Professori: Maahanmuuttopolitiikassa on käynnissä kilpajuoksu pohjalle

Noora Isoeskeli

Professori Elina Pirjatanniemi johtaa selvitystä Suomen maahanmuuttopolitiikan isoista linjoista.

5.1.2018 14.56

Riikka Suominen

Aurajoen mutka ravintola Tintån kohdalla Turussa on poikkeuksellisen pittoreski. Pastelliväriset rakennukset, joesta heijastuvat puunlatvat, vanhat kauppiastalot… Tamperelainen Elina Pirjatanniemi näki maiseman abivuotensa alussa 1985. Hän ihastui siihen niin, että päätti muuttaa Turkuun. 

Salamarakkaus Aurajoen mutkaan vei Pirjatanniemen myös osaksi suomenruotsalaista yhteisöä, ihmisoikeusjuristiksi ja rkp:n puheenjohtajan ja ministerin puolisoksi. Lapsensakin Pirjatanniemi ”antoi suomenruotsalaisuudelle”. 

Pirjatanniemen lapsuudessa mikään ei viitannut suomenruotsalaisuuteen. Tampereen Multisilta oli tyypillinen radanvarren lähiö, jonka rakentamisessa ei ollut betonia säästelty. 

Alueen uusiin kerrostaloihin muutti 1970-luvulla satoja lapsiperheitä. Myös Pirjatanniemet: rekkakuski-isä, sihteeri-äiti ja Elina-tytär. Perhe oli asunut Nekalan kaupunginosassa, jossa ei ollut ollut paljon leikkikavereita. Elina oli tottunut leikkimään yksin. 

Leikeissä uuden naapuruston lasten kanssa omat barbin vaatteet saattoivat vaihtua huonompiin, jos ei huomannut pitää puoliaan. 

”Olen ainoa lapsi. Opin monta asiaa myöhään, esimerkiksi sietämään konflikteja. Sen, ettei siihen kuole, jos on eri mieltä muiden kanssa”, Pirjatanniemi sanoo.  

Lauantaisin oli karkkipäivä. Silloin Multisillassa kävi myös kirjastoauto. Elina kantoi kotiin niin ison pinon kirjoja kuin kerralla sai lainata: Viisikkoja, Tiinoja, Neiti etsiviä.

Teini-iässä hän ruokki maailmantuskaansa lukemalla Dostojevskiä ja muita raskaita realisteja. 

”Minulla on sellainen pöhkö periaate, että kirja pitää lukea loppuun. Vähemmän kuin kymmenen kirjaa olen elämäni aikana jättänyt kesken.”

Suomenruotsalaisuuden hän kohtasi käydessään Tampereen yhteiskoulun lukiota. Sen vieressä oli ruotsinkielinen Svenska samskolan. Lukioiden oppilaat kävivät yhdessä kaupungin diskoissa Myssyssä ja Aleksilla monta kertaa viikossa.

Hämeenkadulla hilluessa kavereiden identiteettiä ei juuri tullut miettineeksi. Yhdessä puhuttiin aina suomea. Suomenruotsalaisilta Pirjatanniemi kuuli Turun ruotsinkielisestä Åbo Akademi -yliopistosta ja kiinnostui. 

Pirjatanniemi tutki eri aineiden pääsykoevaatimuksia ja päätti pyrkiä lukemaan kansainvälistä oikeutta. Juridiikka ja ruotsin kieli olisivat hyvä yhdistelmä, kun suunnitelmissa oli diplomaatin ura.

Lukion jälkeen Pirjatanniemi piti välivuoden. Päivät hän teki töitä T-kaupan kassalla, illat tankkasi ruotsia. Hän luki kaikki lukion ruotsin kirjat uudelleen ja lisäksi läjittäin ruotsinkielisiä Sjöwall-Wahlö-dekkareita.

Åbo Akademin ovet aukenivat. Alku oli kulttuurishokki. 

”Tampere oli rock. Se oli vanha teollisuuskaupunki muutoksessa. Turku taas pikkuporvarillinen ja hyvin itseriittoinen kaupunki, joka huokui historiasta tulevaa charmia.”

Kielikoe ja tentit sujuivat ruotsiksi. Puhuminen oli vaikeaa. 

