Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Kerettiläinen
Mikael Ahlfors / Keksi
Ei seminaareille. Vähähiilihydraattisen ruokavalion saarnamies Antti Heikkilä suhtautuu suosioonsa vähätellen. Hän ei esimerkiksi käy puhumassa seminaareissa, vaikka kutsuja satelee joka suunnalta. ”En oikein tykkää, että minua tullaan katsomaan kuin jotain Elvistä.”
23.6.2011 10.17
Lääketieteen vääräuskoinen, rasvasodan taustaideologi ja kohuparantaja Antti Heikkilä ei enää usko virallisiin totuuksiin.
Olen asetellut pöydälle Pandan lakusekoituksen. Tarkoitus on provosoida, mutta kellokin on jo paljon. Tarvitsen tujakan sokerinostatuksen. Pöydän toisella puolella istuu vähähiilhydraattisen ruokavalion saarnamies Antti Heikkilä. Hänen ilmeensä ei värähdä, kun tungen suuni täyteen sokeria ja E-koodeja. Ojennetusta pussista hän sen sijaan kieltäytyy kohteliaasti.
”Ei ole minun tehtäväni tuomita”, Heikkilä sanoo ja lähtee etsimään kokikselleni lasia toimistonsa kaapeista. Hänen jaloissaan olevista tohveleista kuuluu kotoinen läpsytys.
On myönnettävä, ettei Heikkilä vastaa lainkaan odotuksiani. Olin varautunut kohtaamaan äkkiväärän ja isoegoisen lääkärin, joka on pistänyt suomalaisen ruokakeskustelun uusiksi ja aiheuttanut mediassa vuosikymmenen rasvasodan. Kasvokkain tämä ruutupaitaan ja farkkuihin pukeutunut rauhallinen mies vaikuttaa isoisältä, joka on juuri saanut vieraakseen vähän hukassa olevan lapsenlapsen.
Internetissä Heikkilän ukki-imagosta ei näy häivähdystäkään. Sivuillaan hän esittelee ruokavaliomuutoksiin perustuvia parannuskeinoja niin diabetekseen, sydäntauteihin, selkäkipuihin kuin mielenterveysongelmiin. Aika hyvin lääkäriltä, joka on erikoistunut ortopediaan. Kirjoittaessaan mediasta ja lääketeollisuudesta Heikkilä vaikuttaa lievästi sanottuna vainoharhaiselta.
”On myös toimittajia, jotka pyrkivät kirjoittamaan vapaasti. Mutta se ei ole helppoa”, Heikkilä arvioi.
Blogissaan hän linkkaa usein epätieteellisiin sivustoihin ja tutkimuksiin. Viime vuonna hän postasi blogiinsa kirjoituksen, johon oli liitetty uutinen Yhdysvalloista. Jutun mukaan sikainfluenssarokotukset olivat Yhdysvalloissa lisänneet keskenmenoja 700 prosenttia. Jopa surkealla matematiikkapäällä voi päätellä, että uutinen on roskaa. Kun kysyn, miksi ihmeessä Heikkilä on postannut blogiinsa jotain näin valheellista, hän hymähtää.
”Tämä on huumoria ja esimerkki siitä, miten överiksi netissä voidaan asiat vetää.”
Blogissaan Heikkilä ei tosin puhu huumorista mitään. Ehkä lääkärin ei kannattaisi julkisesti vitsailla tällaisilla asioilla.
Heikkilän perusteesit eroavat radikaalisti koululääketieteen ja ravintotieteen suosituksista. Hänen mukaansa ihmiset olisivat huomattavasti terveempiä, jos he siirtyisivät proteiineja ja eläinrasvoja, esimerkiksi voita, sisältävään vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. Heikkilä on kritisoinut diabetespotilaiden tärkkelyspitoista ruokavaliota ja saanut näkemyksillään muun muassa Diabetesliiton takajaloilleen. Liiton mukaan Heikkilän ohjeet ovat diabeetikoille hengenvaarallisia.
Konfliktin vuoksi Heikkilä erosi Lääkäriliitosta. Vääntöä ravintosuosituksista hän on käynyt myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtajan Pekka Puskan kanssa.
