Sarjakuvasankari

27.8.2010 11.33

Lena Björklund

Akatemiatutkija Marjukka Myllärniemi ei halunnut ihmiseksi, jolla on terassi merelle, mutta ei aikaa istua siellä.

Helsingin Meilahti on kuin huomaamatta muuttunut lääketieteellisen huippututkimuksen keskittymäksi.

Aivan bussi 14 B:n päätepysäkin vieressä on tutkimus- ja opetuskeskus Biomedicum, runsaan tuhannen tutkijan työyhteisö, joka on jatkuvasti yhteyksissä lähellä sijaitseviin erikoissairaaloihin, Helsingin yliopiston opiskelijoihin ja kansainvälisiin tutkijoihin.

Biomedicumin työhuoneiden seinät ja ovet ovat lasia, koska arkkitehdin mielestä työntekijöiden on voitava lähestyä toisiaan mahdollisimman helposti. Eristäytyminen on passée.

Toimiiko ajatus, sitä en tiedä. En tullut Biomedicumiin sitä selvittämään, vaan tapaamaan akatemiatutkija Marjukka Myllärniemeä, jonka elämässä huippututkimus ja sarjakuva ovat suurin piirtein yhtä tärkeitä.

Myllärniemen sarjakuvanovelli Eväspöytäläiset voitti keväällä pronssia kirjallisuus- ja kulttuurilehti Särön sarjakuvakilpailussa. Tarinassa esiintyy pieni tyttö, joka käy ranskalaista koulua. Se on otos Myllärniemen omasta elämästä, niin kuin kaikki hänen sarjakuvansa.

Myllärniemi on pieni ja hoikka, mutta sitkeää tekoa. Hän on tietoisesti työstänyt luonnettaan. Poistanut itsestään lapsuuden ujoutta ja eristäytyneisyyttä, panostanut siihen, että on rehellinen itselleen.

Näin ihmiseen tulee samaa läpinäkyvyyttä, jota Biomedicumin arkkitehditkin havittelevat.

Myllärniemen työhuoneessa ei näy printteriä. Senkin hän on – ekologisista syistä – jättänyt taakseen. Myllärniemi opetteli työskentelytavan, johon ei kuulu printtaaminen.

Hänestä piti oikeastaan tulla kuvittaja. Lääkäreitä oli suvussa jo kylliksi, eikä ranskalainen koulu kannustanut siihen suuntaan. Myllärniemen lukiossa ei opetettu kemiaa, fysiikkaa eikä pitkää matematiikkaa.

Silti Biomedicumissa minut otti vastaan keuhkolääkäri. Elämän suuret valinnat ovat usein pienestä kiinni. Myllärniemen kohdalla kohtalokkaaksi osoittautui lukion viimeinen biologian kurssi, joka koostui molekyylibiologiasta, solubiologiasta ja dna:sta.

Hän meni kurssista ihan sekaisin.

”Ajattelin, ettei voi olla totta. Kaikki on näin loogista, kaikki toimii näin hyvin. Ja että se on biologiaa, ei ihmisen keksimää”, hän selittää parikymmentä vuotta myöhemmin.

Vaikka Myllärniemi kouluttautui lääkäriksi ja erikoislääkäriksi, piirtäminen säilyi. Sen katkaisi vain jakso, jolloin hän erikoistui keuhkolääkäriksi sairaalassa. Viiteen vuoteen ei syntynyt kuvia.

Tilanne oli henkilökohtaisia sarjakuvia tekevälle arkaluontoinen.

”Olisi ollut todella väärin, jos jollakin potilaistani olisi herännyt pienikin epäilys, että sarjakuva kertoo hänestä. Olisin rikkonut ammattietiikkaa.”

Myllärniemeä kuvien puuttuminen kyllä pelotti. Oliko kyky menetetty?

Mutta sitten osui kohdalle junamatka ja hyvä mieli. Eväspöytäläiset syntyi siltä istumalta, junassa.