”Olen sosiaalinen. Oli vaikea tajuta, etten voi heittäytyä sosiaalisiin tilanteisiin samoin kuin muut. Koin itseni hitaaksi.”

Mutta hyvällä itseluottamuksella ja tsemppaamalla oma paikka ja kuulijoita löytyi myös ruotsiksi. 

Nopeasti Pirjatanniemelle selvisi, ettei hän haluakaan diplomaatiksi. Hän meni Turun yliopistoon lukemaan oikeustiedettä ja valmistui molemmista yliopistoista.

 ”Minulla on kaksi maisterintutkintoa. Tein juuri niin kuin ei nykykäsityksen mukaan pitäisi.”

Ihmisoikeusinstituutti sijaitsee vanhassa Asan radiotehtaassa noin kilometrin päästä siitä Aurajoen mutkasta, johon Pirjatanniemi abivuotenaan ihastui. 

Pirjatanniemen työhuoneen sivupöydällä on kaksi paksua mustaa mappia ja irtopapereita seitsemässä pinossa. Paperit ovat materiaalia pilottitutkimukseen, jossa muodostetaan kokonaiskuvaa hallituksen ulkomaalaispolitiikan muutoksista. Tutkimusta tekevät Åbo Akademi ja Turun yliopisto yhdessä. 

Tutkimuksessa selvitetään, miten monet yksittäiset muutokset ulkomaalaislakiin ovat vaikuttaneet kokonaisuuteen. Turun yliopiston oikeustieteen professori Juha Lavapuro on epäillyt, ettei nykyinen käytäntö vastaa Suomen kansainvälisiä sitoumuksia.

Isoja linjoja tutkimalla voi huomata muutoksia, jotka muuten jäävät piiloon. 

”Kun perustuslaki uusittiin 1990-luvulla, esityksen eetos oli, että siinä edistetään, parannetaan ja tavoitellaan asioita. Tämä ei ole lainvalmistelun eetos nyt”, Pirjatanniemi sanoo. 

Hänestä ainakin ulkomaalaiskysymyksissä tavoitteena tuntuu olla lupaamatta mitään. Lähettää sanoma, ettei Suomeen kannata tulla. Esimerkiksi perheenyhdistämisen vaikeuttamista perusteltiin sillä, että turvapaikanhakijoiden tulo pitää estää. 

”Viesti, ettei meillä saa olla vetovoimatekijöitä, näkyy vahvana esityksissä. Se toistuu eduskunnan keskustelussa. Asiantuntijat ovat nostaneet esiin tämän ajattelun perustuslailliset ongelmat. Perheenyhdistäminen liittyy ihmisen oikeuteen perheeseen.”

Maahanmuuttopolitiikka on ristiriitaista. Toisaalta Suomeen halutaan ulkomaalaisia osaajia. Samaan aikaan keskustelu ulkomaalaisista hipoo rasismia. 

”Uskomme naiivisti, että turvapaikanhakijoista voi sanoa mitä vain, ja silti onnistuisimme houkuttelemaan Suomeen huippuosaajia. Jos ulkomaalainen seuraa suomalaista keskustelua, ei hän tee tuollaista eroa.”

Samaa keskustelua käydään Ruotsissa ja oikeastaan kaikkialla Euroopassa. Maiden hallitukset seuraavat toisiaan. Kaikki pelkäävät hallitsematonta muuttoa ja yrittävät vähentää niin sanottuja vetovoimatekijöitä. 

”Nyt on käynnissä kilpajuoksu pohjalle.”

Selvitystyö valmistuu alkuvuodesta. Sitä ennen tuloksista ei voi puhua. Pirjatanniemi ei myöskään halua nimetä hankkeessa mukana olevia nuoria tutkijoita. Maahanmuutto on tutkimusaihe, joka kirvoittaa paljon palautetta, myös aggressiivista.

Vihapuheesta keskustelu ei ole tyhjää lätinää. Vihapuhe on uhka demokratialle. 

