Lohen asianajaja

17.5.2013 10.13

Sammeli Heikkinen

Tutkijan työhuoneessa Viikissä on kirjahyllyjä kahdella seinällä. Ne ovat täynnä, enimmäkseen harmaanruskeita, puolittain avoimia koteloita. Muutaman kotelon selässä lukee siika, tuossa on ahventa. Kuhaa on kokonainen hyllytaso. Ja tietenkin on lohta.

”Lohi on poliittinen kala”, Hannu Lehtonen sanoo.

Lohen poliittisuuden ja kalaan liittyvän keskustelun kärjekkyyden Helsingin yliopiston kalatalouden professori Lehtonen on havainnut monta kertaa. Viimeksi tänä keväänä.

Lehtonen moitti maa- ja metsätalousministeriön lohipolitiikkaa maaliskuussa Ylelle ja keskusteli asiasta ministeriön kalastusneuvoksen Markku Aron kanssa A-studiossa huhtikuun alussa.

Sen jälkeen kuraa on satanut niskaan. Aro on tyrmännyt järjestelmällisesti kaiken ministeriön vastaisen kritiikin. Lehtosen hän leimasi ”vapaa-ajan kalastajien laulukuoron johtajaksi”.

Rkp:n kansanedustaja Mats Nylund taas kirjoitti Keski-Pohjanmaassa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan, että Lehtonen on sisävesitutkija, ja hänen lohikantansa ovat puolueellisia ja poliittisia.

”Oli yllätys, että homma meni näin isoksi. Ja myös se, että Aro ja Nylund menivät henkilökohtaisuuksiin.”

Kalaprofessori puhuu harkitsevasti, ehkä jopa hieman varautuneesti. Hänen käytöksensä ja habituksensa – pusakka päällä, sisäsandaaleissa – vastaa perinteistä kuvaa tutkijasta.

Kalakeskusteluun hän on kuitenkin heittäytynyt pelotta. Onhan yhteiskunnalliseen väittelyyn osallistuminen professorin oikeus, ellei jopa velvollisuus.

Lehtonen tiesi, että lohikeskustelussa on kestettävä kuumuutta. Hän meni siihen mukaan jo 1990-luvun puolivälissä, kun Itämeren lohen tilanne näytti vielä nykyistä huonommalta. Tuolloin Tornionjoessa oli niin vähän lohia, että kannan epäiltiin hävinneen lähes kokonaan.

”Kirjoitin siitä Ilta-Sanomiin. Sen jälkeen minua pyydettiinkin puhujaksi eri tilaisuuksiin.”

Lehtosesta tuli lohen asianajaja siis sattumalta. Lohi ei ollut hänen tutkimuskohteensa, mutta kalakantojen vaihtelu ja niiden säätely sekä pyynnin vaikutus kantoihin oli.

Ennen yliopistolle tuloa 1995 Lehtonen työskenteli Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksessa yli kaksikymmentä vuotta. Rktl:ssä hän tutki muun muassa kalastuksen säätelyn vaikutusta Suomen rannikkovesien kalakantoihin, joten se siitä väitetystä sisävesitutkijuudesta. Lisäksi kalastus vaikuttaa kalakantoihin samoin, olivatpa kyseessä meri- tai järvikalat.

Itämeren lohen kannalta tärkeintä olisi päästä eroon niin sanotusta sekakantakalastuksesta. Lohia kalastetaan nyt merellä, jolloin saaliiksi voi joutua eri joista peräisin olevia kaloja. Kestävää olisi kalastaa vain niiden jokien lohia, jossa kanta voi suhteellisen hyvin.

Merikalastuksesta luopuminen vain merkitsisi käytännössä lopputiliä ainakin suurelle osalle merelle toimivista ammattikalastajista.

Lehtosen mukaan Suomessa lohenkalastuksella elää alle sata ammattikalastajaa. Muuallakin merikalastus on joutunut väistymään kestävän lohikannanhoidon tieltä.

”Irlannissa esimerkiksi hallitus osti kaikki lisenssit pois. Siellä on 140 lohijokea, joista ainakin puolet on rauhoitettu kokonaan. Lohen merikalastus on lopetettu oikeastaan kaikkialla Atlantilla. Vain Itämerellä on tällainen villi tilanne.”

Missä lohta sitten pitäisi saada kalastaa? Aivan lohijokien suussa tai sitten itse joissa.

Lehtonen ei osaa tarkasti arvioida, kuinka kaukaa jokisuusta lohta voisi kalastaa, jotta voisi vielä olla varma sen olevan tiettyä kantaa. Käytännössä puhuttaisiin kilometrien eikä kymmenien kilometrien etäisyydestä. Eipä ihme, etteivät ministeriön kalastusneuvokset tai ruotsinkielisen Pohjanmaan poliitikot pidä Lehtosesta.

Lehtonen taas on sitä mieltä, että maa- ja metsätalousministeriöä kiinnostaa lähinnä ammattikalastajien edunvalvonta. Hän sanoo ministeriön ajaneen tarkoituksellisesti avomerikalastusta suosinutta politiikkaa jo 1980-luvulta lähtien.

”Sen politiikan vangiksi ministeriö on jäänyt.”

On selvää, ettei Lehtonen luota maa- ja metsätalousministeriöön.