Mutta Heikkilällä on myös paljon ihailijoita. Karppaajaksi, vähähiilihydraattisen ruokavalion noudattajaksi, on viime vuosina ryhtynyt moni. Kilojen karisemista, hyvää oloa ja kolotusten katoamista hehkutetaan blogeissa ja keskustelupalstoilla. Karppaaminen näkyy jo kuluttajagallupeissa ja myyntitilastoissakin. Voin menekki on kasvanut, ja leipomot tuovat epätoivoisina markkinoille uusia vähähiilihydraattisia leipiä.
Heikkilä on varma, että parantuisin minua vuosia piinanneesta migreenistä, jos jättäisin ruokavaliostani sokerin ja viljat.
”Ei tuo päänsärky johdu niskan lihasjäykkyydestä vaan tuosta sokerinsyömisestä.”
Antti Heikkilä on paljasjalkainen stadilainen, sen huomaa jo puheen nuotista. Hän syntyi 1946 kolmilapsisen perheen kuopukseksi Helsingin Ullanlinnassa. Isä työskenteli juristina, äiti oli taiteilija, jota sota oli syvästi järkyttänyt. Rauhan tultua hän päätti kouluttautua uudelleen hammaslääkäriksi sillä halusi tehdä ihmisten hyväksi jotain konkreettista.
Koulussa Antti Heikkilä oli huono. Hän lintsasi ja jäi kaksi kertaa luokalleen. Lukion viimeisellä luokalla Heikkilä havahtui. Hän tsemppasi ja pääsi ylioppilaaksi heikoin paperein. Kun luokkatoveri, joka ei ollut kympin poika, kertoi pyrkivänsä lääkikseen, Heikkilä sisuuntui.
”Ajattelin, että jumalauta jos tuokin, niin kyllä minäkin.”
Lääketieteellisen ovet aukenivat 1966. Opinnot tökkivät, sillä Heikkilä piti lääketiedettä mekaanisena ulkoa-opiskeluna, joka on lähempänä uskontoa kuin tiedettä.
”Ihmiset oppivat pääasiassa vain yksityiskohtia eivätkä osaa yhdistää niitä kokonaisuuksiksi.”
Lääkärin työn käytännöllisyys ja ihmisläheisyys toistuu Heikkilän puheissa usein. Hänen mukaansa parhaat lääkärit tulevat sotatantereilta, jossa hoito on yksinkertaista, päätökset pitää tehdä salamannopeasti eikä sievistelylle ole aikaa. Heikkilä ei juuri arvosta nuoria lääkäreitä.
”Nykyisin lääkärit vain istuvat pöytänsä takana eivätkä edes koske potilaaseen. Siellä ne selaavat netistä taudinkuvia eivätkä vaivaudu kunnolla keskustelemaan ihmisen kanssa.”
Vaikka Heikkilän ideologiaa ei uskoisi, psykologista silmää hänellä on. Suhtaudun skeptisesti ravintohöpötyksiin, mutta alan jo kesken haastattelua pohtia sokeritonta ruokavaliota vakavasti. Olen liikuttunut, että joku on oikeasti kiinnostunut minusta ja migreenistäni eikä taas sadannetta kertaa tunge käteeni uutta särkylääkereseptiä. Uskon, että samoin tuntevat monet muutkin kipupotilaat.
Kivun hoidosta Heikkilä on kirjoittanut monta kirjaa. Esimerkiksi selkäongelmat ovat Heikkilän mielestä psykosomaattisia: kipu on seurausta lihasjännityksestä, ei nikamien kulumista. Lihasjännitys taas on seurausta siitä, että ihmisen tarpeet ovat ristiriidassa ulkomaailman tai omien liian korkealle asetettujen vaatimusten kanssa.
Heikkilän maailmankatsomus romuttui 1980-luvun alussa, kun hänen pakeilleen tuli mies, joka käveli selkäkipujensa vuoksi kippurassa. Heikkilä ei osannut auttaa potilasta, ja tämä päätti tarttua viimeiseen oljenkorteen – kansanparantajaan. Seuraavana päivänä mies tuli tapaamaan Heikkilää uudelleen. Hän käveli suorassa, eikä kivuista ollut enää jäljellä häivääkään. Heikkilä järkyttyi.
”Minut oli ohjelmoitu ajattelemaan, että lääketiede tietää kaiken.”
Heikkilä lähti siltä istumalta tapaamaan kansanparantajaa, jonka rusentelutekniikka oli yksinkertainen, mutta tehokas.
