Venäjästä puhuttava suoraan ja isosti

22.7.2010

Jarkko Tontti

Joskus sanottiin, että Preussi ei ole valtio, jolla on armeija, vaan armeija, jolla on valtio. Sama pätee nyky-Venäjään. Venäjä ei ole valtio, jolla on turvallisuuspalvelu, vaan turvallisuuspalvelu, jolla on valtio.

FSB:lle myönnettiin hiljattain jälleen uusia valtuuksia, joita se voi käyttää epämääräisten, tulkinnanvaraisten turvallisuusuhkien ilmetessä.

Samaan aikaan kun Tarja Halonen ja Mari Kiviniemi äskettäin viihdyttivät Dmitri Medvedeviä Kultarannassa (tarjolla oli luomukaritsaa ja lähivihanneksia, voi kuinka ihanaa), Heidi Hautalan johtamassa Suomalais-venäläisessä kansalaisfoorumissa puhuttiin Venäjän ongelmista kiertelemättä.

Tutkija Sinikukka Saari herätteli ihmisiä Medvedev-kuvan kriittiseen tarkasteluun. Euroopan medioissa hänet esitetään positiivisena hahmona, joka kovanaama-Putinin jälkeen johtaa maan kohti aitoa demokratiaa. Tutkijan kanta oli selvä. Ei pidä luulla liikoja Medvedevistä.

Imagonrakennus on ollut tehokasta, mutta esimerkiksi FSB:n uudet valtuudet kirjattiin lakiin nimenomaan hänen aloitteestaan. Medvedeviä huolestuttaa vain talous, jonka jopa putinistit myöntävät olevan kuralla.

Liberaali demokratia kansalaisoikeuksineen ei ole Medvedevin agendalla kovin korkealla, jos sen on siellä laisinkaan.

Venäjän ongelmien ytimessä on talouden ja politiikan täydellinen kietoutuminen toisiinsa, mikä on sosialismin yhä jatkuvaa perintöä.

Jokainen toimija joutuu huomioimaan Venäjän Kehittyvien Maakuntien miesten lukemattomat edut ja epäviralliset järjestelyt, joiden varassa koko maa lepää.

Kansalaisfoorumin tilaisuudessa Boris Nemtsov, entinen varapääministeri ja nykyinen oppositiojohtaja, painotti myös taloutta, mutta ehdotti täsmälleen päinvastaista mallia kuin Medvedev ja putinistit.

Toimivan liberaalin demokratian välttämätön osa on pieniin ja keskisuuriin yrityksiin tukeutuva monipuolinen kansantalous.

Medvedev-Putin -Venäjä on kaasu- ja öljyputkitalous, joka on riippuvainen muutamasta jättiyrityksestä. Kyseessä on samankaltainen avointa yhteiskuntaa rapauttava riippuvuussuhde kuin Suomella on Nokiaan.

Venäjältä puuttuu yrityksiä ja kansalaisyhteiskuntaa pyörittävää pystypäistä keskiluokkaa on liian vähän. Venäjä on ylä- ja alaluokkaan jakaantunut kehitysmaatalous, jota johdetaan perussuomalaistyylisellä populismilla.

Se nojaa nationalismiin, uskontoon, ulkomaisiin uhkakuviin (kuten maahanmuuttokritiikkiin) ja kansan kosiskeluun mediatempuilla. Putin on nähty televisiossa laittamassa kuriin bisnesmiehiä, jotka olivat lopettamassa kannattamattomia tehtaita.

Vasemman ja oikean laidan populismi on lopultakin hyvin samankaltaista.

Suomessa Venäjä-keskustelu rajoittuu pieniin yksittäiskysymyksiin, keuhkotaan elintarvikekaupan hetkittäisistä esteistä tai venäläis-suomalaisten perheiden lapsikiistoista. Miksi isoja ongelmia ja aiheita yhä vain vältellään?

Kirjoittaja on kirjailija ja lakimies, joka toivoo Venäjän joskus liittyvän Euroopan unioniin.

Tweet