Kiristyneen kalastuskeskustelun toisella puolella ovat ministeriö ja ammattikalastajat ja toisella puolella vapaa-ajankalastajat, ympäristöjärjestöt ja etenkin Lapin matkailuyrittäjät sekä Lehtosen kaltaiset tutkijat.

Rktl on pysynyt tapansa mukaan varovaisena ja puolueettomana. Lehtosen mielestä tutkijoilla ei kuitenkaan ole erimielisyyksiä siitä, missä kunnossa kalakannat ovat ja miten niiden kalastus pitäisi hoitaa.

”Rktl tekee Suomessa lohitutkimusta, ja siellä tehdään hyvää tutkimusta. Kommentoimaan he eivät oikein ole lähteneet.”

Lehtonen kalastaa itsekin, tietysti. Siksi hänestä lopulta tuli kalatalouden professorikin. Lehtonen oli vähän yli kymmenen, kun isä osti mökin Keski-Suomesta.

”Vanhempani olivat molemmat opettajia, ja heillä oli kolmen kuukauden kesäloma. Koko kesä asuttiin mökillä saaressa. Olin kalalla joka päivä.”

Lapsuutensa talvina Helsingin Maunulassa kasvanut Lehtonen kävi kalalla jäätyneellä Suomenlahdella.

Suomessa oikeastaan kaikki kaloista kiinnostuneet ovat kalastajia. Vastaava tilanne olisi, jos kaikki eläintensuojelijat olisivat metsästäjiä.

Tuntuu, että vaikkapa pohjanilviäisetkin mielletään läheisemmiksi suojelunkohteiksi kuin kalat.

”Kala on kylmä, hiljainen ja piilossa veden alla”, Lehtonen kuvailee.

Eikä kaloja ole suojeltu lailla. Ei, vaikka osa suomalaisista kalakannoista on uhanalaisempia kuin vaikkapa saimaannorppa. Niin sanottujen talouskalakantojen huolehtimisesta vastaa maa- ja metsätalousministeriö. Valitettavan huonosti, arvioi Lehtonen.

”Kalojen suojelu pitäisi siirtää ympäristöministeriön vastuulle. Maa- ja metsätalousministeriössä vastustetaan muutoksia henkeen ja vereen.”

Lehtosen mukaan suhtautuminen kalojen suojeluun on aivan toinen Keski-Euroopassa ja Ruotsissakin. Esimerkiksi Tornionjoen hyvä nousulohikesä viime vuonna johtui osittain siitä, että Ruotsi lopetti lohen avomerikalastuksen kokonaan.

Lohen merikalastuksen puolustajat ovat vedonneet Tornionjoen hienoon lohikesään. Lehtonen muistuttaa, että kyseessä on vain yksi hyvä vuosi. Syy siihen oli hänen mukaansa se, että kevättalvella 2012 Itämeren pääaltaan vesi oli poikkeuksellisen lämmintä. Itämeren vedenlämmön on jo aiemmin todettu vaikuttavan siihen, miten paljon lohia Pohjanlahdelle palaa pyrkimään kohti kotijokiaan.

”Tänä vuonna tilanne voi olla taas huonompi.”

Kun Ruotsi lopettaa sekakantakalastuksen, Suomessa syytetään merimetsoja ja hylkeitä lohien turmaksi.

”Merimetsojen on todettu syövän enimmäkseen taloudellisesti merkityksetöntä kalaa. Enkä usko, että harmaahylje edes saa kiinni tervettä aikuista lohta”, Lehtonen sanoo.

Mitä kaloja Suomessa sitten pitäisi pyytää, eli minkä kalojen kannat kestävät ammattipyynnin?

Ainakin ahvenen, kuhan ja hauen. Sekä tietenkin särkikalojen. Nykyään kotimaisen, ammattimaisesti pyydetyn lohen saalis on noin 200 tonnia vuodessa. Norjalaista kassilohta taas tuodaan maahan noin 30 000 tonnia vuodessa.

Muutos on kuitenkin alkanut jo Suomessakin.

”WWF:n kampanjan vuoksi osa kalakaupoista ei enää osta Itämeren lohta.”

Lohiselkkauksessa toinen osapuoli puhuu kannan säilyttämisestä, toinen taas kokonaisen ammattiryhmän – vaikkakin pienen – tulevaisuudesta.

Lehtosen lohisota ei siis lopu aivan heti, vaikka kalastusneuvos Aro on ilmeisesti jäämässä eläkkeelle vielä tänä vuonna. Lehtonenkin on jo yli 60-vuotias, mutta professoreistahan ei tiedä, milloin he eläköityvät.

Keski-Suomen mökkisaari, josta Lehtosen kalainnostus alkoi, on nyt perikunnan hallussa. Lehtonen ja hänen veljensä lomailevat siellä edelleen.

”Pidän talvella paria verkkoa Espoon edustalla. Kesällä harrastan kaikenlaista kalastusta.”

Jutellessaan Keski-Suomen pitkistä kesistä Lehtosen varautuneisuus karisee. Työhuoneen suuresta ikkunasta näkyy sinitaivas ja musta kyntöpelto. Kevät etenee, jäät lähtevät järvistä.

Kesän kalastuskausi on käsillä.

kalastus 

Tweet