En lennä, siis en kierrätä

James Lee (CC BY 2.0)

Kone saa mennä. Timo Wrightin mielestä kannattaa keskittyä vähentämään päästöjä siellä missä merkitys on suurin. Kuten lentämisen vähentämisessä.

9.3.2018 11.07

Timo Wright

Vuosia podin huonoa omatuntoa maitopurkeista. Minulla oli paha tapa jättää maitopurkin pohjalle liru, joka tietenkin meni pilalle. Kun jääkaappiin oli kertynyt riittävän monta tälläistä maitopurkkia – yleensä toista kymmentä – pesin ja huljuttelin maitopurkit yökkäillen, kuivasin ja litistin.

Kierrätin kiltisti. Ole hyvä luonto, homma hoidossa.

Monta vuotta myöhemmin, monen Berliinin lennon jälkeen, tajusin, että kierrättäminen ja muut pienet teot ovat turhia, jos jatkan lentämistä ja muuta kuluttamista kuten ennen. Päätin lopettaa lentämisen Euroopassa.

Suomalaisen hiilidioksidipäästöt ovat keskimäärin kymmenen tuhatta kiloa vuodessa. Kolmannes päästöistä tulee asumisesta, liikenne on suunnilleen neljänneksen, kuten myös ruoka. Loput päästöt tulevat esimerkiksi palveluista ja muusta kuluttamisesta.

Ilmastodieetin laskelmien perusteella kierrätyksellä voin leikata päästöjäni 125 kiloa vuodessa. Jos huuhtelen maitotölkit kiltisti ja katson, ettei banaaninkuori joudu väärään ämpäriin, jätteistäni tulee vuodessa 60 kiloa hiilidioksidipäästöjä. Jos unohdan banaaninkuoren kompostoinnin ja heittelen roskat lajittelematta sekajätteeseen, tuotan vuodessa 185 kiloa hiidioksidia.

Jotta ilmastonmuutos ei karkaa kokonaan käsistä, on esitetty, että keskimääräinen henkilökohtainen hiilijalanjälki pitäisi saada 1500 – 2100 kilon vuosittaiselle tasolle. Näin ilmaston lämpeneminen voisi pysyä alle kriittisenä rajana pidetyn kahden asteen.

Vaikeaselkoisemmin asian voi ilmaista EU:n päästötavoitteina. Niiden mukaan meidän pitää vuoteen 2030 mennessä vähentää päästöjä 40 prosentilla vuoden 1990 tasosta ja vuoteen 2050 mennessä 80–95 prosentilla.

Sanotaan, että pienetkin teot ovat tärkeitä. Eivät ole. Isot teot ovat. Pienet ovat anekauppaa. Siksi en kierrätä.

Olkoon klisee, mutta rakastan Berliiniä. Notkuvat brunssipöydät, hikiset klubit, savuiset baarit, rujo taide. Mikä mahtava tapa ottaa pieni tauko arjesta.

Mutta jos edestakainen lento Berliiniin tuottaa hiilidioksidia noin 550 kiloa, siinä on jo aikamoinen siivu vuotuisista päästöistä. Kun räntä lotisee saappaissa, ja kylmä tuuli puhaltaa jokaisesta ilmansuunnasta samanaikaisesti, kukapa ei haluaisi vaikkapa Thaimaan lämpöön. Edestakainen lento: 2 300 kiloa hiilidioksidipäästöjä.

Jos haluamme oikeasti hillitä ilmastonmuutosta, meidän pitää muuttaa ratkaisevasti sitä miten elämme, kulutamme, työskentelemme, asumme ja liikumme. Eikä vain henkilökohtaisesti vaan myös yhteiskuntana. Muutosta ei voi sälyttää kansalaiselle, sinulle ja minulle. Aivan yhtä turhaa on olettaa, että muutoksesta vastaisi “joku muu”. Ilmastonmuutoksesta emme voi pyytää muita ottamaan koppia.

Jos lennän monta kertaa vuodessa viikonloppulomalle, ei kahvinporojen kompostoinnista ole mitään hyötyä. Ei ainakaan ilmaston lämpenemisen hillinnässä. Ei siitä haittaakaan ole, aivan kuten puhaltamisesta ei ole haittaa, jos sormeen tulee haava.

