Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Tapapoliisi
Petra Piitulainen
älykästä. Eila Nevanrannalle huumori on tärkeää. Hänen mielestään se on älyn merkki.
18.10.2013 9.54
Sinebrychoffin puistossa Helsingissä kuvataan keväällä 2012 Sub tv:n ohjelmaa Flashback, jossa esitellään mielenkiintoisia kadun ihmisiä. Mummo – silloin vielä yleisölle tuntematon – räppää: ”Mikä siinä mättää, et ne roskat pitää jättää?” ja huitoo käsillään ristiin niin kuin tyyliin kuuluu.
Roska Rap päätyy MTV3:n Kymmenen uutisten loppukevennykseen ja leviää sosiaalisessa mediassa. Hentoäänisen vanhan naisen räppäämistä katsotaan sen jälkeen Youtube-videopalvelussa yli 600 000 kertaa.
Räppimummon aitous ja vilpittömyys tekevät vaikutuksen tv-ohjelman kuvaajaan, ja äänisuunnittelija Totte Rautiainen haluaa tarjota tälle mahdollisuuden kokeilla äänittämistä.
Niinpä mummo, Eila Nevanranta, 77, alkaa työstää kappaletta vanhusten yksinäisyydestä. Syntyy Mummo Rap, josta Rautiainen ja Nevanranta innostuvat tekemään myös videon. Tietoisuus räppäävästä mummosta leviää, ja esiintymispyyntöjä alkaa sadella.
Syyskuun lopulla 2013 Nevanranta juttelee Fredrikintorilla tutun rouvan kanssa. Naisen koira hyppii taukoamatta Nevanrannan jalkoja vasten. Tihuuttaa vettä. Torilla on vain kukkamyyjä. Nevanranta kertoo, kuinka ikävää oli kesällä, kun torin laidalla oli poraustyömaa, ja myyjien täytyi pitää kuulosuojaimia päässään.
Nevanranta on asunut Helsingin Punavuoressa viimeiset 30 vuotta. Torilla hän tapaa tutuiksi tulleita lähialueen ihmisiä ja vaihtaa kuulumisia. Paljon ei hänen mielestään ole muuttunut, naapurusto on vain ikääntynyt ja yksinäisiä vanhuksia on enemmän.
Jos Nevanrantaa oli erehtynyt luulemaan Punavuoren hennoksi ja hoikkanilkkaiseksi mummoksi, mielikuva karisee ensi kommenteissa. Viimeisetkin rippeet rapisevat katseen osuessa puheliaan naisen punaiseen räppihuiviin.
Hän viihtyy omien sanojensa mukaan missä vaan, mutta iän karttuessa ei ole saanut aikaiseksi muuttaa poiskaan. Hän voisi yhtä hyvin asua esimerkiksi Tukholmassa tai Barcelonassa.
”Ystävät Espanjassa ovat pyydelleet muuttamaan sinne, mutta muuttaminen tuntuu hankalalta, kun on niin paljon tavaraa. Kirjoja ja sellaista.”
Asukastalo Betaniassa Punavuoressa on rauhallinen tunnelma, vaikka on syysjuhlat. Ilmassa tuoksuu omena, ja muutama kahvinjuoja juttelee keskenään. Räppimummo juttelee pienten lasten kanssa räpistä. Lapsille Nevanrannalla on muutama riimi Upponallea.
Nevanranta on Roska Rapin jälkeen keikkaillut ahkerasti. 2012 Nevanranta julkaisi levyn Skolioosi, jonka Rautiainen tuotti. Erityisesti yleishyödylliset järjestöt tilaavat laulavan mummon hänen sanomansa vuoksi.
Nevanranta ei ole suurten areenoiden esiinttyjä. Asukastalon keikka on räppimummolle melko tyypillinen. Esiintymisiä on vuoden aikana ollut melkein 40, joista suurin osa on erilaisia järjestöjen tilaisuuksia ympäri Suomea.
”Vähän kulmakarvat kohosivat, että onko mummotkin alkaneet anarkisteiksi”, punavuorelainen Lauri Kivikataja miettii ensireaktioaan räppimummosta Betaniassa kahvilla.
”Olen joskus miettinyt julkisuutta. Nuoret menevät usein liian varhain mukaan ennen kuin on jotain annettavaa. Tässä tapauksessa ei ole sitä ongelmaa”, Kivikataja sanoo naurahtaen.
Nevanranta nauttii keikoilla nähdessään hymyileviä kasvoja ympärillään. Siksi intiimit keikat viehättävät eniten.
Nevanrannan aiheet tulevat havainnoista, mutta niiden synnyttäminen riimeiksi on vaikeampaa. Sanoitukset pitää oppia ulkoa ennen keikkaa: opetteluun saattaa mennä parikin viikkoa.
