Tervehtiminen pitää tuhon loitolla

4.10.2012

Sammeli Heikkinen

Sattuipa näin. Menin sählyvuorolle, ensin pukukoppiin, joka oli tietenkin aika lailla täynnä.

Yksi kaappi oli vapaana, siirsin edestä jonkun kamppeita vähän pois ja aloin vaihtaa pelivermeitä päälle.

Paikalle pyyhälsi lyhyt ja paksu äijä pyyhkeessä, alkoi naukuvalla äänellä kitistä, että eikö löytynyt muualta paikkaa, pitikö siihen viereen tunkea voi perkele. Minä siihen, että ei ollut muualla sijaa. Äijä jatkoi narinaa sen pari minuuttia, mitä vaatteiden vaihtoon meni.

Sen äijän käytös pani pasmat ihan sekaisin. Eikä vain minulta. Pelikaverit olivat yhtä hämmentyneitä, ja tapaus on pulpahtanut vielä parin kolmen viikon jälkeenkin esiin silloin tällöin.

Eikä äijä kuitenkaan tehnyt muuta, kuin vähän aukoi päätään. Siis käyttäytyi huonosti.

Se, että siitä pöyristyi iso joukko ihmisiä, kertoo – ainakin ei-humalaisen – huonon käytöksen harvinaisuudesta. Ja se, että se sekoitti pakan niin pahasti, kertoo tapojen ja hyvän käytöksen tärkeydestä.

Jokainen ihmisten välinen kohtaaminen, etenkin toisilleen tuntemattomien, on potentiaalinen alku konfliktille ja väkivallalle. Tappeluun tai edes pään aukomiseen päädytään äärettömän harvoin, sillä elämämme on tasoitettu tervehtimisillä, kättelyillä, anteeksipyynnöillä ja vastaavilla.

Kun pääkirjoitustoimittajasetä tai -täti seuraavan kerran aikoo näiden häviämisestä kirjoittaa, niin katsokoon ensin ulos ikkunasta. Jos lähitaloista ei kohoa savupatsaita tai kaduilla virtaa veri, niin tavat eivät ole mihinkään hävinneet.

Ja jotta savupatsaat ynnä veri myös pysyvät poissa, kannattaa tervehtiä bussikuskia.

Kirjoittaja on Vihreän Langan toimittaja.

Tweet