”Olen tosi onnellinen, että sarjakuvien tekeminen on tullut takaisin.”

Myllärniemi kuuluu itsenäisenä akatemiatutkijana Biomedicumin Lung Factor -tutkijaryhmään, joka keskittyy keuhkokudossairauksiin, jotka ovat pääosin ympäristön – vaikkapa asbestin ja tupakoinnin – aiheuttamia.

Ryhmä etsii lääkettä vaikeaan sairauteen, idiopaattiseen keuhkofibroosiin. Sitä sairastaa Suomessa noin tuhat ihmistä. Sairaus on etenevä, eikä sille ole hoitoa. Keuhkot arpeutuvat, mutta ei tiedetä miksi.

Potilaan loppu voi tulla nopeastikin, keskimäärin kolmessa vuodessa. Ainoa apu on keuhkonsiirto. Raju leikkaus, jonka voi tehdä vain todella terveelle ihmiselle.

Ryhmän tutkimus on vielä alkuvaiheessa, ja tulokset ovat vasta alustavia. Akatemiatutkija työskentelee viisi vuotta, joista Myllärniemellä on nyt kulunut yksi.

Maailman johtaviin geenitutkijoihin kuulunut Leena Palotie työskenteli hänkin Biomedicumissa, muun muassa. Kun talon alakertaan kertyi maaliskuussa Palotien hautajaispäivänä kukkia, Myllärniemi tiedosti vahvasti elämän lyhyyden.

Palotie oli vain 57-vuotias luusyöpään kuolleessaan.

Nelikymppinen Myllärniemi tajusi, että tutkijanuraan on rajallisesti aikaa. Siksi tavoitteet on tehtävä selviksi alusta lähtien.

”Muuten ei ole mahdollisuuksia saada mitään aikaiseksi. Kun lääkärikoulutuskin kestää niin pitkään.”

Myllärniemi pääsi opiskelemaan lääketiedettä vasta pari kertaa yritettyään, johtuen epätavallisesta lukiostaan. Hän tarttui tilaisuuteen, jonka tarjoaa vain Helsingin yliopisto: siellä voi opiskella lääkäriksi myös ruotsiksi.

Myllärniemi suoritti kielikokeen, ja pääsi opiskelijaksi ruotsinkielisten kiintiössä. Siitä seurasi hyvää myöhemminkin. Hänellä on nykyään virka opettajana yliopiston ruotsinkielisellä puolella.

Viime keväänä opiskelijat valitsivat Myllärniemen vuoden luennoitsijaksi.

”On tosi kivaa, kun löytää sadan hengen luentosalissa opiskelijoiden kanssa yhteyden”, hän sanoo.

”Siinä ei voi esittää jotakin, vaan täytyy laittaa itsensä täysin likoon. Kerron usein omia kokemuksiani työstä ja mokiani sairaalalääkärinä.”

Nykyään hän menee opiskelijoiden eteen ilman paperia. Toista oli kymmenisen vuotta sitten. Silloin kaiken piti olla paperilla sen varalta, että hän menee solmuun.

Vuoden luennoitsija joutuu pitämään vuoden luennon. Myllärniemi valitsi aiheekseen potilas–lääkäri-suhteen ja käytti sen kuvaamisessa apunaan muun muassa Kaisa Lekan sarjakuvapäiväkirjaa I Am Not These Feet.

”Siinä on erinomaisella ja hyvin harvinaisella tavalla havainnollistettu potilas–lääkäri-suhde.”

Myllärniemen ykkössuosikki sarjakuvatekijöiden joukossa on Tove Jansson. Muita kotimaisia suosikkeja ovat Kaisa Leka ja Katja Tukiainen.

Myllärniemen mielestä tutkijan analyyttinen työ ja sarjakuvapiirtäjän henkilökohtaisuus ovat syvimmiltään sama asia. Molemmissa käsitellään valtavaa määrää tietoa.

