Sota tuli iholle

23.9.2014

Satu Haapanen

Jos se olisikin niin helppoa: sota loppuisi kaukosäätimestä painamalla. Tappaminen loppuisi vaihtamalla kanavaa. Kukaan ei ampuisi tai tekisi muutakaan pahaa, kun uutiset loppuvat.

Mutta ei. Siellä ne raatelevat toisiaan, kun kesä on kauneimmillaan, kun leikkaan nurmikkoa, kun uitan koiraani ja lapsiani lämpimässä järvessä. Maailma on tullut hulluksi, kuulen useamman tokaisevan.

Barack Obama on ryhtynyt toimiin ja päättänyt kukistaa ISIS-taistelijat. Hän saa sen kuulostamaan helpolta, jopa toivottavalta, lähes rujon kauniilta. Vaihtoehdot näyttävät olevan vähissä, pahaan vastataan tappamalla.

Länsimaatkin taipuvat vastarintaryhmien aseistamiseen, kun vastassa on lonkeroitaan kurottava vihollinen.
Ja Putin, hän se vasta vaikea pala on. Olettaisi itänaapurin ja ukrainalaisten olevan hieman sivistyneempiä, mutta malesialaiskoneen putoamisen jälkeen ihmisen raadollisuus näytti voimansa. Edes kuolleita ei kunnioiteta.

Haluan vielä uskoa pasifismiin. Luotan neuvottelutaitoon. Tänä vuonna tulee kuluneeksi viisikymmentä vuotta siitä, kun nykyisen ulkoministerimme isä Sakari Tuomioja aloitti ensimmäisenä YK:n neuvottelijana Kyproksen kriisissä.

Häntä ovat seuranneet maailman kriisialueille muun muassa Elisabeth Rehn, Harri Holkeri, Martti Ahtisaari ja Pekka Haavisto rauhanoksa kädessään. Uskon siihen työhön, mitä esimerkiksi Kirkon ulkomaanapu tekee tuodessaan uskonnolliset johtajat saman pöydän ääreen. Luotan siihen, että rauhankasvatuksella saadaan parempaa tulosta kuin viholliskuvia viljelemällä.

Omassa työssäni saan seurata demokratiajärjestön Demon puheenjohtajana, kuinka eri maiden nuoret poliitikot eri puolueista opettelevat demokratian taitoja, kuinka naiset yli puoluerajojen rakentavat yhteiskuntiaan ja miehet antavat tilaa naisille ottaa heille kuuluva paikka yhteiskunnassa.

Kulttuurien välistä dialogia harrastetaan YK:n sivilisaatioiden allianssissa, joka tuo yhteen päättäjiä hakemaan rauhanomaisia ratkaisuja maailman konflikteihin. Luottamukseni Suomen ihmisoikeusperustaiseen ja ilmastonmuutosta torjuvaan kehityspolitiikkaan on vankkumaton. Tällä politiikalla on kansalaisista yli kahdeksankymmenen prosentin tuki ja eduskuntapuolueista kaikkien muiden ryhmien paitsi perussuomalaisten, jotka haluaisivat romuttaa koko kehitysapujärjestelmän.

Maailman suhteellinen köyhyys on pienentynyt, ja yhä useampi lapsi pääsee kouluun. Silti yhä yli miljardi ihmistä elää äärimmäisessä köyhyydessä. Niin kauan kuin eriarvoisuus jatkuu, on jollain syytä tarttua aseisiin. Rauhanturvaaminen ja kehitysyhteistyö kulkevat käsi kädessä. Se olisi jokaisen syytä ymmärtää.

Kirjoittaja on vihreä kansanedustaja.

Tweet