”Esimerkiksi Ruandassa fyysinen väkivalta lähti liikkeelle siitä, että demonisoitiin toinen ryhmä ja puhuttiin heistä arvottomina. Tutkimuksissa on selvinnyt, että kieli radikalisoituu. Sanat eivät ole viattomia. Keskustelussamme on piirteitä, yksittäisiä puheenvuoroja, jotka ovat erittäin vaarallisia” 

Tutkijat joutuvat pohtimaan, tarttuako kysymykseen, joka tuo meilintäydeltä vihapostia. Pirjatanniemikin miettii palautetta, vaikka kokee päässeensä melko helpolla. Ainakin ollakseen naispuolinen tutkija ja aktiivinen somessa. 

”Ehkä juristin koulutukseni suojaa pahimmalta. Minua auttaa myös se, että elin pitkään poliitikon kanssa. Se kovetti.”

Siihen poliitikkoon Pirjatanniemi tutustui yliopistossa. Alku ei ollut lupaava. Valtiotieteellisen seuran ilmoitustauluun oli tuhrittu viesti, joka oli pantu tuolloisen Albanian diktaattorin Enver Hoxhan nimiin. Eikä ensimmäistä kertaa. 

Pilan takana oli joukko ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoita. Seuran hallituksen viestintäsihteeri Pirjatanniemeä ”isojen miesten hölmöilyt” harmittivat. Yksi tuhrijoista oli Stefan Wallin. 

Pirjatanniemi ja Wallin alkoivat kuitenkin seurustella opiskeluaikana. Esikoistytär syntyi vuosituhannen vaihteessa. Samoihin aikoihin Wallin pääsi eduskuntavaaleissa varasijalle rkp:n listalta.

Wallinista tuli rkp:n puheenjohtaja 2006. Hän pääsi eduskuntaan ja ministeriksi seuraavana vuonna. Pirjatanniemi ja Wallin tekivät päätöksen puoluejohtajuudesta ja ministeriydestä yhdessä. 

”Olemme tehneet uraa vuorovedoin.” 

Pirjatanniemen väitöskirjaurakan loppupuolella Wallin jäi muutamaksi kuukaudeksi kotiin hoitamaan päiväkoti-ikäisiä lapsia. 

”Se oli tärkeää. Olin siinä vaiheessa henkisesti poissaoleva. Ajatukset olivat tiiviisti rikosoikeudessa.” 

Oman uran, yksinäisyyden ja kurahousujen sovittaminen yhteen oli välillä raskasta. Pirjatanniemi kärsi siitä, ettei päässyt keskustelemaan politiikasta. Wallin sai sitä lajia tarpeekseen työssään.

”Steffille olisi varmasti ollut helpompaa olla naimisissa jonkun kanssa, jota politiikka ei kiinnosta. Kun hän kiipesi ministeriautosta salkun ja paperipinojen kanssa, minä odotin valmiina debatoimaan viikon tapahtumista. Viimein saisin tuulettaa ajatuksiani!”

Arkea helpotti se, että akateemisen työn aikatauluttaminen oli vapaata. Myös Pirjatanniemen äiti auttoi paljon. Siivoamaan ei aina ehtinyt, eikä mokkapaloja leivottu.

”Lapset selviävät, vaikka koti ei olisi siisti, mutta ilman rakkautta he eivät selviä.”

Perheen kotikieli oli ruotsi, kuten myös lasten koulukieli.

”Olen antanut lapseni suomenruotsalaisuudelle”, Pirjatanniemi nauraa. 

Hänen mielestään tarvitaan myös täysin ruotsinkielisiä tiloja. jotta kieli säilyy elävänä. 

”Kyse ei ole vain kielestä, vaan myös kulttuurista.”

Voiko suomenruotsalaiseksi tulla? Osin vähemmistössä iloitaan siitä, että joukko kasvaa, toisaalta ruotsinkielisissä on sisäänpäinlämpiävyytttä. 

”Joukkoon haluavalle voi tulla syndrooma yrittää olla suomenruotsalaisempi kuin suomenruotsalaiset itse”, kuvaa Pirjatanniemen opiskelukaveri tämän tietä ruotsinkieliseksi. 

Puoliso rkp:n puheenjohtajana on avannut ruotsinkielisten salonkien ovia. Opiskelukaverin mukaan myös Pirjatanniemen sosiaalinen rohkeus on auttanut tätä lunastamaan paikkansa.

