Synkän yksinpuhelun maa

9.8.2013

Jukka Vahti

Pari viikkoa sitten palasin erilaiseen Suomeen kuin mistä vuosi sitten syksyllä lähdin.

Vuosi sitten yleistunnelma suomalaisessa julkisessa keskustelussa oli muistaakseni epätietoinen mutta silti varovaisen toiveikas tulevaisuuden suhteen. Eurokriisi ei ollut ohi mutta isoin roihu vaikutti olevan jotenkuten hallinnassa.

Sittemmin tuo epätietoisuus näyttää muuttuneen jonkunlaiseksi apatian ja epätoivon sävyttämäksi synkistelyksi.

Näin siitä huolimatta, että ainakin ammattiliittojen keskusjärjestö SAK:n keräämien tietojen mukaan kuluneen vuoden alkupuoliskolla koko maassa irtisanottiin vähemmän ihmisiä kuin vuotta aiemmin vastaavana ajanjaksona. Toki samaan aikaan yt-neuvottelut koskivat aiempaa isompaa joukkoa.

Vietin viimeksi kuluneen vuoden opintovapaalla Berliinissä. Välttelin puoliaktiivisesti suomalaisten päivittäisuutisten seuraamista, kun siihen kerran oli tilaisuus. Vuoden loppua kohti tämä onnistui yhä paremmin.

Suomen sijaan pyrin seuraamaan saksalaista ja eurooppalaista keskustelua esimerkiksi eurokriisistä mutta myös muusta. Halusin saada aiempaa paremman käsityksen siitä, mitä ja miten politiikasta ja taloudesta puhutaan.

Huomasin että isossa maassa päivän agendalle mahtuu enemmän kuin yksi tai kaksi asiaa ja että poliittisessa keskustelussa on enemmän sävyjä kuin täällä meillä.

Esimerkiksi euroa voi arvostella rajustikin leimautumatta suoraan EU:n vastaiseksi populistiksi. Isotkin puolueet puhuvat tosissaan uusiutuvan energian ja kestävän kehityksen puolesta ilman että mielipiteistään varmat tosimiehet tyrmäävät näkemykset suoralta kädeltä idealistiseksi haihatteluksi.

Ilmastonmuutoksen olemassaolon ja vakavuuden arvuuttelusta on omien havaintojeni perusteella siirrytty Saksassa jo jonkin aikaa sitten eteenpäin. Keskustelun yleissävy oli mielestäni kriittinen mutta ratkaisukeskeinen.

Saksan taloudella on tähän asti mennyt suhteellisen lujaa. Berliinissä varsinkin ravintoloiden ja kauppojen ikkunoissa näkee edelleen jatkuvasti ilmoituksia avoimista työpaikoista, olkoonkin että palkka näissä työpaikoissa on todennäköisesti hyvin pieni.

Suomeen maailmantalouden matalasuhdanne näyttää iskeneen aiemmin kuin Saksaan. Silti isoin ero maiden välillä on mielestäni julkisen keskustelun sävyssä ja sen myötä yleisessä ilmapiirissä.

Suomessa ainakin osa johtavista poliitikoista näyttää käpertyneen henkiseen sikiöasentoon ja keskittyvän siihen, että kaikki nyt varmasti tietävät että huonosti menee ja kohta vielä huonommin. Suomi näyttää toisiaan seuraavien synkkien yksinpuhelujen maalta.

Poliittisessa keskustelu- ja todennäköisesti myös toimintakulttuurissa on jotain vikaa, jos ministeri joutuu välttelemään julkisia poliittisia avauksia sen pelossa, että ne ammutaan välittömästi alas, kuten valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) toissapäiväisessä tiedotustilaisuudessaan sanoi.    

Tämän kuun lopussa pidettävä hallituksen budjettiriihi näyttää, löytyykö nykyisen hallituksen pääpuolueilta aitoja yhteiskunnallisia tulevaisuudenvisioita ja poliittista taitoa sovittaa ne yhteen vai ei.

Vaihtoehton on tyytyä toteamaan vaikea tilanne, levitellä käsiä ja tarjota analyysiksi, että "aika entinen ei koskaan enää palaa".

Sitä näkemystä on toki paha kenenkään tyrmätä.

Tweet