Huonot jutut

6.4.2010

Rosa Meriläinen

Poliittinen korrektius tappaa hauskuuden. Jos ei saa pilkata ketään eikä mitään edes rakkaudella, moni hyvä läppä jää ilmaan heittämättä. Monen hyvän vitsin isku perustuu yllätysmomenttiin, joka syntyy roisista asenteesta johonkin pyhään ja kauniiseen, kuten syntymään, kuolemaan tai tisseihin.

Itse harrastan laajassa mitassa vitsejä, joissa nauretaan naisille, homoille, vammaisille, vauvoihin kohdistuvalle väkivallalle ja etnisille vähemmistöille. Kuka ei ole koskaan nauranut yhdellekään blondivitsille, käsi ylös.

Olen paha suustani, mutta en minäkään tietysti silloin naura, jos joku härski vitsi kerrotaan vain testatakseen paikalla olevien naisten huumorintajua. Silloin tajuaa kipeän todellisesti sen eron, nauretaanko sinulle vai nauretaanko kanssasi. Jälkimmäinen on hauskaa, ensin mainittu varattu vain tasaveroisessa asemassa oleville kavereille.

Pottuilu on hauskaa, mutta ei pidä yllättyä jos pintapuolisesti tuntemasi työkaveri siitä loukkaantuu. Ei se mikään huumorintajun mitta ole.

Sosiaalisten tilanteiden läskiksi lyöminen on käkikellontarkkaa puuhaa. Helposti joku kokee itsensä ulkopuoliseksi tai tulkitsee vitsit hyökkäykseksi edustamiansa arvoja kohtaan. Jos pitää valita kahdesta pahasta pienempi, valitsen mieluummin loukkaantumisriskin kuin kuolemisen tylsyyteen.

Mikään ei ole piinallisempaa kuin joukko takakireitä feministejä, joilla on tarkka käsitys siitä, miten pitää puhua osoittaakseen, ettei ole moukka. Sellaisia seurueita varten haluaisin opetella kainalopierun.

Olen kuitenkin kiltti ihminen, eikä kiusaaminen sinänsä ole hauskaa. Vaikka banaaninkuoreen liukastuminen on klassikkohauskuus, en pidä itseäni ilkeän vahingoniloisena. Politiikassa vahingonilon syntiin lankeaa helposti aikoina, jolloin edellisten vaalien äänikuningatar rämpii melkoisessa suossa, jossa eivät edes kristilliset sitaatit auta.

Kansanedustaja-aikanani iltapäivälehdet soittivat milloin kenenkin kollegan mokista ja pyysivät paheksumaan. Tiedättehän juttuformaatin: ensin sivun mitassa lehti paheksuu ja sitten vieressä on pieni naamagalleria kakkosrivin poliitikkoja paheksumassa.

Tein päätöksen olla osallistumatta paheksuntaketjuihin silloinkin, kun tykönäni kyseistä asiaa paheksuin. Iltapäivälehdet ovatkin nopeasti oppineet listan niistä kansanedustajista, jotka ovat aina valmiita paheksumaan mitä ja ketä tahansa. Se ei ole hauskaa.

Tweet