Henkilökohtaisten hiilidioksidipäästöjen merkittävä vähentäminen on helppoa. Tai ainakin helpompaa kuin luulisi. Älä lennä, tai lennä vain hyvin harvoin. Pelkästään näin voit vähentää päästöjäsi tuhansia kiloja vuodessa.

Älä syö lihaa. Vegaanina voit vähentää päästöjäsi jopa tuhannella kilolla vuodessa. Kasvissyönnilläkin saat pienennettyä jalanjälkeäsi useilla sadoilla kiloilla. Asu tiiviisti. Laske asunnon lämpötilaa. Vältä autoilua.

Kuulostaa ankealta. Muttei mahdottomalta.

Mutta se ei ole reilua, kaikuu poteroista. Ei olekaan. Sillä ei ole väliä. Jos haluamme laskea päästöjä EU:n asettamiin tavoitteisiin, se ei voikaan olla reilua. Kyse on siitä, mitä meidän täytyy tehdä, ei siitä mitä me haluamme tehdä.

Ehkä ilmastonmuutoksen torjuminen tai hillitseminen on sukupolvemme uhraus, lahja tulevaisuudelle. Se vaatii uusia tapoja ajatella, uusia tekniikoita, uusia lakeja, uusia tapoja toimia. Voi olla, ettei kukaan tule lopuksi taputtamaan olalle ja kiittämään.

Kaikki eivät ole mukana. Jotkut maat livahtavat kuin porsas veräjästä. Vapaamatkustajia on aina. Miljoonat kiinalaiset tulevat lentämään, ostamaan jääkaapin ja sen toisen auton.

Voi olla, että meidän pitää luoda uusia statussymboleita, uusia tapoja elää hyvää, nautinnollista elämää. Ehkä Köyliö ei ole uusi Berliini, mutta voisiko viikonloppumatka sinne olla yhtä tärkeä, merkittävä ja jännittävä? Mahdollisesti.

Efektiivisen altruismin ajatuksena on koettaa tuottaa mahdollisimman paljon hyvää mahdollisimman kustannustehokkaasti. Yleensä siihen liitetään ajatus nimenomaan rahan käyttämisestä tehokkaasti.

Tämän ajattelutavan mukaan on esimerkiksi parempi käyttää kymmenen tuhatta euroa malarian leviämistä estäviin hyttysverkkoihin kuin kymmenen tuhannen yhden opaskoiran kouluttamiseen.

Malariaverkkojen ostaminen parantaa tuhansien ihmisten elämää, kun taas opaskoira vain yhden tai muutaman. Efektiivisessä altruismissa tunne ja mieltymykset irrotetaan päätöksenteosta, ja toiminnan motivaattorina on laskelmallisuus, “tuotto”. Ajattelutapa on mullistava, ehkä vaikeasti hyväksyttävä, kylmäkin.

Saman ajattelutavan voi tuoda ilmastonmuutoksen torjumiseen liittyviin henkilökohtaisiin toimiin. Miten käytän rajoitetut voimavarani niin, että pystyn vähentämään päästöjäni mahdollisimman paljon? Vähentämällä esimerkiksi lentämistä, voin ottaa vaikkapa kierrättämisen vähän rennommin. Ainakin tässä vaiheessa päästöjen vähentämistä.

Päästäksemme aiemmin mainittuihin päästötavoitteisiin tarvitsemme laajan kattauksen erilaisia vähennyskeinoja. Jos aloittamme kevyistä, helpoista ja vähän tuottavista keinoista, teemme myöhemmät isot muutokset vaikeammiksi ja kalliimmiksi. Puhtaasti taloudellisesti ajatellen: mitä aiemmin ilmastonmuutoksen torjuntaan “sijoitetaan”, sitä paremman ja helpomman “tuoton” siitä saa.

Myönnetään, kyllä minäkin kierrätän. Mutta en kierrätä ilmastonmuutoksen, tai “luonnon” suojelemisen vuoksi, vaan raaka-aineiden talteen ottamisen ja uudelleen käyttämisen vuoksi. Ja kierrätän löysästi. Koetan käyttää energiani – ja huonon omatuntoni – isompien muutosten tekemiseen.