Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Suoraan viheriölle

11.5.2012

Juha Honkonen

Yksi lenkkireiteistäni kulkee Helsingin Talinrannan ja Pitäjänmäen läpi. Niiden väliin osuu kaavoituspolitiikan kummajainen: Kallion kaupunginosan kokoinen alue lähes tyhjän panttina.

Kyseessä on Talin golfkenttä. Aidattu kultapossukerho. Menetetty mahdollisuus viihtyisästä kaupunginosasta.

On arvioitu, että pääkaupunkiseudulle muuttaa lähivuosikymmeninä satojatuhansia ihmisiä. Heille olisi fiksua rakentaa asunnot lähelle työpaikkoja, jotta työmatkaliikenne pysyisi järkevissä rajoissa. Puistot ja arvokkaat luontoalueet tulisi toki säilyttää.

Kannattaisi rakentaa ensin Helsinki ”valmiiksi” ja vasta sitten siirtyä kaavoittamaan kehyskuntia. Mutta näinhän ei tapahdu kuin Osmo Soininvaaran unelmissa.

Nyt uusia asuinalueita on nousemassa jonnekin Kirkkonummen, Tuusulan ja Sipoon perukoille, joista on pitkät, ruuhkaiset matkat pääkaupunkiin.

Asunnoille loistavasti sopivia joutomaita on Helsingissä muitakin, esimerkiksi Malmin lentokenttä ja Santahamina, mutta Tali ärsyttää minua ylivoimaisesti eniten. Ehkä siksi, että se sattuu olemaan lenkkireittini varrella.

Myös kentän historia nostaa verenpainetta. 80-vuotias Helsingin golfkerho maksoi alueesta alihintaista vuokraa vain 7 000 euroa vielä 2009. Veronmaksajien rahaa on siis menettetty yhteensä miljoonia euroja. Miksei päitä ole pantu pölkylle?

Menetys on monin verroin suurempi, jos vertaa naurettavaa vuokrasummaa rakentamatta jääneen asuinalueen arvoon. Alkaa sapettaa kuin Petsamon menetys veteraania.

Lue lisää golfin kytköksistä kaavoituspolitiikkaan Jukka Vahdin jutusta tuoreimmassa Vihreässä Langassa. Aihe on ajankohtainen näin kuntavaalien alla.

Kirjoittaja on Vihreän Langan päätoimittaja.





Viite