Nevanrannalla ei ole musiikillista kunnianhimoa, vain tarve ottaa kantaa. Räppi sopii yhteiskunnalliseen kannanottoon parhaiten.
”Laulan varmaan paremmin kuin räppään, mutta kuka nyt haluaisi kohta kasikymppisen laulua kuunnella, jos mä en laula jotain Miljoonaa ruusua. Ei mun sanoitukset valssiksi tai tangoksi taivu. Räppäämällä voin hyvän rytmin ja biitin kanssa sanoa sanottavani.”
Nevanranta haluaa puhua asunnottomuudesta, suvaitsevaisuudesta ja koulukiusaamisesta, koska on tärkeä muistuttaa ihmisiä välittämisen tärkeydestä.
”Mitä kaikkea sitä ihminen suustaan päästää, vaikka näitä sanoi tulis toiseks säästää. Tsempataan yhdessä, ollaan kimpassa. Ei voimia riitaan, vihaan tuhlata.”
Rap-musiikki tuli tutuksi, kun hän kuuli ensimmäisen kerran Grandmaster Flashia – 80-luvulla. Karuista elinoloista kumpuava yhteiskuntakritiikki kolahti.
”Elämässä on tärkeää toisista välittäminen kiintymättä. Ei aina tarvitse solmia kiinteitä ja läheisiä suhteita vaan auttaa sellaisia, jotka apua tarvitsevat. Siitä saa itse loppujen lopuksi paljon enemmän kuin itse autettu.”
Nevanranta ulkoilee paljon Espanjasta adoptoidun koiran, Guapan, kanssa. Reitti osuu edelleen välillä Koffin puistoon.
Nyt sinne on taas siedettävää mennä. Kesällä 2010, Roska Rapin aikaan, puisto oli kaaosmainen roskavuori, eikä sinne voinut astua.
”Se oli kauheaa, ihan hirveä kesä. Oikein hävetti helsinkiläisten puolesta”, Nevanranta muistelee muutamien vuosien takaisia tapahtumia.
”Laulaja Paula Koivuniemellä on ikkunat puistoon. Hän kävi öisin huppu päässä keräämässä roskia jätesäkkiin, kun ei kestänyt katsella sitä kaatopaikkaa. Ensin suututti, sitten suretti. Tein lopulta Roska Rapin.”
Valistus ei jäänyt siihen.
Nevanranta on toiminnan nainen – äidillisen lempeällä tyylillä. Hän lajittelee roskansa seitsemään lajiin ja siirtelee joskus naapureiden roskia, jos nämä eivät ole ymmärtäneet laittaa niitä oikeaan laatikkoon.
Eräänä päivänä hän puuttui keskusteluun kaupassa, kun lapsi oli työntämässä sormeansa perunakasaan. Äiti tuli hätiin, ja sanoi, ettei niihin saa koskea: ne ovat likaisia. Nevanrantaa ärsytti, mutta hän korjasi ystävällisesti: ”Ne eivät ole likaisia, ne ovat multaisia.” Ruoka tulee maasta, jota pitää arvostaa.
Nevanranta on turhautunut siitä, miten välinpitämättömästi ihmiset nykyään elävät, mutta ei halua kulkea sormi pystyssä. Vaikka ottaisi päähän, tapa huomauttaa on ystävällinen. Hän käy naputtamassa vienosti auton ikkunaan, jos näkee sen olevan joutokäynnillä.
”Suurin osa sammuttaa ja aina harvemmin tulee keskisormea. Nykyään joillekin pelkkä mun näkeminen riittää. Yksi bemarimies alkaa aina hätäpäissään sammuttaa moottoria kun olen kohdalla, mutta vielä se ei ole oppinut”, Nevanranta sanoo ja meinaa tikahtua nauruun.
”Se on ollut jo muutaman vuoden yksi mun hobbyni.”
Tapaamisten jälkeen Nevanranta soittaa vielä perään. ”Yhden asian haluan vielä sanoa. Olen kasvissyöjä eettisistä, fysiologisista ja henkisistä syistä. Yhdenkään lehmän ei tarvitse tulla hulluksi tai possun menettää saparoaan mun takiani.”
Eila Nevanranta, 77 v.
- Syntynyt Lahdessa. Leski.
- Keikkailee Espanjassa suomalaisravintoloissa.
- Tytär ja kaksi aikuista lapsenlasta, poika kuoli 47-vuotiaana toissa vuonna.
- Muutti kotoa 16-vuotiaana. Asui vuosia Tukholmassa ja Wienissä.
- Myyjänä kultasepänliikkeessä eläkeikään saakka.
- Levy Skolioosi ilmestyi marraskuussa 2012.
.jpeg%3Fitok=dS47oFx3)