Pian kaksikko aloitti yhteispraktiikan. Se ei sujunut hyvin, sillä lääkärien ja kansanparantajien käsitys työn etiikasta on erilainen.
”Lääkärin pitää olla puolueeton ja neutraali, mutta kansanparantaja saattaa selän rusentelun ohessa puhua itselleen alennusta autokaupoista. Sellaista toimintaa ei viitsi katsella kauhean pitkään.”
Siunattu kipu -kirjansa Heikkilä on omistanut Freudille ja Darwinille. Sigmund Freudin vaikutus hänen ajatuksiinsa on selkeä – Heikkilä on jo vuosien ajan käynyt psykoanalyysissa. Darwin sen sijaan kummastuttaa. Heikkilä kirjoittaa paljon holistisuudesta, siitä, että kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa.
”Vaikka ihmisistä otetaan satoja kokeita, ne eivät kerro, koska saat syövän tai sydänkohtauksen.”
Mutta eikö tiede ole sitä, että kokonaisuus hajotetaan analyyttisesti osiksi? Ja juuri Darwinia pidetään nykyaikaisen tieteen isänä.
”Darwin on esimerkki siitä, että johtopäätöksiä voidaan tehdä havannoimalla. Suurin osa lääkäreistä mitätöi potilaan omakohtaiset kokemukset.”
Kirurgin työt Heikkilä lopetti 1980-luvun puolivälissä. Hän oli ajautunut syrjään koululääketieteen kentästä ja kyllästynyt päivystysvuoroihin.
”Ajattelin, että nyt en, helvetti, jaksa enää. En ole mikään joukkuepelaaja ja tykkään tehdä asioita yksin. Päivystinkin siksi, että sain leikata yksin öisin.”
Nykyisin Heikkilä työskentelee kolmena päivänä viikossa yksityislääkärinä Eiran sairaalassa. Muun ajan hän asuu vaimonsa kanssa Pellingin saarella Porvoossa. Siellä ovat syntyneet myös hänen huippusuositut kirjansa.
Suosioonsa Heikkilä suhtautuu vähätellen. Hän ei esimerkiksi käy puhumassa seminaareissa, vaikka kutsuja satelee joka suunnalta.
”En oikein tykkää, että minua tullaan katsomaan kuin jotain Elvistä.”
Palataan vielä poliittisesti ylikuumentuneeseen aiheeseen, ruokaan. Vaikka Heikkilän ajama dieetti edistäisikin ihmisten terveyttä, siinä on yksi suuri ongelma. Karppaajat syövät huomattavasti enemmän lihaa kuin tavallista hiilihydraattipitoista ruokaa popsiva väestö. Lihan suuri osuus tekee ruokavaliosta ympäristörikoksen.
Heikkilä myöntää, että kasvissyöjän on mahdoton karpata.
”Mielestäni laskelmat karjatalouden ilmastovaikutuksista ovat ihan hanurista.”
Hänen mielestä ruuan hiilijalanjäljestä puhuminen on liian abstraktia. Sen sijaan pitäisi puhua lähiruuasta ja ruuan laadusta.
Heikkilän mukaan perinteinen, laiduntava karjatalous säästää luontoa eikä koko Suomea olisi olemassa ilman lehmää.
Tehomaataloutta Heikkilä vastustaa, samoin geeniruokaa, joka on hänen mielestään vaarallisempi asia kuin ydinvoima.
”Viljojen proteiini on muuttunut jalostuksessa sellaiseksi, ettei se tee meille hyvää. Geeniruuan vaikutuksia kukaan ei tunne, ja se on pelottavaa.”
Yhdestä asiasta Heikkilä on vakuuttunut.
”Kaikki se, mitä meille on virallisesti kerrottu terveellisestä ruuasta, ei pidä lainkaan paikkansa.”
Antti Heikkilä, 65 v.
- Valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta 1972
- erikoisaloinaan ortopedia ja traumatologia.
- Työskentelee yksityislääkärinä Eiran sairaalassa.
- Asuu vapaa-aikanaan vaimonsa ja koiransa kanssa Pellingin saarella Porvoossa. Kaksi aikuista lasta edellisestä avioliitosta.
- On kirjoittanut lukuisia kivunhoitoon, ruokavalioon ja muihin aiheisiin liittyviä kirjoja. Haaveilee romaanin kirjoittamisesta. Pitää myös blogia.
.jpeg%3Fitok=dS47oFx3)
