Älä riko Äiti Atomia!

4.3.2013

Folio Hattu

Vihreiden törmäilyä ydinvoimakysymyksessä on viihdyttävää seurata. Viime hallituksessa esitetty näytelmä, jossa vihreät sekä vastustivat ydinvoimaa (äänestämällä sitä vastaan) että kannattivat sitä (pysymällä hallituksessa, joka rakentamista ajoi), vastaa itse asiassa vallan hyvin ekoihmisen ristiriitaista suhdetta atomivoimaan.

Ydinvoima on isopaha. Äiti Atomia ei saa halkaista, tai Gaian henki hermostuu. Ja onhan siinä se onnettomuusriskikin, ja ydinjätteiden vuoksi kaikilla lapsilla on vuonna 10 000 vihreä iho ja telepaattisia kykyjä. Viherpiipertäjä imee nämä totuudet äidinmaidossa ja toistelee niitä myöhemmin meditatiivisina mantroina suitsukkeen hajussa.

Ydinvoima aiheuttaa ekoihmiselle välittömän pavlovilaisen hyökkäysreaktion. Mutta voisiko ydinvoimalla olla hyviä puolia? Itse ydinenergian tuotanto ei aiheuta hiilidioksidipäästöjä. Totta kai niitä tuottaa voimaloiden rakentaminen ja polttoaineen kuljetus – mutta hyvänen aika, tuollaisia päästöjä syntyy kaikesta ihmisen rakennus- ja kuljetustoiminnasta.

Ilman ydinvoimaa ei olisi myöskään ydinvoiman vastustusta. Miten silloin ujot hippipojat pääsisivät lisääntymään? Itse en osannut soittaa kitaraa, mutta osasin paasata pahasta maailmasta, mukaan lukien ydinvoima, ja siten pääsin lisääntymistouhuihin hippityttöjen kanssa.

Ydinvoima on susi. Peto, jonka maine tappajana on pelottava, mutta ei todellisuuden veroinen. Ainakin kun verrataan toisiin petoihin kuten kivihiileen. Pelkästään Kiinassa kuolee hiilikaivosonnettomuuksissa 5000 ihmistä vuodessa. Lisäksi kivihiilivoimaloiden päästöjen on arvioitu aiheuttavan noin 170 000 ennenaikaista kuolemaa vuosittain. Tsernobylin onnettomuudesta seurasi arviosta riippuen 4000–25 000 kuolemaa.

Kivihiilestä olisi luovuttu jo ajat sitten, jos siihen suhtauduttaisiin yhtään niin kuin atomivoimaan. Ajatelkaapa: Fukushiman onnettomuudessa kuoli neljä ihmistä ja Saksa luopui ydinvoimasta. Sekin vielä, että Fukushiman kaikki uhrit – rauha heidän muistolleen – kuolivat maanjäristyksessä, tsunamissa tai pelastustöissä, eivät säteilyyn. Ja todellinen onnettomuushan oli se tsunami, jossa kuoli liki 20 000 ihmistä.

Kokonaisvaltaisesta hippeilystään huolimatta ydinvoiman vastustajalla tuntuu olevan näkökentässään kokonaisuuden kokoinen aukko. Jos haluamme jatkaa nykyistä elämäntapaamme nokkeline twiittauksineen, virkistävine kaupunkitapahtumineen ja Berliinin viikonloppuineen, tarvitsemme siihen energiaa. Jollain se sähkö on tehtävä.

Onneksi ei ole minun tehtäväni miettiä, miten tämä homma ratkaistaan. Pistän vaan popparit mikroon ja katselen, kun asiasta taas väännetään. Ihan parhautta!

Kirjoitus on julkaistu alun perin 1. maaliskuuta ilmestyneessä Vihreässä Langassa.

Tweet