Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Iiro Törmä
Musta baskeri kommentoi blogissa kaikkea ajankohtaista iskelmästä oopperaan ja katutaiteesta museonäyttelyihin.
13.10.2008
Itella on aloittanut kivan ja yleissivistävän projektin julkaisemalla Suomen taide -nimistä postimerkkisarjaa. Ensimmäinen kuuden merkin vihko on ollut myynnissä jo jonkun aikaa ja toinen on pian tulossa. Ainakin minä ilahdun pienestä taideteoksesta kirjekuoren ylänurkassa.
Ilahtuminen vaihtui kuitenkin hämmentyneeksi närkästykseksi, kun ensimmäisen kerran näin koko vihkon. Kuuden suomalaisen taiteilijan joukkoon ei ollut valittu yhtään naista.
Postimerkeissä ovat kuvattuina Göran Augustsonin Odotan kevään tuloa, Carolus Enckellin Minä, Reino Hietasen Pöytä, Kimmo Kaivannon Merirosvolaiva, Juhani Linnovaaran Hiljaisuuden kuuntelija ja Sam Vannin Sinistä ja punaista. Vihkon on suunnitellut Klaus Welp.
Modernisteja ja merkittäviä sellaisia – mutta mitään sellaista punaista lankaa heidän väliltään ei löydy, joka sulkisi naiset pois.
Itella itse kertoo tiedotteessaan, että taiteilijat kuuluvat ”maamme merkittävimpiin kuvataiteilijoihin”.
Miksei joukossa ole kukaan loistavista Rantasista? Ulla, Silja ja Mari olisivat hyvin istuneet tähän joukkoon. Tai vanhemmasta polvesta Anitra Lucander ja Ina Colliander!
Hävettää. Eikö kukaan missään suunnittelun vaiheessa ole edes huomannut sitä, että naiset puuttuvat?
No jäin odottamaan Suomen taide II –vihkoa ajatellen sen korjaavan virheen. Ehkä siinä olisi edustettuna kuusi naispuolista modernistia, ajattelin. Mutta ei, se onkin sarja kukkamaalauksista.
Ehdin närkästyä totaalisesti, kun kuulin tästä. Ajattelin, että miestaiteilijat esitellään modernisteina ja naiset kukkamaalareina. Oli kukkamaalauksista mitä mieltä tahansa, niin niihin sisältyy aina pieni vähättelevä sävy.
Närkästys vaihtui kuitenkin epätoivoiseksi huvittuneisuudeksi. Edes tähän kukkamaalausten sarjaan ei Itella ole löytänyt kuin kaksi naista.
Postimerkeissä ovat kuvattuina Helene Schjerfbeckin Leijonankitoja, Eero Järnefeltin Juhannusruusuja, Birger Carlstedtin Amaryllisasetelma, Wäinö Aaltosen Kukkivat iirikset, Ester Heleniuksen Yksinäinen kalla ja Tuomas von Boehmin Neilikka-asetelma. Vihkon on jälleen suunnitellut Klaus Welp.
Maria Wiik ja Greta Schalin olisivat itsestään selvästi kuuluneet tähän kukkamaalausten kaanoniin, mutta jokin viiraa Itellan päässä. Se uusintaa tehokkaasti suomalaista epätasa-arvoista taidehistoriaa.
Musta baskeri on kulttuurivaikuttaja, joka käyttää asemansa takia nimimerkkiä. Lisää baskerin blogitekstejä löydät täältä.
Tweet