Tietotulvasta on kyettävä löytämään ydinasiat, joihin ihmiset – sarjakuvien lukijat ja tutkimusapurahojen käsittelijät – voivat eläytyä ja samastua; se oleellinen, jolla on merkitystä.

Siihen auttaa hyvä keskittymiskyky, ja se on Myllärniemellä hallussa.

”Teen sarjakuvia omasta elämästäni, mutta ihmiset tulevat sanomaan, että tuo on ihan kuin minun elämästäni!”

Niinhän sanotaan, että syvimmin henkilökohtainen on yleistettävissä.

Myllärniemi työstää parhaillaan terveysaiheista sarjakuva-albumia, johon on saanut apurahan Helsingin kaupungilta. Nyt Myllärniemen sarjakuvia voi lukea hänen nimellään löytyvästä sarjakuvablogista.

Niiden aihe on tutkijan työ. Myllärniemi haluaa sarjakuvillaan edistää tietämystä tutkijan työstä, houkutella ihmisiä hakeutumaan alalle.

Ei maailman parhaiten palkattu ala, mutta tosi hyvä ala, Myllärniemi määrittelee työnsä.

Hän on havainnut, että jetset-elämää eletään nykyään lääkäripiireissäkin. On tienattu hyvin reppufirmoissa, päästy kiinni hyvään elintasoon.

”On bemarit ja hienot asunnot, muttei aikaa. Raha ja aika ovat aika usein käänteinen yhtälö.”

Sitä Myllärniemi miettii katsellessaan meren äärelle rakennettuja uusia kerrostaloja. Terassit ja parvekkeet antavat merelle, mutta niillä ei näy ihmisiä.

Heillä ei ole aikaa nauttia siitä, mitä heillä on.

Myllärniemelle on tärkeää, että hänellä on aikaa kulkea bussilla, aikaa kävellä Keskuspuiston halki töihin ja aikaa ajatella.

”Siksi tein sen ratkaisun, että asun Oulunkylässä.”

Myllärniemi veti 1990-luvulla itsensä piippuun, kun hän samanaikaisesti opiskeli, teki väitöskirjaa ja kävi kokopäivätyössä. Mutta hän otti opikseen.

”Pyrin siihen, ettei minulla ole koskaan kiire. Se vähentää valtavasti stressiä.”

Myllärniemi oppi senkin, ettei väsyneenä kannata tehdä työtä vaan pitää levätä. Sohvalla makaaminen on yksi hänen harrastuksistaan.

”Itsestä on pidettävä huolta. Yritän liikkua ja syödä terveellisesti.”

1990-luvulla Myllärniemi osallistui ohikiitävän hetken myös politiikkaan. Hän kaivaa esiin rullalle käärityn julisteen, joka paljastuu Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan vihreiden vaalijulisteeksi. Yksi ehdokkaista on Myllärniemi.

”Minut pyydettiin ehdokkaaksi, koska ajateltiin, että lääkärit saavat ääniä. En saanut yhtään ääntä”, Myllärniemi toteaa tyynesti.

Akatemiatutkijan velvollisuus on pitää ääntä, osallistua yhteiskunnalliseeen keskusteluun. Akatemiatutkijalta edellytetään mielipiteitä ja kannanottoja. Myllärniemi kertoo ne kuvillaan.

Marjukka Myllärniemi, 40.

• Lääketieteen tohtori, keuhkolääkäri, akatemiatutkija, Helsingin yliopiston dosentti ja sarjakuvapiirtäjä.
• Osakkaana mainostoimistossa nimeltä Luovaamo.
• Asuu Helsingin Oulunkylässä.
• Perhe: aviopuoliso, ei lapsia.
• Tapaa fanittaa jotakin kirjailijaa ja lukea läpi koko tämän tuotannon. Nyt on vuorossa Kjell Westö ruotsiksi.
• Harrastaa lenkkeilyä ja sohvalla makaamista.
• Sarjakuvablogi osoitteessa www.marjukkamyllarniemi.fi

Tweet