kauniisti urduksi.

Farooq pitää urdun kielen taitoaan yllä lukemalla päivittäin urdunkielisiä lehtiä netistä, mutta myös toimittajana. Hän kirjoittaa säännöllisesti The Daily Jangiin Suomen asioista, mutta myös Pakistanin politiikasta.

Farooq on pärjääjä. Viime laman jälkeisinä vaikeina vuosina Farooq työskenteli Suomessa torikauppiaana.

Vaikka Farooqista näkee, ettei hän ole syntyperäinen suomalainen, hänellä ei ollut ongelmia kaduilla tai toreilla. Ei edes skineistään tunnetussa Joensuussa, missä hän useimmiten möi vaatetavaraansa.

Joensuusta löytyi Farooqin paras ystäväkin, suomalainen mies, jonka perhe kävi kauppaa samalla torilla. Mies ei ollut koskaan käynyt Pakistanissa, ja Farooq kutsui hänet mukaan heti seuraavalle matkalleen.

Niinpä ystävä vietti kolme viikkoa Pakistanissa, oli läsnä Farooqin siskon häissä ja tutustui muutenkin Farooqin sukuun.

Pakistanilaisten kanssakäyminen eroaa kovasti suomalaisesta. Pakistanilaisessa bussissa vierustoveri vie tutustumisen heti perimmäisiin kysymyksiin.

”Mihin olet menossa? Onko kaikki hyvin? Montako lasta sinulla on? Mitä töitä teet?” Farooq havainnollistaa.

Heti vaihdetaan puhelinnumerot, heti kutsutaan kotiin syömään.

Suomessa julkisissa liikennevälineissä istutaan omassa rauhassa. Kaikilla on oma penkkinsä ja viereinen istuin on tyhjä.

”Sillä ei tarkoiteta mitään pahaa”, Farooq ymmärtää.

”Se on suomalainen tapa. Suomalainen tutustuu pikkuhiljaa, tulee kaveriksi ja on hyvä kaveri.”

Maahanmuuttajasta saattaa vähitellen tulla aika suomalainen. Silti hän voi nähdä Suomessa sellaisia kielteisiä asioita, joihin suomalainen on jo liian tottunut.

Siksi suomalaisten kannattaisi Farooqin mielestä antaa maahanmuuttajille nykyistä suurempi mahdollisuus osallistua politiikkaan. Se auttaisi sekä maahanmuuttajia että suomalaisia.

”Itä-Helsingin ostarilla on nuoria ihmisiä ja lapsia – suomalaisia, virolaisia, venäläisiä, somaleja – kaljapullot kädessä, mutta he ovat Suomen tulevaisuus.”

Tämä esimerkiksi on koko yhteiskunnan ongelma, jota maahanmuuttajien ja suomalaisten pitäisi Farooqin mukaan pohtia yhdessä ratkaisun löytämiseksi.

Toinen asia on asuminen.

”Jos kaikki maahanmuuttajat sijoitetaan asumaan vaikkapa Itä-Helsinkiin, on se mielestäni väärin. Silloin maahanmuuttaja ei voi sopeutua Suomen kulttuuriin, vaan elää oma elämäänsä kuin asuisi saarella tietämättä, mitä toisella saarella tapahtuu.”

Farooq oli vuoden 2000 kunnallisvaaleissa kokoomuksen ehdokkaan Helsingissä. Hän saattaa asettua ehdolle myös seuraavissa kunnallisvaaleissa.

Farooq ei kuitenkaan aio eläkeläisenä elää Suomessa.

”En halua asua vanhusten palvelutalossa, yksin. Menen takaisin Pakistaniin, missä ovat sukulaiset ja kaverit.”

Mutta kesäksi hän aikoo tulla Suomen ihmeelliseen valoon. Niin kuin hänen vanhempansa tekevät nykyisin.

Entä jos lapset haluavat jäädä Suomeen?

”Ihan jees”, sanoo isä.

”Soitamme toisillemme jouluna ja toivotamme hyvää joulua”, Farooq virnistää.

Muhammad Arshad Farooq, 47.

• Sosiaaliohjaaja, toimittaja, tulkki, kääntäjä.
• Syntynyt Faisalabadissa Pakistanissa, asunut Suomessa 18 vuotta.
• Valmistunut sosiaalityön maisteriksi Pakistanissa, Suomessa sosionomiksi.
• Kääntänyt urduksi Facts About Finland ja Ilkka Taipaleen toimittaman kirjan Sata sosiaalista innovaatiota Suomesta sekä kaksi Tove Appelgrenin Vesta-Linnea -kirjaa. Kääntää parhaillaan Kalevalaa.
• Asuu vaimonsa ja neljän lapsensa kanssa Helsingissä.
• Harrastuksista päällimmäisin on lukeminen, mutta pitää myös pyöräilystä ja uinnista.

Tweet