Pirjatanniemi sanoo nauttivansa tiiviistä sosiaalisista suhteista. Ruotsalainen Suomi on yhdistyksien ja kuorojen luvattu maa. Vappua juhlitaan Turussa yhdessä Vartiovuorella ja vanhempi tytär pelasi pitkään käsipalloa, suomenruotsalaisten suosikkilajia.

”Ymmärrän, miksi ihmiset arvostavat perinteitä ja jatkuvuutta. Sosiaalinen kitti pitää ryhmän koossa”, Pirjatanniemi sanoo.

Valtaosa suomalaisista suhtautuu suopeasti ruotsin kieleen, mutta sen merkitys on hiipumassa. Tuoreen E2-ajatuspajan tutkimuksen perusteella noin puolet suomalaisista sanoo, että ruotsinkielisiin palveluihin käytetään liikaa rahaa.

Pirjatanniemestä suomenruotsalainen kulttuuri voi hyvin. Vähemmistöllä on rahaa, kulttuurista pääomaa, jäseniä tärkeissä asemissa ja hyvät verkostot. Mutta jos ruotsinkieliset nuoret tuntevat itsensä ulkopuolisiksi tai loukatuiksi, heidän helppo siirtyä opiskelemaan Ruotsiin. Yhä useampi lähteekin.

Wallin ja Pirjatanniemi erosivat viime vuonna. Pirjatanniemi puhuu entisestä puolisostaan ystävällisemmin kuin moni nykyisestään. Ja edelleen hän oppii suomenruotsalaisesta kulttuurista lisää. Aina ei ole itsestäänselvää, mikä sana on en- ja mikä ett-sukuinen. Vieläkin kimurantimpia ovat kirjoittamattomat säännöt.

”Suomenruotsalaiset kiittävät aina viimeisestä. Jos unohdan sen, aiheutan trauman.”

Perustuslaista on keskusteltu viime aikoina paljon. Tänä syksynä Ruotsissa asuva pankkiiri Björn Wahlroos kirjoitti perustuslakia arvostelevan pamfletin. Pirjatanniemen mukaan perustuslakiin ei voi suhtautua neutraalisti.

”Wahlroos ei ymmärrä lainkaan oikeutta terveelliseen ympäristöön, mutta pitää omaisuudensuojaa tärkeänä. Se on ideologinen valinta.”

Pirjatanniemestä on huolestuttavaa, jos poliitikot eivät pidä perus- ja ihmisoikeuksia arvokkaina. Perusoikeudet eivät kuulu vain poliitikoille tai juristeille, vaan kaikille ihmisille.

”Ihmisoikeustyössä on kyse toisen ihmisen kohtaamisesta. Näissä kohtaamisissa voi valita kunnioittaako toista vai ei.” 

Pirjatanniemi myöntää, etteivät oikeudet ole ilmaisia. Oikeus terveyteen ja koulutukseen maksaa, kuten myös sananvapaus. 

”Vielä kalliimpaa on, jos niitä ei ole. Silloin ei voi luottaa omaisuudensuojaan tai vapauteen. Se on kaoottinen yhteiskunta. Ja kallis sellainen.” 

FAKTAA: Elina Pirjatanniemi 

• 51-vuotias.

• Kansainvälisen oikeuden ja valtionsääntöoikeuden professori ja Åbo Akademin ihmis­oikeusinstituutin johtaja. 

• Kaksi tytärtä (Stella s. 2000 ja Freja s. 2002). Erosi lasten isästä Stefan Wallinista viime vuonna.

• Väitöskirja käsitteli sitä, miten rikosoikeus voi tukea ympäristönsuojelua. ”Meillä on omaisuudensuoja ja oikeus elämään. Miten turvataan tulevien sukupolvien oikeus puhtaaseen ympäristöön?”

• Viime aikoina on rajuimmin kolahtanut kirja on Ian McEwanin The Child Act (Lapsen oikeus). ”Tarina kertoo naistuomarista, joka pohtii, saako oikeus puuttua asiaan, kun uskonnollinen yhteisö kieltää nuorelta leukemiapotilaalta verensiirron, joka mahdollistaisi hengen pelastamisen. Siinä on hard case parhaimmillaan!”

perustuslaki  ihmisoikeudet  perusoikeudet  maahanmuuttopolitiikka